Miksi kasvin rönsyt kiertävät vastapäivään?

Anonyymi

Tossa parvekkeella on ruukkukukka, joka työntää reippaasti rönsyjä. Kaikki kiertyvät tukikepin ympärille saman suuntaisesti. Aurinko paistaa parvekkeele vain aamuisin (parveke talon pohjoisseinustalla). Mistä kasvi tietää pyörittää rönsyt aina samalla lailla?

27

1614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo kiertyminen lienee seurausta niistä ensimmäisistä rönsyn saamista ja kokemista auringonvalon hitusista. Se alkaa kasvaa kohti aurinkoa mutta kun valo kohta loppuu, ei se osaa enää suuntaansa kokonaan vaihtaa vaan jatkaa jonkinlaisella välimuodolla ja päätyy kiertymään ikään kuin väärään suuntaa, jos nyt ymmärsin miten se käyttäytyy?
      Entä käsitteletkö kukkiasi, nosteletko toisinaan ruukkuja, asetteletko mihin asentoon takaisin yms?
      Joskus kun auringonkukkia pienen pellollisenkin kasvatin, mielessä oli seurata millä nopeudella kukat kääntyvät aamuksi aamuauringon suuntaan, nehän kääntyvät päivän mittaan auringon sijaintia seuraten mutta jossain vaiheessa yön aikaan siis takaisinkin. No, seuraamatta tuo jäi...

    • Anonyymi

      Kasvin rönsy ei kierrä myötä- eikä vastapäivään, vaan seuraa auringonvaloa. Tee kasville peilitemppu, niin huomaat, että suunta vaihtuu.

      • Anonyymi

        Aurinko kiertää maasta katsottuna maata mutta rönsy vain "seuraa" sitä kiertymättä, mielenkiintoista...?

    • Anonyymi

      Kuvastimesta mustasilmäsusannakin innostuu

    • Anonyymi

      Kiitos vastanneille, mutta tyhjentävää ratkaisua ei ole löytynyt. Kaikki versot kiertää siis tukikeppiä samaan suuntaan, eli vastapäivään. Mutta mistä kasvi tietää sen kiertymissuunnan, kun suoraa auringonvaloa tulee vain aamuisin. Kuten kirjoitin, parveke on talon pohjoispuolella, ja aurinko näkyy sinne vain aamuisin. Lopun aikaa valo on hajavaloa.

      • Anonyymi

        Mutta onko sinulla vastapäivään- suunta sama kuin minulla, minusta nimittäin aurinko "kiertää" maata nimen omaan myötäpäivään? Eli rönsyt kiertyisivät juurikin päinvastaiseen suuntaan kuin aurinko...Kirjoitin asiasta kerran jo 25.6 klo 22:54, nyt alan olla entistä enemmän silloisen arveluni kannalla: Rönsyt saavat hetken suoraa auringonvaloa aamulla mutta sen suoran valon loppuessa ne hämääntyvät ja alkavatkin tavoitella lisää valoa toisesta suunnasta eläen enimmän osan valoisan ajasta sen tavoittelun kanssa taipuen lopulta voimakkaammin nurinkurinpäin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä se kysymyksen aihe juuri onkin. Jos kasvi seuraisi auringon valoa, senhän pitäisi kiertyä tukikepin ympärille myötäpäivään. Ja kiertyminen on kuitenkin suht. tasaista ja jatkuvaa, joten en oikein osta tuota "hämääntymisteoriaa".

        Kasvi kasvaa näin keskikesällä ainakin lähes 24 tuntia vuorokaudessa. Jos se kuitenkaan ei "näe" aurinkoa suoraan kuin ehkä pari tuntia aamusella, miten se tavoittelee valoa sen kaiken loppuajan? Hämääntymisteoriani ydin on turhan pitkä tässä kerrottavaksi, ehkä ainakin useille naisille myös puolimahdoton ymmärtää joten totean etten saa asiaani riittävän yksinkertaisesti, riittävän helposti ja yksiselitteiseen muotoon puettuna esitettyä eikä lukija sitä ymmärrä.

        Hämääntymisteoria on vähän tuulesta temmattu, koska jokainen rönsy kasvaa siististi ja säännöllisesti tukikepin ympärille. Jos epäröintiä olisi, rönsy jotenkin mutkittelisi ja siihen tulisi polvekkeita. Jo siinä vaiheessa, kun rönsy kasvaessaan lähestyy tukikeppiä, se ikäänkuin valmistautuu kiertymään vastapäivään.
        PS. Nuo vihjaukset naisiin ja ymmärtämättömyyteen jätän huomioimatta.

        Selvä, kehittelet sitten uskottavampia teorioita, ehkä se kiertyminen johtuu tunteista?

    • Anonyymi

      kiertyminen riippuu mistä päästä tukikeppiä katsotaan

      • Anonyymi

        Ai katsotko useinkin multaan tökättyä keppiä altapäin?

    • Anonyymi

      Mikä kasvi kyseessä? Ei riipu välttämättä valosta. Tämän sivun vas. palsta kertoo näin:

      Myötä- vai vastapäivä

      Köynnöstävien kasvien kiertosuuntaa on tutkittu ja lopputulokseksi on saatu, että 92% kiertyy kasvin tyveltä katsottuna myötäpäivään (ylhäältä katsoen vastapäivään). Voisi kuvitella, että kiertosuuntaan vaikuttaisi lajin sijainti tai alkuperä eteläisellä tai pohjoisella pallonpuoliskolla eli auringon kiertosuunta taivaalla, mutta niin ei ole. Myötä- ja vastapäivä ovatkin aika hankalia ilmaisuja, kun aurinko kiertää havaitsijan sijainnista riippuen myötä- tai vastapäivään. Ja jos asiaa ajattelee vähän suuremmassa mittakaavassa, niin maapallohan se siinä kiertää (ja kiertäähän se aurinkokin – galaksimme keskustaa, ja havaitsijan sijainnista riippuu kiertosuunnan ilmaisu). Englannin kieli käyttääkin auringonvalosta riippumatonta ilmaisua ‘clockwise’ (myötäpäivä) ja ‘anti-clockwise’ (vastapäivä), tai ‘right-handed’ (kierrettävä keskus on liikesuunnan oikealla puolella) ja ‘left-handed’ (kierrettävä keskus on liikesuunnan vasemmalla puolella), mutta kasveista puhuttaessa pulmana on, katsotaanko kiertosuuntaa ylhäältä vai tyvipuolelta.
      Vertaa humala ja kiertotatar.

      Humala kuuluu Etelä- ja Keski-Suomen ranta- ja puronvarsilehtojen alkuperäiskasvistoon. Se kiertyy puunrungoista tukea hakiessaan aina vasemmalle eli yläpuolelta katsottuna myötäpäivään (kaikki muut köynnöstävät luonnonkasvimme kiertyvät oikealle).

      Kun kiertotatar löytää itseään tanakamman tukikasvin, sen varsi alkaa kiertyä tuen ympäri, ensin tyveltä katsoen myötäpäivään ja myöhemmin vastapäivään.

      https://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/karhunkoynnos

      • Anonyymi

        Artikkelin suuri viisaus on siis että ei riipu välttämättä valosta. Mistä se sitten riippuu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Artikkelin suuri viisaus on siis että ei riipu välttämättä valosta. Mistä se sitten riippuu?

        Suurin osa on oikeakätisiä ja loput vasureita;).

      • Anonyymi

        Köynnöskasvi on ihmisen esi-isä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa on oikeakätisiä ja loput vasureita;).

        Geeneistä? Kaikki kasvit ja eläimet ovat alun perin samaa geneettistä alkuperää. Ovat siitä erikoistuneet ja erilaistuneet ajan myötä. Jotenkin ihminen ei miellä, että geenit ohjaavat kasvienkin elämää. Kotiloilla kierteen kiertymissuunta on samalla lajilla aina sama, tosin yksittäisiä "vääräkätisiä" voi löytää. Ihmisilläkin sydän on lähes aina vasemmalla. Eli eiköhän sama selitys ohjaa kaikkia. Geenit.

        Puhu vaan omasta puolestasi, olen Darwinini lukenut ja lukenut huomattavan paljon geenitutkimuksesta yms. Jos vastaus olisi yksinkertaisesti geenit, miten selität varsin runsaat poikkeukset, ns. vasenkätisyyden tms?
        Entä jos kysynkin että jos geenit ovat vastaus, MIKSI geenit aikaansaavat jonkun rönsyn tietynsuuntaisen kiertymisen?
        Jos kaikki kasvit ja eläimet ovat samaa "geneettistä" alkuperää, mitä ja millaisia ne sitten silloin alkuun ovat olleet?

      • Anonyymi

        Nyt tuntuu olevan jotain tiedonjyväsiä eikä pelkkää mutua. Kasvi on maljaköynnös (sundaville red mandevilla). Ja kiertosuunta, se on tukikepin yläpäästä katsottuna vastapäivään counterclockwise. Miksi, on edelleen se pohjimmainen kysymys.

    • Anonyymi

      En tiedä, mutta vastauksen saamiseksi kysymys kannattaisi siirtää biologian puolelle yleistieteen sijaan.

      • Anonyymi

        No enpä tiedä mitä iloa siitä olisi. Tämä on ylemmän tason otsikko ja biologia kuuluu tämän otsikon alle.

    • Anonyymi

      Jos ajatellaan puun runkoa, niin kaksi eri suuntaan kiertyvää kasvia pystyy ehkä hyödyntämään runkoa paremmin.

      Oikealle kiertyvä on kuitenkin se dominoiva, Yang. Vasemmalle kiertyvä on Yin. Ainoastaan Yin voimien pyrkimys kohti valoa vie kehitystä eteenpäin. Oikeistolle täytyy olla vastavoimana vasemmisto. Samoin naisten täytyy pistää kampoihin miehille, mustien valkoisille, homojen heteroille. Kohti tasapainoa maailmankaikkeus pyrkii, kumpaakin tarvitaan.

      • Anonyymi

        Entä ketä muunsukupuoliset tasapainottavat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä ketä muunsukupuoliset tasapainottavat?

        Absoluutti, josta kaikki on lähtöisin, on sukupuoleton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Absoluutti, josta kaikki on lähtöisin, on sukupuoleton.

        Et nyt saata puhuakaan siitä alkulimasta ja siitä joskus aikojen alussa kehittyneistä alkueläimistä? Mutta kerrohan mikä ja millainen se oli tuo absoluuttialkujotain?

    • Anonyymi

      Kaikki johtuu rytmistä. Lisäksi tarvitaan vettä ja kesän valoa.

      Otetaanpa esimerkiksi tanssilava, järvi ja hanuri. Lattia: pyöreä.

      Jos on rytmiä, kaikki kiertävät keskellä olevaa tukikeppiä aina samaan suuntaan, eli vastapäivään, hameenhelmat hulmuten. Tangotilanteessa tietyt lajit pyörittävät lisäksi rönsynsä reiden ympärille, olipa se kuinka tanakka tahansa.

      Kun rytmi loppuu, loppuu kiertyminen. Jos rytmi loppuu lopullisesti, ostaa maamiesseura seurataloksi. Aletaan pitää hartauskokouksia, joissa istutaan polvet yhdessä ja hanuri saa levätä.

    • Anonyymi

      Maapallo pyörii vastapäivään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      89
      2598
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      203
      1648
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      116
      1580
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      41
      1451
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1202
    6. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      75
      985
    7. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      56
      959
    8. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      45
      847
    9. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      63
      839
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      61
      825
    Aihe