https://erepo.uef.fi/handle/123456789/25694
"Tämän tutkimuksen mukaan kissojen ja koirien ajatellaan haluavan ulkoilla. Kissojen ja koirien ajatellaan ulkoilevan mielellään tutussa, varjoisassa ja kasvillisuuden peittämässä ympäristössä, jonka maanpinta on päällystämätön ja jäätön. Kissojen ei sen sijaan ajatella ulkoilevan mielellään kostealla eikä lumisella maanpinnalla. Kissojen ajatellaan viihtyvän tyynen lämpimässä poutasäässä ja koirien puolestaan tyynen viileässä poutasäässä. Kissojen ja koirien ajatellaan viihtyvän luonnonäänien hallitsemassa ympäristössä ja sen sijaan välttelevän melua. Kissojen ajatellaan viihtyvän ulkona parhaiten itsekseen, kun sen sijaan koirien ajatellaan viihtyvän paremmin seurassa. Heille tarjottavaa ulkoilumahdollisuutta ja siitä seuraavia hyvinvointivaikutuksia pidetään tärkeinä. Kissan ja koiran ulkoiluttamisen aikaista kiinnipitoa pidetään tärkeänä, kun pyritään paitsi varmistamaan heidän turvallisuutensa myös rajoittamaan osittain tarpeettomasti heidän toimijuuttansa."
Kissan ja koiran ulkoiluttamisesta kohti vastavuoroisempaa ulkoilemista
Anonyymi
1
94
Vastaukset
- Anonyymi
sanomasi pitää melkoisesti paikkansa, patsi jotkut koirat kulkevat mieluiten tasiaisai teitä ja viihtyvät asfaltillakin. Tien ja polkujen reunojen haistelu on tärkää, niin kissoille kuin koirille, ja sekin on tarpeen huomioda, ettei kissa halua niinkään pitkille lenkeille kuin hitaille lenkeille, eli tarkkailla ympäristöään kaikessa rauhassa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!9311932Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla1069050Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa
Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.1194983- 1014208
Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon
Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka384157Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen
Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti73933Yksi kuoli kolarissa Outokummussa
-toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei773889Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta
Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j113709Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista
Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden403593Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle293561