Meille kävi niin ikävästi, että nyt mökkimme läheltä on myyty tontti ja sinne ollaan rakentamassa uutta mökkiä. Rantaviiva kulkee niin "mukavasti, että vaikka tien kautta matkaa on puolisen kilometriä, niin mökki toljottaa suoraan meidän mökkiä päin. Nyt tuntuu siltä. että rauha on mennyt. Nämä uudet omistajat ovat vielä menneet kaatamaan pitkältä alueelta puita, että näköyhteys on taattu. Ajatelimme istuttaa sille sivustalle jotain puita. Mitkä puut kasvavat tarpeeksi korkeiksi ja menestyvät vyöhykkeellä 3? Kävisikö esim. Tuija-puut? Mitä kokemuksia teillä on lähinaapureista mökillä?
Onko kokemusta
mökkinaapureista
93126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olosuhteet niin terijoen salva kasvaa nopeasti ja on kesällä hyvä näkösuoja
Meillä on tälläistä että mökkinaapuri ui ja saunoo ihan alasti.Voit uskoa että se on kiusallista jos pidämme lauantaiseuroja,niin silloin saattavat kiusallaan juoda jopa olutta ja puhua kovalla äänellä.Heleä kitaran ääni aivan hukkuu moiseen meluun kun matkaa ei ole kuin n.300 metriä.Olemme pyytäneet heitä aivan ystävällisesti tulemaan mukaan meidän rientoihimme mutta olemme vaimoni kanssa saaneet vain pilkallisen naurun vasten kasvoja.
Tovottavasti he nöyrtyvät ennen kuin Jumala heitä rankaisee kovalla kädellä.
Alastomana saunominen ja uiminen on suomalaiskansallinen tapa, eikä herätä hämillisyyttä, himoa tai häiriötä vaikka parissa vakituisessa kyläilypaikassamme mökkien väli on parikymmentä metriä. - Kun on nähnyt yhden miehen ja naisen nakuna, on periaatteessa nähnyt kaikki, sen jälkeen on vain pieniä mallieroja.
Suomalaiskansallista on myös oluen juominen ja keskustelu osapuolia kiinnostavista aiheista meillyttävissä olosuhteissa. Kesällä ne olosuhteet ovat helposti ulkona. Se, että teidän tilaisuutenne sattuu samaan aikaan naapurin harrastusten kanssa on harmillista etenkin teille - ymmärrettävästi tekin keskittyisitte Hänen luomistöihinsä niiden keskellä.
Jos saa ajatella "ääneen" hengellisiäkin tilaisuuksia kolunneena, niin itse pitäisin puheet ja enimmät laulut sisätiloissa. Varsinaisen tilaisuuden ympärille ajoittuvien tupakkitaukojen, kokoontumisten ja vapaan seurustelun rintamasuuntaa laittaisin mahdollisuuksien mukaan naapurista poispäin.
Ja jos tilaisuuden kulkuun kuuluu musiikkia, niin voisi olla samarialaista pitää volyyymi naapuria pienemmällä: jos keräät köörin laiturin päähän naapuria käännyttämään niin vastaan tulee sielunvihollisen nimiä ja rokkia. -Suomalaiskansallista perinnettä on provosoitua ja tehdä se kertaluokkaa kovemmin kuin alkuperäinen "ärsyke". Ärsykkeenä voi toimia mikä tahansa, myös hyvää tarkoittava teko.
300 metriä on niin pitkä matka, että ehkä jumbojetin starttikiito tuolla etäisyydellä peittää kitaran - eli epäilen että olet itsekin hieman yliherkistynyt.
Onko oluenjuojien pään päällä viikate, joka putoaa seuraavasta synnistä? Ei halunnut piispa Huovinen syyttää thaimaalaisia tsunamista. Eikä kannattane odottaa, että täällä ajassa tulisi täsmäohjattua rangaistusta alasti uinnista... se järvisyyhy iskee uikkarilliseenkin.
No voi hyvät hyssykät. Uskovat sitten ovatkin hiljaista ja säyseää porukkaa ja tietysti malliesimerkki jota kaikkien pitäisi noudattaa. Etenkin meluavat runsaslukuiset äl-positiiviset.
Meillä mökin vieressä on pitkään ollut mökki tyhjillään ja olenkin jo ruvennut toivomaan, että sinne muuttaisi joku. Tietty odotan että he olisivat meille sopivia naapureita ;) esim. lapsiperhe. Eli parhaimmassa tapauksessa naapurit ovat kivoja ja mukavia seuraihmisiä. Toisaalta se pahempikin vaihtoehto on mahdollinen pahimmassa tapauksessa...
En nyt osallistu tuohon uskonnolliseen hölinään, sillehän on kait muualla ihan omia palstoja.
Mutta itse aiheesta eli naapuritonttien rakentamisesta:
Eikös kaavasta pitäisi selvitä, onko mökkitontin tuntumassa naapureilla rakennuspaikkoja? Samoin naapurisi on kaiketi joutunut kuulemaan sinuakin ennen kuin on voinut kunnasta saada rakennusluvan. Että ei naapurin rakennushankkeen pitäisi aivan yllätyksenä tulla.
Jos naapureiden häiriö pelottaa, pitäisi kai oma tontti etsiä sellaisesta paikasta, ettei naapuriin voi kukaan rakentaa, pieni oma saari voisi olla hyvä paikka. Tai sitten pitää oman tontin lisäksi ostaa myös naapuritontit reviiriksi.
Rakenna korkea, 2m, aita rajalle. Aidan omalle puolelle voit sitten halutessasi istuttaa kasveja peittamaan aidan. Naapurisikin varmasti suhtautuisi siihen positiivisesti, antaisihan se molemmille lisaa yksityis-suojaa. Kasvit voisivat toimia aanenvaimentajina. (Tuijat todellakin kasvavat nopeasti.)
Asian voisit esittaa naapurillesi aivan luontevasti kuvaten edella mainittuja etuja, muista painottaa hanelle etta aitaan tulee portti joka on aivan sita varten etta voitte kayttaa sita "oikotiena" ja piipahtaa kahville.
Tapa jolla asian esitat on hyvin tarkea sailyttaaksesi naapurikunnioituksen. Tulettehan olemaan siella nena nenaa vasten useampia vuosia.
...naapurilla kylässä. Ostimme viime kesänä tontin ja naapuri tuli nyt keväällä. Suunnittelimme itse omat systeemit ja kävimme naapureiden kanssa omat/toisten suunnitelmat lävitse... Näin olisi ihan kiva, niin ei tulisi tehtyä rakennuksia/hakkuita, jotka voivat haitata naapurisopua.
...ihan mukava naapureiden kanssa on puuhastella, kalastella, parantaa maailmaa (...nuotiolla, miestä väkevämmänkin kanssa). Joten ei ole valittamista ollut naapurista ainakaan vielä...