Nyt kun tansseja ei ole ollut, näytetään vanhoja ohjelmia.
Pavilla näkyi paljon tansseista tuttuja kävijöitä.
Samoja, joita näkyy myös Tanssi Kanssain ohjelmassa.
Tanssijat olivat niin iäkästä porukkaa, etteivät enää tule
lavalle, jos tanssit palaavat entiselleen ja lavat aukeavat.
Kesäillan valssi
16
288
Vastaukset
- Anonyymi
Palstan kirjoitusten mukaan tanssit jatkuvat normaalisti.
Pääkaupunkiseudulla ei ole tansseja missään. Onko
lavoilla tanssijoilla maskit käytössä? Tämänhetkisen tiedon
mukaan tanssimaan päästään vasta elokuussa, jos päästään.- Anonyymi
Päijät-Hämeessä näkyy alkavan jo heinäkuun alussa joten ei kun kaverit autoon ja Jenkkapirtille tai Krouville, toki löytynee jotain majoituksiakin lähempää vaikka Lahdesta. Keski-Suomessakin jo tanssitaan ja hotellit palvelee, joten innokkaimmat rentouttavaa viikonloppua viettämään tanssin merkeissä, hop
- Anonyymi
"Palstan kirjoitusten mukaan tanssit jatkuvat normaalisti."
-palsta ei ole katsos pääkaupunkikohtainen, tanssia on kehäkolmosen ulkopuolella ollut jo kauan.
- Anonyymi
Kiva kun noita vanhoja ohjelmia näytetään. Katsoin eilen Turun Uittamon tungosta kymmenen vuoden takaa. Katseeni kiinnityi orkesteri Fantasian soittajiin. En tiennytkään että nykyään Varjokuvassa koskettimia soittava Juha Maunu on soittanut Fantasia orkesterissa. Tyyli toki erilainen kuin nykyään :) mutta tunnistaa kyllä. Tässä klipissä näkyy.
https://www.youtube.com/watch?v=1_IRXix-JIA- Anonyymi
Juha nyt Varjokuvan 😍😉
https://youtu.be/qFlOut3syHY
Hyvä , että koskettimet on eturivissä 😋
On silmån iloa❣ - Anonyymi
Kommentoin:
Suvi Karjula laulaa loistavasti, hieno esitys.
Kysyn vielä asioista perillä olevilta, onko rumpali nimeltään Tuupanen, eli Saijan x.
- Anonyymi
Silloiset kesäillanvalssilaiset ja nyt tanssi kanssain ohjelmassa mukana olevat.
Kyllä on aika tehnyt tehtävänsä, ukoilla naamat kuin ropsinkolojalla.- Anonyymi
Molemmista ohjelmista huomaa sen, että tanssikansa on ikääntynyttä.
Nuoria eivät perinteiset lavatanssit kiinnostaneet aikaisemminkaan.
Jaksavatko nuo samat humppaajat vielä koronan jälkeenkin
pyörähdellä lavoilla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Molemmista ohjelmista huomaa sen, että tanssikansa on ikääntynyttä.
Nuoria eivät perinteiset lavatanssit kiinnostaneet aikaisemminkaan.
Jaksavatko nuo samat humppaajat vielä koronan jälkeenkin
pyörähdellä lavoilla?Lavatansseissa nuoria ovat kaikki yli 45- ja alle 64-vuotiaat. Ravintolatansseissa kävi myös alle 45-vuotiaita elikkäs synnytysikäisiä naisia, mutta ne on lakkautettu kannattamattomina, koska nämä naiset lähtivät synnyttämään.
- Anonyymi
TanssiKanssain-ohjelmassa tanssii viisi silloista KesäillanValssi-ohjelman paria.
Tekisi mieli sanoa jotain, mutta jätän väliin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TanssiKanssain-ohjelmassa tanssii viisi silloista KesäillanValssi-ohjelman paria.
Tekisi mieli sanoa jotain, mutta jätän väliin.Me tunnistimme rouvan kanssa kolme paria. Hyvänen aika mikä ero tähän pävään, sen huomasi myös soittajista.
- Anonyymi
Alfa Teevee on tanssijan asialla
- Anonyymi
Näitä on mukava katsella :) Tuttuja bongaillaan :D
- Anonyymi
Uittamon tansseissa oli paljon tuttuja
- Anonyymi
Hyvä KIV ja Alfa!
- Anonyymi
Älkää uskoko ketään ketkä vänkyttää, että kesäillan valssi ei anna oikeata kuvaa lavatanssin menneistä eikä nykyisistä eikä tulevista kuvists. Nimittäin ne on liikenteessä puhtaasti tanssiteoriapohjalta emi ei oo ite käyneet yksissäkään kuvauksissa. Ja ovat itekin justiinsa sitä ikäloppua tanssiporukkaa. Piste.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34286521 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12551Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692328- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161522Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91371- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421207