On ajankohtaan nähden hyvä huomata, että kaupungin ongelma eivät ole seinät taikka seinien puute. Myöskään ongelma ei ole puolueiden edustajien hiljaisuus.
Kaupungin ongelma on poliittisiin järjestöihin sitoutumattomien kaupunkilaisten hiljaisuus. Vain independentit voivat toimia suunnannäyttäjinä ja hankkia ja antaa vastauksia hankaliin kysymyksiin.
Puolueita ja omertan lakia on aiheellista pelätä mutta painostuksen alle ei pitäisi joutua silloin kun independentit vaihtavat näkemyksiä ja ovat silmät ja korvat avoinna. Jos independentit eivät osallistu kaupungin elämään, myös kaikkein vaikeimpia asioita - elämän ja kuoleman kysymyksiä - hoitaa puolueet ja roolihahmot taustalla privaatisti.
Tältä palstalta on vuosien kuluessa tallennettu uhkaavia viestejä, jotka ovat vaikuttaneet kaupungin imagoon. Viesteissä kyse ei ole pelkästään sanoista vaan viestin takana aina on joku, joka myös jossain tekee jotain. Taustalta on löytynyt puoluetoiminnan aiheuttamalla virheellisellä itsevarmuudella varustettuja roolihahmoja. Vaikka he esiintyisivät julkisessa roolissaan asiallisesti, voi rooleista silti aiheutua haittaa tai vaaraa kaupunkilaisille.
Mikäli kaupungissa ei ole riittävästi sitoutumattomia toimimaan yhteisten intressien puolesta puolueiden privaatti-intressejä vastaan, on independenttejä hankittava jostain lisää.
Jos voin linkittää fb-sivun https://tinyurl.com/p4r4ww88
Sivulle toimitan näkemystä talouteen ja energiantuotantoon. Jos muilla on ajankohtaisia fb-sivuja, laittakaa linkkejä ketjuun.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Historiallinen puolue-monopolismi on todellisen demokratian jarru ja este. Internet mahdollistaa modernissa ja runsaslukuisessa yhteiskunnassa todellisen demokratian.
Tarvitsemmeko me erinäisiä poliittisia suuntauksia, kun totuuksia hyvästä yhteiskunnasta on vain yksi. Kuka on oikeassa? Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ei muodostu omasta edusta, vaan yhteisestä edusta. Oikeassa demokratiassa ei voida päättää vain omasta yksityisestä edusta, vaan monien ottaessa osaa päätöksentekoon, tullaan kultaiseen keskitiehen, monien etuun? Toivottavasti.
"Äänestä minua, minä päätän puolestasi" ei onnistu internetin kansavallassa, jossa jokainen päättää asioista omalta osaltaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ekklesia (kansan kutsu)
Toisaalta, kun on olemassa yksi totuus hyvästä yhteiskunnasta. Emmekö tarvitse välttämättä kuin yhden hyvän yhteiskunnan tietämyksen edustajan, kuninkaan, diktaattorin?
Miksei yhteistä säveltä löydy? Vastaus, ihmisen heikkous https://fi.wikipedia.org/wiki/Seitsemän_kuolemansyntiä
Puolueisiin+sitoutumattomat+voitti+vaalit.+47%+kaupunkilaisista+on+puolueisiin+sitoutumattomien+kannalla:+https://tulospalvelu.vaalit.fi/KV-2021/fi/aanestys106.html#109
Sitoutumattomien+kannattaa+hyödyntää+vaalitulos+siten,+että+puolueista+ei+tarvitse+välittää+samalla+tavalla+kuin+aikaisemmin.+Puolueiden+ohjaus+tarvitsee+kaupungissa+lisää+resursseja.+
Sitoutumattomien+kannattaa+vaikuttaa+kaupungissa+yhdistystoiminnan+kautta.+Oleellisia+asioita+ovat+pyrkimys+itsenäisen+talouden+ylläpitoon+ja+omaehtoinen+energiantuotanto.+Minultakin+saa+lisätietoja.
Fb-sivu+https://tinyurl.com/p4r4ww88