Johtajaylilääkärin mukaan loput jalkapallon EM-kisaotteluista on katsottava Suomesta

Anonyymi

Pietarin tartuntoja jo 202 – HUS: Tilanne äärimmäisen huolestuttava

Johtajaylilääkärin mukaan loput jalkapallon EM-kisaotteluista on katsottava Suomesta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueen kuntien asukkailla on todettu tähän mennessä 202 tartuntaa Venäjältä palanneilla matkailijoilla.

Lisäksi lähes 500 henkilöä on asetettu karanteeniin.

– Tilanne on äärimmäisen huolestuttava ja edellyttää vastuullisuutta. Mikäli henkilö on saanut negatiivisen testituloksen Venäjällä tai rajalla otetusta näytteestä, tämä ei vielä tarkoita, että tartuntaa ei olisi. Kaikkien Venäjällä matkustaneiden käyneiden tulee käydä testissä, kun maahantulosta on kulunut vähintään 72 tuntia ja lisäksi aina, jos oireita on, HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo tiedotteessa.

Vaalimaan ja Nuijamaan raja-asemilla 22. kesäkuuta jälkeen otetuista 3 192 näytteestä on todettu 99 koronavirustartuntaa. Lisäksi Venäjällä matkustaneilla on todettu tartuntoja muissa näytteenottopisteissä otetuissa näytteissä. Vielä ei ole tiedossa, kuinka moni näistä näytteistä on deltavarianttia.

Karanteenimääräyksiä noudatettava pilkun tarkasti
Testissä käymisen lisäksi Venäjälle matkustaneiden on vältettävä kontakteja muihin ihmisiin ja julkisia paikkoja.

– Kaikkien karanteeniin asetettujen tulee noudattaa karanteenimääräyksiä pilkun tarkasti ja käydä testissä karanteenin lopussa. Vaikka jalkapallon EM-kisat jatkuvat Pietarissa, toivon että kaikille on nyt selvää, että loput otteluista tulee katsoa Suomesta käsin, Mäkijärvi tähdentää.

Juhannuksen aikana HUSin näytteenottopisteissä Uudellamaalla on otettu koronavirusnäytteitä päivittäin noin 3 400–4 400 näytettä. Otettujen näytteiden määrät juhannuksen aikana ovat hieman alhaisemmat kuin edeltävinä viikonloppuina kesäkuussa. Positiivisten näytteiden osuus 25.–26. kesäkuuta otetuista näytteistä oli yli kaksi prosenttia (2,3 ja 2,1 %). Muutoin kesäkuussa positiivisten näytteiden osuus on vaihdellut päivittäin 0,4–1,4 prosentin välillä.

HUSin sairaaloissa on tällä hetkellä 12 potilaista koronavirustartunnan vuoksi hoidettavana. Heistä yksi on tehohoidossa ja kahden tartunta liittyy Venäjän matkailuun.

Juhannuksen aikaan monella sosiaalisten kontaktien määrä kasvoi, osalla jopa erittäin suureksi.

– Vähäisimmistäkin koronavirustartunnan oireista tulee hakeutua testiin, Mäkijärvi ohjeistaa.

SUVI HAUTANEN | 28.06.2021 | 13:30- päivitetty 28.06.2021 | 14:28

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      > Johtajaylilääkärin mukaan loput jalkapallon EM-kisaotteluista on katsottava > Suomesta.

      No ei saatana! En ole katsonut entisiäkään kisaotteluita, joten johtajaylilääkäri (Sieg Heil!) ei voi minua määrätä katsomaan yhtään perkeleen skismaottelua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      102
      6708
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      32
      4018
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3445
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      383
      1837
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1428
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      28
      1367
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      48
      1141
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      1016
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      950
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      909
    Aihe