THL:n Salminen Ylelle: Pietarin EM-kisoihin yhdistettyjä koronatartuntoja Suomessa yli 200 – uusi sulkutila mahdollinen. Kertoo päivän Ilta-Sanomat
Sulkutila tilossa Suomeen Pietarin kisaturistien takia ?
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
HUS:n Mäkijärven mukaan on odotettavissa, että pelkästään Hus-alueelle on EM-tuliaisina tullut jopa 300 koronatartuntaa. Näiden lisäksi odotettavissa on lukuisia jatkotartuntoja.
Sulkutoimet ja kokoontumisrajoitukset painavat päälle vääjäämättä. Heinäkuun loppupuolella ei enää tanssita kiitos pienen futisfaniporukan.
Eivät saaneet keväälläkään sulkua aikaiseksi koska perustuslaki.
Perustuslakinäsäviisastelijat voidaan tarvittaessa perustuslain nojalla ***ua, mikäli nämä uhkailevat esimerkiksi tuhota Suomen Kansan sekä terveyden että talouden. Sinuna varoisin perustuslakinäsäviisastelijoitten kelkkaan lähtemistä.
Vielä mennään Karpan suosio sen kun jatkuu,
Kiitos keikoista !
Nyt mennään Jäppilään 😍
Salmen lavalle torstaina 1 pv heinäkuuta
Klo 19:00--23:00 15 euroa
Kari Hirvonen & Onnentähti
https://youtu.be/uRatod7xZ1E
Lavalle tulee olemaan kuumat paikat 😋
Järven tuulet vilvoittaa ...
Tänne Viihteelle 😊
Sauli Niinistön nyrkki olis pysäyttänyt tuon jalkapallohuligaani lauman itärajalle.
Se deltavariantti siirtyy vääjäämättä myös tanssilavoille nopealla aikataululla.
Se niistä tämän kesän tansseista.
On aivan varmaa , että delta tulee lavoille siinä kuin muihinkin yleisötapahtumiin.
Helpommin leviävänä tekee pahaa jälkeä .
Kohta aletaan sulkemaan tanssipaikkoja. Heti kun ne ehdittiin kertaalleen avaamaan.
Yksi koronapositiivinen huonosti tuuletetussa lavatanssisalissa ja kaikki tansseista olleet karanteeniin.
Hyvät ihmiset harkitkaa tarkkaan tansseihin menoa.