Olen avoliitossa ja meillä on yhteisessä omistuksessa pieni kiinteistö ja kiinteistöstä pieni velka, joka on niin ikään molempien nimissä. Lainanlyhennykset ovat menneet pelkästään minun tililtäni, eikä avopuoliso ole antanut lyhennyksiin rahaa.
Ero häämöttää ja haluaisinkin tietää, että jos jään itse kiinteistöön asumaan ja lunastan toisen puolikkaan itselleni, joudunko maksamaan jo kertaalleen maksamastani hinnasta puolet avopuolisolleni? Sen, että olen itse lyhennykset kokonaan maksanut, voin helposti todistaa.
Toiseksi, jos käykin niin, että puoliso ei suostu lähtemään, vaan haluaa jäädä kiinteistöön asumaan, voinko pakottaa hänet ostamaan oman puolikkaani? Minulla kun ei ole mahdollisuutta eikä varsinkaan halua maksaa kahdesta asunnosta ja epäilen hänen halukkuuttaan / maksukykyään lainan hoitamiseen.
Ja kolmaskin vaihtoehtoinen skenaario; Onko mitään tehtävissä, jos hän ei suostu ostamaan minun puolikastani itselleen eikä myymään omaa puolikastaan minulle? Haluaisi siis edelleen pitää kiinteistön molempien omistuksessa, vaikka ei välttämättä asuisi siinä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos haluan ostaa puolikkaan asuntoa niin se edellyttää sitä että myyjä on halukas myymään. Muuten kauppoja ei synny. Kauppahinnan joudut tietenkin maksamaan myyjälle ja lisäksi 4% varainsiirtoveroa. Aiemmin maksamasi lyhennykset toisen omistajan puolesta saattavat olla hankalasti hyödynnettävissä ellei teillä ole asiasta jotakin sopimusta. Käräjöimään siitä on hankala lähteä kun ei ole mitään rikostakaan tehty.
Et voi pakottaa ketään ostamaan asunnonpuolikasta eikä kenenkään tarvitse myydä sinulle asunnonpuolikasta. Toisaalta voit myydä asunnonpuolikkaasi kenelle vain joka haluaa ostaa.
>>Et voi pakottaa ketään ostamaan asunnonpuolikasta eikä kenenkään tarvitse myydä sinulle asunnonpuolikasta. Toisaalta voit myydä asunnonpuolikkaasi kenelle vain joka haluaa ostaa.
Toinen osapuoli on ollut kotona työttömänä. Lapsia ei ole. Toinen osapuoli ei myöskään ole osallistunut muihin asumiskuluihin, kuten sähkölaskuihin tai kotivakuutuksen maksuihin. Jätelaskun on maksanut kolme kertaa ja ruokamenoihin osallistunut minimaalisesti (alle 50€ viimeisen kolmen kuukauden aikana).
Hankalinta kai tässä on se, että mitään ei olla sovittu. Olen toiminut siinä hyvässä uskossa, että toinen jossain vaiheessa työllistyttyään hoitaa oman osuutensa asumisen ja elämisen kustannuksista. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Jälkikäteen on turhaa yrittää olla viisas, mutta kyllä tästäkin virheestä taas jotain oppia tuli.
On erotettava kaksi asiaa.
Avopuolisosi omistaa puolet asunnosta ja hänen tulee siitä saada käypä hinta, jos sinä sen ostat.
Toinen asia on se, että olet yksipuolisesti osallistunut yhteiseen talouteenne ilmeisesti suuremmalla osuudella kuin hän. Asunnon olet maksanut sinä, hän on ollut työtön, joten kotitalouskulutkin ovat menneet sinun piikkiin.
Tältä jälimmäiseltä osin voit vaatia perusteettoman edun palauttamista ja se voi joiltakin kohtuullisilta osin onnistuakin, jos asia tuomioistuimeen menee (ennakkopäätöksiä löytyy). Missään tapauksessa et kuitenkaan tule saamaan täysimääräistä korvausta siitä, mitä olet asuntoa maksanut yli osuutesi.
En usko perusteettoman edun palautukseen, koska avokki on suostunut tilanteeseen aikanaan.
Yleensä köyhempiosapuoli on huonommassa asemassa, kun ei itse voi ostaa asuntoa. Tällöin hän joutuu hyväksymään rikkaamman hieman alihintaisen tarjouksen, koska yhteisomistuksen purku tulee kalliiksi.