viime kesänä vieraanamme oli eräs tuttavapari. sanotaan heitä vaikka Matiksi ja Lissuksi. Vaimoni on ihan kivasti muodostunut 168/ 75 ja dd kuppi. Matti katseli vaimoani herkeämättä. Tiesin että vaimoni tissit kiinnostivat häntä. Hän piti isotissisistä naisista ja Lissu taas oli b kupin typy. Vaimoni oli huomannut nuo katseet jaa tiesi Matin pitävän tisuistaan. Illan mittaan istuskellessamme vaimoni selkeästi alkoi kiihottua. Hän oli pukeutunut hyvin avokaulaiseen paitaan ja tiesin alla olevan mustat liivit. Mutta hämmästykseni oli suuri kun silittelin hänen selkäänsä ja huomasin liivien päivän mittaan kadonneen. Katsoin kysyvästi vaimoani ja hän vain hymyili. Eipä aikaakaan kun sohvalla istuessamma hän kumarsi jotain lattialta ja näin Matin silmien leviävän. Sieltä taatusti näkyi koko varustus. Myöhemmin Lissu meni noutamaan kioskilta maitoa. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja nostin muitta mutkitta vaimon paidan ylös. Matti ei saanut sanaakaan suustaan. Vaimoni vain hymyilikiimaista hymyään. Annoin Matille luvan kokeilla, eikä vaimokaan pannut sitä pahakseen. Aikansa puristeltuaan Matti alkoi olla aika levoton ja housuissa pullotti. Kuiskasin vaimolleni että saammeko runkata hänen tisuilleen ja sain luvan. Vedin kullini esiin ja sanoin Matille että nyt runkataan tisseille. Vaimoni alkoi puristella tisujaan yhteen ja me runkkasimme mällit niille. Vaimoni meni siistiytymään ja me vetelimme housut jalkaan. Lissun tultua kaikki oli niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tapahtuma jäi ainutlaatuiseksi mutta toivoisin että sellaista voisi tapahtua toistekkin.
vaimon vilauttelut
16
51544
Vastaukset
- mies 50+
samankaltainen tapaus sattui meillä kun , olimme vaimon kanssa saunoneet illalla ja ovi kello soi , naapurin kari tuli kyselemään taloyhtiön asioita , minulla ja vaimolla vain kylpytakit päällä kun pyysin naapuria istumaan olohuoneemme sohvalle . vaimo haki oluet meille ja istui itse vastapäätä nojatuolille .
Kari näytti jotain taloyhtiön papereita , katselin niitä ja huomasin kuinka hän itse ei saanut silmiään irti vaimostani jolla kylpytakki oli avoinna hyvin pitkälle reisiin .
Oluet loppui jolloin hain uudet meille kaikille , antaessani vaimolle pullon , kuin huomaamatta jalallani sain siirrettyä lisää takin helmaa sivulle jolloin Karin silmät kuin rävähtivät nähdessään suoraan vaimon tussulle asti , vaimo ei kai itse huomannut tai ei välittänyt tilanteesta .
Istuin takaisin Karin viereen ja nyt näin itsekin vaimoni tussun , vaimo katseli telkkaria eikä tehnyt elettäkään peittääkseen .
Kari katseli herkeämättä vaimon tussua ja huomasin hänellä olevan vaikeuksia peitellä seisokkiaan , menin keittiöön tekemään meille kossupaukut ja pyysin vaimon mukaan , kerroin kuinka hänen pillu näkyy ja Kari kiinostuneena katselee johon hän sanoi huomanneensa , käskin kiusata lisää .
menimme takaisin ja tarjosin lasin Karille ja vaimo istui jälleen ja aika rohkeasti , oli kuin ei mitään mutta nyt näkyi ja kunnolla .
Kari oli kovin vaivautunut kun sitten poistui mutta me vaimon kanssa päästiin tosi toimiin .- Himokas +55
Joitakin vuosia sitten, huomasin erään naapurin miehen sopivasti tupakalla takapihalla, kun oli saunailta. Sauna oli kellarissa ja sekä löylyhuoneessa ja pesutiloissa oli ikkunat takapihalle. Kerran huomasin naapurin miehen tihraavan verhon lomasta.
Vaimoni on aina ollut sellaista näyttelevää tyyppiä ja nautti suunnattomasti siitä, kun vieraat miehet kuolasivat hänen peräänsä. Kerroin vaimolle ja hän sanoi myöskin nähneesä kaverin silloin tällöin. Seuraavan kerran kun menimme saunaan, vedin tarkoituksella vähän verhoja syrjään, niin että ikkunasta olisi paremmat näköalat saunan puolelle. Huomasin pienestä liikkeestä ikkunan ulkopuolella, että naapuri oli taas passissaan.
Aloin hipelemään vaimoani ja käännyimme siten, että hän näki suoraan, kun rakastelimme leveillä lauteilla. Saunan jälkeen olimme aika rohkeissa asuissa ja menin naapuriin kysymään viinipullon avaajaa, kun omamme oli mennyt "rikki".
Naapuri kävi keittiössään ja kun pyysin häntä paukuille, oli hän enemmän kuin halukas. Vaimoni halasi naapuriaa ja kikaatteli sanoen olevansa hiukan huppelissa.
Otimme viiniä ja pikkupurtavaa. Videossa oli jo kova pornofilmi, minkä salaa laitoin päälle. Pyysin kaveria selaamaan, jos jotain katsottavaa olisi. Tietenkin tuli pornofilmi esiin. Vaimoltani pääsi kikattava "ihanaa" ja niin istuimme katselemassa kovaa panoa. Vaimoni istui vähän sivuttain vastakkaisella sohvalla, niin, että naapurilla oli suora näköala vaimoni lähes karvattomaan häpyyn. Huomasin kaverin etumusten nytkähtelevän ja kun vaimokin hivutti sormensa haaroihinsa, sanoin että "Eiköhän mekin oteta housut pois".
Hetkessä olimme kaikki kolme alsati ja vaimo tyydytii meitä molempia suullaan ja lopulta naapuri työntyi muija suloihin ähkien äänekkäästi.
Itse rukkasin vieressä ja kun kaveri oli laskenut lastinsa vaimoni sisään, työnsin itse omani liukkaille, muijan huutaessa orgasmiaan selkä luokilla.
Siitä alkaen on naapuri ollut ahkera vieras meillä. Annoin hänen kerran mennä kahdestaan vaimoni kanssa risteilyllekin. Hyvin pyyhkii, mutta tällaisessa suhteessa ei saa olla sijaa mustasukkaisuudelle. - Kamu
Himokas +55 kirjoitti:
Joitakin vuosia sitten, huomasin erään naapurin miehen sopivasti tupakalla takapihalla, kun oli saunailta. Sauna oli kellarissa ja sekä löylyhuoneessa ja pesutiloissa oli ikkunat takapihalle. Kerran huomasin naapurin miehen tihraavan verhon lomasta.
Vaimoni on aina ollut sellaista näyttelevää tyyppiä ja nautti suunnattomasti siitä, kun vieraat miehet kuolasivat hänen peräänsä. Kerroin vaimolle ja hän sanoi myöskin nähneesä kaverin silloin tällöin. Seuraavan kerran kun menimme saunaan, vedin tarkoituksella vähän verhoja syrjään, niin että ikkunasta olisi paremmat näköalat saunan puolelle. Huomasin pienestä liikkeestä ikkunan ulkopuolella, että naapuri oli taas passissaan.
Aloin hipelemään vaimoani ja käännyimme siten, että hän näki suoraan, kun rakastelimme leveillä lauteilla. Saunan jälkeen olimme aika rohkeissa asuissa ja menin naapuriin kysymään viinipullon avaajaa, kun omamme oli mennyt "rikki".
Naapuri kävi keittiössään ja kun pyysin häntä paukuille, oli hän enemmän kuin halukas. Vaimoni halasi naapuriaa ja kikaatteli sanoen olevansa hiukan huppelissa.
Otimme viiniä ja pikkupurtavaa. Videossa oli jo kova pornofilmi, minkä salaa laitoin päälle. Pyysin kaveria selaamaan, jos jotain katsottavaa olisi. Tietenkin tuli pornofilmi esiin. Vaimoltani pääsi kikattava "ihanaa" ja niin istuimme katselemassa kovaa panoa. Vaimoni istui vähän sivuttain vastakkaisella sohvalla, niin, että naapurilla oli suora näköala vaimoni lähes karvattomaan häpyyn. Huomasin kaverin etumusten nytkähtelevän ja kun vaimokin hivutti sormensa haaroihinsa, sanoin että "Eiköhän mekin oteta housut pois".
Hetkessä olimme kaikki kolme alsati ja vaimo tyydytii meitä molempia suullaan ja lopulta naapuri työntyi muija suloihin ähkien äänekkäästi.
Itse rukkasin vieressä ja kun kaveri oli laskenut lastinsa vaimoni sisään, työnsin itse omani liukkaille, muijan huutaessa orgasmiaan selkä luokilla.
Siitä alkaen on naapuri ollut ahkera vieras meillä. Annoin hänen kerran mennä kahdestaan vaimoni kanssa risteilyllekin. Hyvin pyyhkii, mutta tällaisessa suhteessa ei saa olla sijaa mustasukkaisuudelle.Ymmärrän hyvin miksi nykyään liian monet pariskunnat eroavat, koska menevät naimisiin pelkän seksin takia.
- nakurannalla
Olemme joskus aikaisemmin kirjoittanut tänne palstalle mutta sitten tuli niin paljon v-ttuilua kaikennäköisiltä epäilijöiltltä että meni maku koko palstaan, mutta nyt saimme kiitos teiltä inspistä kirjoittaa meidän tositapahtuman lyhyesti uudestaan:
Saimme vihjeen kaveriltamme mennä Tukholman ulkopuolella sijaitsevalle nakurannalla ja siellä vasta olikin kivaa.
Lekottelimme vaimon kanssa viltillä nakurannalla Tukholman helteessä (ihme kyllä juuri silloin kun olimme siellä oli lämmintä) ja katselimme muita nakurannalla olijoita. Vaimoni on aina ajeltu kokonaan koska hän tykkää kun nuolen häntä kun häpärit ovat "puhtaat" ja näkyvät ihanan turpeena kun hän kiihoittuu. Kun olimme nakurannalla näkyi selvästi että hän oli kiimoissaan, niin turpeat hänen huulensa olivat ja aivan kosteat. Ottaessaan aurinkoa hän levittää aina jalkansa jotta hänen sulonsa näkyvät, niin nytkin. Ei kestänyt kauaa kunnes eräs noin 50-kymppinen aika pienikokoinen mies asettui noin 5 metrin päähän meistä ja alkoi tuijottamaan vaimoni jalkoväliin. "Nyt tärppäs" sanoin vaimolleni. Hän katsoi ylös ja huomasi "pikku-miehen" tuijottavan häntä. Vaimo levitti reisiään enemmän jotta mies näkisi paremmin hänen sulonsa. Mies kääntyi selälleen ja näytti "melansa", HUH HUH sanoin, katsos vaimo pikkumiehen melaa, OHHHOHH sanoi vaimokin. Pikkumiehellä ei ollut isoa komeeta vartaloa, mutta iso komea kulli oli siunaantunut hänen kroppansa jatkeeksi. Nyt vaimo vasta innostuikin ja levitti jalkansa niin että varmasti kaikki näkyi. Pieneen kroppaan verrattuna näytti siltä kuin miehen mela olisi ollut noin 28-30 cm pitkä ja paksu kuin lauantaimakkara, "se" makasi miehen vatsaa vastaan aivan sinipunaisena ja verisuonet pullistelivat isona sen varressa. Vaimo sanoi että nyt kyllä himottaa niin että "tussusta huimaa". Sanoin vaimolle että nyt voitais leikkiä vähän kun muita ei näkynyt lähettyvillä, ja niin vaimo vähän levitti häpyhuuliaan niin että mies näki sen. Mies "ymmärsi yskän" ja vähän hipelöi kulliaan niin että se tuli jos mahdollista vieläkin isommaksi. Minunkin "normaalikokoinen" alkoi seisomaan ja vaimon pillu oli aivan litimärkä ja turpea. Mies varmisti ja katseli ympärilleen ettei muut nakuilijat näkisi mitä touhuamme ja esitteli nyt asettaan hiukan sitä samalla runkaten. Tarkistin itsekin tilanteen ettei kukaan muu näkisi ja aloin runkkaamaan kulliani. Vaimo kun näki pikkumiehen räpläävän omaa mahtavaa asettaan niin hänkään ei voinut pitää sormiaan pillustaan vaan alkoi hiplaamaan itseään. Ei kestänyt kauaa kunnes vaimoni alkoi huohottamaan ja pikkumies mustisi jotain hmmmmm mmmmm ohhhh mmmmmm kun hän nyt runkkasi koko komeutta kaksin käsin. Minulta lensi heti mällit ja kun vaimo näki sen niin hän sanoi nyt multakin tulee. Pikkumies huomasi kiihkomme ja hänkin oli aivan kiihkoissaan. Vaimo katseli silmät tapillaan pikkumiehen melaa samallaa kun häneltä tuli täydet tärinät ja pikkumies runkkasi kaikin voimin melaansa kaksin käsin niin että häneltäkin lähti hirmu lasti linkoamaan reisille ja hänen viltilleen. Koko sessio ei kestänyt varmaankaan 5 minuuttia pitempään mutta orgasmit olivat mahtavat, sitä muistelemme monesti vaimoni kanssa kun paneskelemme.- Kaksin käsin
Näin tuon saman ruotsalaisen viime syksynä Maspalomaksen dyyneillä. Olin tyttökäverini kanssa ottamassa aurinkoa homoalueen tuntumassa, kun lähelle meitä tuli noin 50-vuotias pieni mies jolla oli isoin penis mitä olen koskaan nähnyt. Pituutta oli vaikea arvioida, mutta kyllä se oli veltonakin komea ilmestys. Sanoi Katrille, että tuota kun saisi kokeilla. Niin päätimme vähän kiusoille miestä. Käänsimme molemmat jalkamme kohti miestä niin että hänellä oli suora näköyhteys jo kostuneisiin häpyhuuliimme. Pikku hiljaa miehen penis alkoi jäykistyä ja emme olleet uskoa silmiämme kuinka suureksi se tuli. Minä olin jo todellisessa kiimassa ja aloin hieroa glitoristani. Mies alkoi myös tyydyttää itseään vetelemällä esinahkaa punaisena hohtavan valtavan kokoisen terskan yli. Minulle tuli hirveä halu päästä kokeilemaan tuota mahtavan kokoista sykkivää elintä. Läksin kohti miestä ja kysyin englanniksi, että saanko kokeilla miltä hänen kaunis ja mahtavan kokoinen peniksensä tuntuu. Mies vastasi kyksymykseeni myöntävästi ruotsiksi. Miehen penis oli erektiossa niin valtava että sitä piti runkata kaksin käsin, kun yleensä homman voi hoitaa yhdellä kädellä. En ole ennen koskaan lauennut pelkästään miestä runkkaamalla, mutta nyt sain niin valtavan orgasmin, että vapisin monta minuuttia vielä senkin jälkeen kun olin saanut valtavan siemensyöksyn rinoilleni.
Jäleen päin totesimme Katrin kanssa, että miehen penis oli niin valtava että emme kumpikaan olisi uskaltaneet ottaa sitä sisäämme.
- myös33
Lisää vastaavia kokemuksia muilta?
- m noin 30
Tällänen tapaus! yks perjantai ilta istuttiin meillä kaverin ja vaimon kans iltaa, kaverin vaimo oli iltavuorossa ja tulossa myöhemmin hakemaan kaverin kotiin. Parin kaljan jälkeen kaverin ja mun jutut menee yleensä tissiin ja perseisiin, kuten myös nyt. kaverini kehui taas kerran vaimoni c-kupin rintoja jotka hän on kyllä nähnyt joskus humalassa vaimoni vilautellut pikkasen. Vaimoni tuli antamaan mulle pusua meidän ollessa sohvalla, vartalon myötänen t-paita päällä puristin ohimennen rintoja, johon kaveri sanoi että mulle kans, johon minä löylyä lisää ja nostin eteen päin kumartuneen vaimoni paitaa. Suihkun jälkeen vaimo oli jättänyt liivit pois,joten rinnat tuli mahtavasti esille, kaveri ei saanut silmiä irti ja sanoi et loistavat. Varovainen puristus rinnoista kaverilta, ja minä olin het täydessä kiimassa, menin vaimoni taakse laskin huosut alas ja pikku jännityksestä huolimatta pienen sormeilun jälkeen takaa vaimoni todella märkään vittuun, jännitin niin paljon että tuntui kun tulisin heti sisälle, vaimo avasi kaverin napit, josta tuli esille aika normaalin kokonen kalu kaveri kokeili vaimoni rintoja ja istui sohvalla vaimo nojasi kyynärpäihin varassa ja ei aikaakkaan kun kaverin kalu oli suussa, tämä yhdyntä ei kestänyt varmaan 10min pitempään kun vaimo imi kaverin kiiltävää suuhun tullutta kalua, itse en kestänyt sen paremmin. sitten pesulle ja noin 30min myöhemmin kaverin vaimo tuli hakemaan kaverin... arvaa hyräiltiinkö me kolme pikkasen. pakko myöntää etä oli kiihottava kokemus..
- sujut
...tähän sopii aika hyvin yksi vitsintynkä:
Kaksi kaverusta jutteli keskenään vaimoistaan ja panemisesta.
Toinen kysyi toiselta: - jos minä panisin sun muijaa ja sitten tulis lapsi, oltaisiinko me sitten sukulaisia? Toinen: - ei kun sujut ! - kiusottelija
Oli lämmin kesäilta ja me pidimme pienet juhlat omakotitalomme terassilla. Olimme kutsuneet muutaman naapurin ja tuttavaperheen kylään. Vaimoni oli puketunut lyhyehkoon hameeseen sekä valkoiseen läpikuultavaan löysään puseroon jossa oli suuri kaula-aukko. Tämä puki hänet erittäin hyvin sillä määrätystä suunnasta rinnat näkyivät puseron läpi. Naiset istuivat keskenään ja jutteli ties mitä, kun huomasin vaimoni istuvan niin että pikkuiset stringit näkyivät hameen alta, sen oli huomannut myöskin naapurin mies sillä hän vilkuili jatkuvasti vaimoani. Ilta jatkui ja vaimoni kiusotteli, meitä miehiä, kumartumalla ottaakeen esim. jotan lattialta jolloin rinnat näkyivät hyvin kaula-aukosta. En tiedä olivatko naiset sopinneet jotain kun vaimoni kumartui pöydän päälle ja hänen toinen rintansa tuli kokonaan esille. Minä olin tosi kiihottunut tilanteesta, kun näin miten muitten silmät katsoivat vaimoni rintaa. Naapurin mies,joka pitkin iltaa oli katsonut kiihottuneena vaimoani, oli humaltunut vähän ja kysyi jos rintaakin saa maistaa samalla kurkottaen vaimoni rintaa kohden. Vaimoni nousi pystyyn ja sanoi: katsoa saa muttei koskea, kosketukset on miestäni varten ja samalla hän otti puseron pois päältään antaen kysyjälle kevyen suukon poskelle. Muutkin naiset tekivät samoin, siis neljä naista rinnat paljaana loppuillan.
Vieraiden lähdettyä alkoi sitten koskettelu ja paljon muutakin. Vaimoni ehdotti myös että mennään joku ilta kävelylle, kaivopuiston rannalle, tämäniltainen pusero päällä, ilman rintaliivejä, sillä hän nauttii siitä että muut miehet näkevät hänen rintansa.- ME6KPL
HALUAISIN NAISTEN MIELIPITEITÄ/TUNTOJA "VAHINGOSSA"VILAUTTELUSTA. ITSEÄNI KIINNOSTAIS,MUT EN TIÄ KANNATTAAKO(VAI PELKÄSTÄÄN HAAVEILLA). MIEHEÄNI KYLLÄ AJATUS KIINNOSTAA..........,MUT EI MUU
- raskaana
ME6KPL kirjoitti:
HALUAISIN NAISTEN MIELIPITEITÄ/TUNTOJA "VAHINGOSSA"VILAUTTELUSTA. ITSEÄNI KIINNOSTAIS,MUT EN TIÄ KANNATTAAKO(VAI PELKÄSTÄÄN HAAVEILLA). MIEHEÄNI KYLLÄ AJATUS KIINNOSTAA..........,MUT EI MUU
harmi,kun kellään ei ole kommentteja aiheeseen. Kai pitää yrittää oppimisen/erehdyksen keinoin(ens viikolla ois mahiksia vilautella puolitutulle"vahingossa".)
- Anonyymi
Vaimo kysyi kerran onko kellään valkoisella isoa, sanoin on osaslla isokin kalu, tästä joskus puhuttiin kun rakasteltiin.
Mentiin minun kotiseudulle kesällä. Tapasin kylillä vanhan koulukaverin ja kutsuin mökille. Kerroin vaimolle illalla että kalu Kalle tulee huommenna kylään, kuka on kalukalle. Mun vanha tuttu sai nimensä kun sillä on iso kalu varmaan oikea kyrpä kun seisoo, en ole nähnyt sitä täytenä ehkä sinä näät. Vaimo oli innoisaan yöllä kun nuolin sen posliinia ja kiusasin haluaisko kokeilla sitä, lopussa lupasi ja nuolin kunnolla huusi tosi märkänä orgasmissaa.
Aamupäivällä oli laittanut kietaisu puseron joka korosti rintoja ja ilman liivejä, päällä kesäinen hame. Kalervo tuli kassinsa kanssa taksilla, pitkin päivää otettiin sievästi,
Kirstin käytöksestä huomasin oli kiimassa kävely oli viettelevää ja Kalervo huomasi sen, Istuttiin terassilla Kalervon kalu oli lahkeessa ja siitä näki että on pitkä jo levossa.
Sanunaan lähtiessä houkuteltiin Kirsti mukaan, Saunassa näin että on nimensä veroinen ja Kirsti huomasi kans. Pesin itseäni ja sanoin, se kastike on levyllä lähden katsomaan että ei pal vaikka on pienellä.
Kirsti kertoi myöhemmin kun oltiin kahden, Kalervo oli katsellut välillä ikkunasta mökilleppäin kun oli ottanut yläosan pois pestessä Kalervo oli kääntynyt ja pitänyt valtavaa kalua kädessä oli pyytänyt anteeksi kun ei voinut mitään KIrsti oli istunut penkillä ja katsonut aivan vierestä, oli sanonut saanko ja oli kaksin käsin runkannut.
Kalervo oli nostanut lauteille ja nuollut pillua Kirsti sanoi että karka käsittely oli saanut pillun valumaan kunnolla, kun oli tullut ja yrittänyt työntää kalua oli Kirstin pitänyt levittää huulia että menee sisään. Oli heti halunnut niin eää oli huokaillen vetänyt sisään oli saanut heti orgasmin Kalervo oli vaan jatkanut ja kehunut kuinka liukas ja tiukka pillu. Lopussa Kirsi oli ollut vatsallaan pää ylimmän lauteen alla ja haarat levällään oli ottanut kyrpää sisään saanut kolme kertaa ennenkuin kyrpä oli lauennut sitä oli tullut paljon ja valunut lattialle.
Yöllä kun olin nukkunut humalaani, Kirsti oli käynyt naimassa Kalervoa oli situnut päälle ja ottanut niin syvälle että oli päätuntunut. Aamupäivällä Kalervo tilasi taksin ja kiitteli saunasta ja ruuasta.
Sinä iltapäivänä sain kiimasta Kirstiä ulkona ja sisällä. olen luvannut Kirstille että synttärilahjaksi saa mennä kylään Kalervolle, odottaa sitä kuin hullu puuroa.- Anonyymi
Vedä vähän henkeä kirjoittaessasi.
- Anonyymi
Ja hullu luki Aku Ankkaa paskahuusissa jee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hullu luki Aku Ankkaa paskahuusissa jee
Voi pikkupiliä.
- Anonyymi
Vaimoni ei vilauttele pukeutuu niin että suipot rinnat kuultaa hyvin paidan alta paita hankaa nännit koviksi päällä tyttömäinen hame. Kaupassa joskus kuljen takana näen kun miehet katselee osa jopa seuraa. Jo autossa vaimo käy kuumana, joskus joudutaan ajamaan marketin parkin reunaan ja vaimo ratsastaa kiimasena kostuu vaan niin että pitää olla pyyhe mukana. Toinen mieluinen on baari joissa jonottaa ja juo kahvia niin että rinnat saa näkyvyyttä. Kerran keskellä kaupunkia imi kalua pojathuomas yksi meni eteen toiset seuraa oven vierestä, vaimon umiessä nostin paitaa että näkevät silloin lensi mallit komiasti vaimo pyyhki suuta ja huikutti pojille
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057