Eleonoralle – ajatukselleni
Muistatko enää, mitä kirjeesi minulta pyysi:
Tule luokseni tänään, tule
rannalleni siipien suojaan
tule yksin,
jätä taakse kaikki muu, tule
valolta suojaan yöhön
ihmismieleen, tule uneen...
Ymmärsin olevani sinulle tärkeä.
Voi olla, että tämä on suhteemme loppu. Voi olla, että en koskaan saavuttanutkaan sinusta mitään toivomaani. Voi olla, että lukisit mieluummin kuolinilmoitukseni, kuin tämän surujeni kirjeen. Tämän taasviimeisensanani, sen jota et halunnut tietää. Mutta vaikka et halua tätä lukea, vaikka haluat minut unohtaa, täytyy minun tarinani kertoa. Minun täytyy kertoa se juuri sinulle, sillä yksin sinusta satun elämään ja meidän äärellisyyteen, muistoissa, kuolemaan. Syksyn viimeisenä ja hämärtävänä päivänä, kun kesä on ohi. Rakkaudestasi. En unohduksesta.
Hienoissa pukeissaan,
Rajujen salamoiden hakatessa,
Ratsastavat kahdestaan,
Ajatusten verhoon,
sekä niiden ikuisten lukkojen taa
En ole oppinut ymmärtämään ajatteluasi. Elän ajatuksessasi unelmaa, ja tiedän että en voi koskaan saavuttaa parempaa kuin sinut, minun kaipuuni. Kun viimeksi lupasit taivaasi ja maasi minulle, et toteuttanut niitä tarinoita vaan pukeuduit silmistäni maan multaan, kuoleman peliin. Et ole vastannut kirjeisiini. Et edes vaivautunut lopettamaan tätä tarinaa. Eleonora, tiedätkö kuinka vain tuskasta voin hengittää kun en näe sinua. Tiedätkö kuinka loit ajatuksesi ainoaksi elinpaikakseni. Sinne olen naulittu, uneesi. Epätoteen. Voisin yrittää unohtaa. Voisin yrittää haluta muutakin kuin sinut ja sinun siipesi, joilla lentää. Mutta enhän minä voi enää. Olen lihonut kiinni tiedottomuuteen ja omaan heikkouteeni, vajonnut olemattomaan sinuun.
kaikelta pois
nyt kaikki, kaikki, kaikki on meistä
vaikkemme me ole enää
kuin vain yksi kaikesta
Yhä edelleen aamuisin tiedän, ketä olen myös yöni uneksinut. Uneni ovat hämmentäviä - elän niistä päivätkin, kun ne ovat niin elämää. Ne ovat paikka, jossa voin sinut nähdä. Usein ne toistavat samaa kaunista itseään. Istun ikävääni puun alla, kunnes saavut siinä valkoisessa huntupuvussasi viereen ja pyyhkäiset hiukset pois silmiltäni. Kietaisen hunnun sivuun ja luonto kokee kahden kiihkeimmän nuoren rakastelun, sekä yhtyy siihen. Myrskyää lämpimästi, räjähtäen lopulta uuteen kevääseen. Kuin myös sinä ja minä, sillä hetkellä kun tunnemme toisiemme olevan yhtä... Niin ne unet jaksavat kulkea, kysymättä minulta, ikuisuudeltaan mitään. Olet muodostunut ajatuksekseni ainoaksi elon syyksi, johon riittää vain tieto, että olet.
kauneimmassa auringonlaskussa
lehdettömät puunoksat
hajottavat taivaanrannan sirpaleiksi
Kaiken mitä teen, teen vain sinulle. Päivät pitkät makaan vanhoilla lakanoillamme. Niillä samoilla, joilla on yhä rakkautemme jälkiä. Siellä ja täällä tahroja, yhtyneestä todellisesta onnesta. Aamut luen vanhoja kirjeitäsi, illat kirjoitan uusia sinulle. Olen myös kirjoittanut runoja sinusta - meistä.
Rakkaudestamme:
Viimeisenä illalla mielessä aamulla -
Sinä,
jota elämän vartalon harteilta kurkotan -
kauneutta auringon ja maani jumalan,
sekä tiedän, tunnen sinun tuoksusi
ja vihdoin mielesi yhtenevän minuun
Niin sinuun rakastun,
ja katson peilistä yhteneviä meitä
Uskon siihen hetkeen,
elämiemme retkeen
Katoavat tunteemme eivät enää katoa,
vaan täyteläistä satoa kasvamme
ja unissakin huokaamme
Toinen toisensa korvaan -
´Olemme ilma ja vesi sateenkaarenmaan´
...ja olen todella tainnut unohtaa miten vähän tunteistasi enää tiedän. Koetan tajuta, että en voi vaikuttaa elämääsi. En voi pakottaa sinua valitsemaan sitä, mitä et halua. Olen vain niin yksin sinusta. Kun kaikki muut valot ovat karanneet, pidän sinua ajatusteni lähellä. En olisi vihainen, jos tulisit takaisin. Olisin iloinen, niin reipas valitsemaan minkä tahansa kohtalon, kunhan olisit vain siinä kanssani. Tulethan siis vielä kerran Eleonora. Tuule myrskynä todellisuuteni ja... Tule.
Ikuisesti vierellesi janoten,
Harmies
Muistatko enää, mitä kirjeesi minulta pyysi:
Tule luokseni tänään, tule
rannalleni siipien suojaan
tule yksin,
jätä taakse kaikki muu, tule
valolta suojaan yöhön
ihmismieleen, tule uneen...
Ymmärsin olevani sinulle tärkeä.
Voi olla, että tämä on suhteemme loppu. Voi olla, että en koskaan saavuttanutkaan sinusta mitään toivomaani. Voi olla, että lukisit mieluummin kuolinilmoitukseni, kuin tämän surujeni kirjeen. Tämän taasviimeisensanani, sen jota et halunnut tietää. Mutta vaikka et halua tätä lukea, vaikka haluat minut unohtaa, täytyy minun tarinani kertoa. Minun täytyy kertoa se juuri sinulle, sillä yksin sinusta satun elämään ja meidän äärellisyyteen, muistoissa, kuolemaan. Syksyn viimeisenä ja hämärtävänä päivänä, kun kesä on ohi. Rakkaudestasi. En unohduksesta.
Hienoissa pukeissaan,
Rajujen salamoiden hakatessa,
Ratsastavat kahdestaan,
Ajatusten verhoon,
sekä niiden ikuisten lukkojen taa
En ole oppinut ymmärtämään ajatteluasi. Elän ajatuksessasi unelmaa, ja tiedän että en voi koskaan saavuttaa parempaa kuin sinut, minun kaipuuni. Kun viimeksi lupasit taivaasi ja maasi minulle, et toteuttanut niitä tarinoita vaan pukeuduit silmistäni maan multaan, kuoleman peliin. Et ole vastannut kirjeisiini. Et edes vaivautunut lopettamaan tätä tarinaa. Eleonora, tiedätkö kuinka vain tuskasta voin hengittää kun en näe sinua. Tiedätkö kuinka loit ajatuksesi ainoaksi elinpaikakseni. Sinne olen naulittu, uneesi. Epätoteen. Voisin yrittää unohtaa. Voisin yrittää haluta muutakin kuin sinut ja sinun siipesi, joilla lentää. Mutta enhän minä voi enää. Olen lihonut kiinni tiedottomuuteen ja omaan heikkouteeni, vajonnut olemattomaan sinuun.
kaikelta pois
nyt kaikki, kaikki, kaikki on meistä
vaikkemme me ole enää
kuin vain yksi kaikesta
Yhä edelleen aamuisin tiedän, ketä olen myös yöni uneksinut. Uneni ovat hämmentäviä - elän niistä päivätkin, kun ne ovat niin elämää. Ne ovat paikka, jossa voin sinut nähdä. Usein ne toistavat samaa kaunista itseään. Istun ikävääni puun alla, kunnes saavut siinä valkoisessa huntupuvussasi viereen ja pyyhkäiset hiukset pois silmiltäni. Kietaisen hunnun sivuun ja luonto kokee kahden kiihkeimmän nuoren rakastelun, sekä yhtyy siihen. Myrskyää lämpimästi, räjähtäen lopulta uuteen kevääseen. Kuin myös sinä ja minä, sillä hetkellä kun tunnemme toisiemme olevan yhtä... Niin ne unet jaksavat kulkea, kysymättä minulta, ikuisuudeltaan mitään. Olet muodostunut ajatuksekseni ainoaksi elon syyksi, johon riittää vain tieto, että olet.
kauneimmassa auringonlaskussa
lehdettömät puunoksat
hajottavat taivaanrannan sirpaleiksi
Kaiken mitä teen, teen vain sinulle. Päivät pitkät makaan vanhoilla lakanoillamme. Niillä samoilla, joilla on yhä rakkautemme jälkiä. Siellä ja täällä tahroja, yhtyneestä todellisesta onnesta. Aamut luen vanhoja kirjeitäsi, illat kirjoitan uusia sinulle. Olen myös kirjoittanut runoja sinusta - meistä.
Rakkaudestamme:
Viimeisenä illalla mielessä aamulla -
Sinä,
jota elämän vartalon harteilta kurkotan -
kauneutta auringon ja maani jumalan,
sekä tiedän, tunnen sinun tuoksusi
ja vihdoin mielesi yhtenevän minuun
Niin sinuun rakastun,
ja katson peilistä yhteneviä meitä
Uskon siihen hetkeen,
elämiemme retkeen
Katoavat tunteemme eivät enää katoa,
vaan täyteläistä satoa kasvamme
ja unissakin huokaamme
Toinen toisensa korvaan -
´Olemme ilma ja vesi sateenkaarenmaan´
...ja olen todella tainnut unohtaa miten vähän tunteistasi enää tiedän. Koetan tajuta, että en voi vaikuttaa elämääsi. En voi pakottaa sinua valitsemaan sitä, mitä et halua. Olen vain niin yksin sinusta. Kun kaikki muut valot ovat karanneet, pidän sinua ajatusteni lähellä. En olisi vihainen, jos tulisit takaisin. Olisin iloinen, niin reipas valitsemaan minkä tahansa kohtalon, kunhan olisit vain siinä kanssani. Tulethan siis vielä kerran Eleonora. Tuule myrskynä todellisuuteni ja... Tule.
Ikuisesti vierellesi janoten,
Harmies
Vastaukset 5
Vanhimmat
VAIHDA LAKANAT !!!!
helvetti soikoon! tässä on jollain merkillisellä tavalla kuvattu miehinen epätoivo sanoiksi. ja vieläpä niin ovelasti ja hienosti että antaisin kyllä lämpimän kädenojennuksen ja ison kumarruksen jos vain voisin. en tiedä puhutaanko tässä jostain tietystä ihmisestä vaiko vaan paljaasta tunteesta, mutta kauniista sanoista kutoutuu todella tarttuva verkko.
Todella upea.
Nopeasti lukien kiirehdin loppua kohti, nyt kuin hengästynyt oisin.
Luin kuin salaista päiväkirjaa...
Hienoja kohtia. Pidän tyylistäsi, se erottuu.
Kentauri :), eikö vaan?
olleeni myös väärässä