Ennen, tosin jo aikuisena, ryypättiin veljen kanssa niin maan perusteellisesti. Minä olin kunnolla päissäni, veli ilmeisesti hieman vähemmän. Kolmas päivä oli jo alkamassa, kun veli nykäisi nokkaansa jostakin turhasta. Se alkoi suunnitella selkäsaunan antamista minulle. Minä naukkailin varovasti, veli ei ottanut kai yhtään.
Sen minä vielä muistan, että hän haki ulkoa vitsan ja kokeili millainen ääni siitä lähtee lyötäessä ilmaan. Kun minä seuraavan kerran havahduin, niin mun pakarat li aika kirjavat ja veli naureskeli, että hän oli piiskannut minut. Kyllä vit... etten muistanut asiasta mitään.
Pari kolme kertaa se vielä humalassa piiskasi minut ja hauskaa tuntui olevan, kun pikkuveli kuritti isoa veljeä. Päätin lopettaa ryyppäämisen. Veli vakuutti, että se ei haittaa, kyllä minä voin sinut selvänäkin piiskata. Sellaisista puheista minä nostin melkoisen soilun, kävihän tuollaiset höpinät kunnian päälle.
Veli ilmoitti, että sellainen asia me testataan heti, haki kaapista valmiiksi varaamansa vitsan ja hyökkäsi minun kimppuun. Jälkeenpäin olen tajunnut, että veli oli tarkasti kaiken harkinnut ja lopputulokseksi tuli, että iältään nuorempi reservin kersantti piiskasi iältään vanhemman reservin jääkärin. Minä näin, että kersantti myhäili pitkään tyytyväisenä, ilmeisesti miettien mitä kaikkea tästä seuraisi.
Olen salaa kuvannut piiskaamisen, nykyisin minulle on jo melko varma käsitys, mihinkä veljen menestys perustuu.
Ryyppykaverin selkäsaunat
Anonyymi
1
1729
Vastaukset
- Anonyymi
Tasan ei käy onnen lahjat. Meidän veljessarjassa oli kolme hyvin riskiä miestä ja sitten vähemmän riskejä kuten minä. Ainainen haaveeni oli, että joku noista kolmesta olisi minut piiskannut, mutta haaveeksi se jäi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka892523- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841403EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta103799- 54783
- 30706