Rientola alas

Toivottavasti suljetaan. Toimitaa ei ole juuri nimeksikään.
Pelkkä kulureikä kunnalle.
Eihän siellä tapahtu muuta kun talkkari päivittäin kuluttaa vettä autojensa pesuu .jokapäivä kun ajan siitä ohi niin autonpesu käynnissä päivittäin. Kyllä sitä muutkin ihmettelee ja naureskelee.
Ja se älytön bensankulutus nurmien leikkauksessa joka toinen päivää se talkkari nyhtää samoja nurmikoita kun ovat sentin kasvaneet.
Koulu oltaisiin mieluummin jätetty lapsille ,siitä sentään jotakin etua olisi ollut lapsille. Mutta tuthanpäivainen kylätalo maksettavana .
On kunnalla ylimääräistä rahaa.
111231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tänä kesänä on ollut niin kuumaa että nurmikot muutenkin kuivuvat ja osin jo ruskeana. Päinvastoin pitää välttää nurmikon leikkuuta että suojaa edes vähän maapohjaa. Nurmikon ajo on yleensä aiheellista vasta kun nurmi on kasvanut noin 10 cm. Autoja ei tarvi edes kuukausittain pestä. Mikä luonnon kuluttaja ja kuivattaja siellä talonmiehenä.

Äänestä

"Suuri poliitikko, The Anonyymi Lötköpötkö" on löytänyt taas kohteen marinoilleen. Onkohan tämäkin kohde sanonut/ilmaissut jotain päsmäriä vastaan? Sidukkavalaansa sopivasti komppaa.

Äänestä
  • No Minnahan Rentolan toimintaa käynnistelee. Tarviiko siinä muuta...........

    Äänestä

  • Väität siis, että viherduo olisi asialla? Ei kai sentään. Miksi he tuollaisesta marisisivat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väität siis, että viherduo olisi asialla? Ei kai sentään. Miksi he tuollaisesta marisisivat?

    Eiköhän se ole ihan muu henkilö se marisija... Minna kehittelee Rientolaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän se ole ihan muu henkilö se marisija... Minna kehittelee Rientolaa.

    Rientola ei ole kuin kunnalle turha rahareikä. Miksi vaikea hyväksyä. Niillekkin rahoille on oikeaa käyttöä. Ihan sama kuka siitä narisee. Totuus on että turhaa yritetään pitää yllä. Vai voiko joku sanoa mikä etu Rientolalla on? Turhat tunteilut ei maksa ylläpitoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän se ole ihan muu henkilö se marisija... Minna kehittelee Rientolaa.

    Kyllä

    Äänestä

Nukkuva kylä. Kylätie on hiljainen.

Äänestä

Minne Riantola laskee ja on laskenut paskavetensä vuosikymmenien aikana!!? Sehän on selvää minne! Viherpiipeillä ei ole eikä koskaan tule olemaan sitä rohkeutta, kykyä, taitoa eikä muutakaan asiantuntemusta, joita vaaditaan pohjavesien suojeluun tai puhdistamiseen kun kyseessä on mahdollisesta julkishallinnon paskottamisesta.

Kansalaisrassukka voi aina tietysti tehdä kantelun EU-komissiolle (ympäristöosasto DG se ja se, titta på netet) jollei jäsenvaltiossa noudateta Yhteisösääntöjä.

Äänestä

Viikonloppuna olin siellä juhlissa. Aivan ruskeana koko piha-alue. Ei pitäisi jyssätä näillä hekteillä nurmikkoa. Tupakan tumpin kun joku heittää niin palaa koko tontti nopeasti rakennuksineen. Humalaisia oli viikonloppuna ja maahan tupakan tumpit heitetettiin. Kerkesin pous mitkä osu kohdalle.

Äänestä

???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toivottavasti suljetaan. Toimitaa ei ole juuri nimeksikään.
Pelkkä kulureikä kunnalle.
Eihän siellä tapahtu muuta kun talkkari päivittäin kuluttaa vettä autojensa pesuu .jokapäivä kun ajan siitä ohi niin autonpesu käynnissä päivittäin. Kyllä sitä muutkin ihmettelee ja naureskelee.
Ja se älytön bensankulutus nurmien leikkauksessa joka toinen päivää se talkkari nyhtää samoja nurmikoita kun ovat sentin kasvaneet.
Koulu oltaisiin mieluummin jätetty lapsille ,siitä sentään jotakin etua olisi ollut lapsille. Mutta tuthanpäivainen kylätalo maksettavana .
On kunnalla ylimääräistä rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu