On ihmisiä

On ihmisiä, jotka elää sun epäonnesta.
Sit kun sulla menee hyvin, ne hylkää sinut.
7508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

molemmissa tilanteissa. Puhut totta, koettu on.

Äänestä
  • sen kun niinsanotut ystävät katosivat kun sairastuin. Joten tiedän kuinka koville ottaa kun huomaa ettei todellisia ystäviä olekaan. Nyt minulla on tosi paljon ystäviä, he ovat tämä hyvä puoli tässä sairastumisessa, vertaistuki on parasta tukea. Ja vaikka joskus ei oikein tuo liikkuminen niin kovin hyvin sujukaan, niin sairauteni vuoksi en katkera ole. Pystyn sentään useimmiten tekemään kaikkea kuten ennenkin. Ja rimani ylitän aina kun pystyn.

    Äänestä

sinä olet väärinkäsityksen vuoksi "hylännyt" heidät.

Esimerkiksi kun tiedän ystäväni todella tarvitsevan minua, olen aina valmis häntä auttamaan. Yritän myös pitää huolen, ettei hän kokisi jäävänsä yksin. Soittelen, viestittelen ja vierailen mahdollisimman usein hänen luonaan.
Kun sitten aikaa kuluu, ja "kriisi" on ohi, en enää itse ole yhtä aktiivinen. Odotan, että ystävä alkaa myös itse pitää yhteyttä. - Joskus saattaa kulua pitkiäkin aikoja, ettei kuuluu mitään koska on niin paljon muutakin tekemistä, mutta olemme molemmat edelleen ystäviä ja tiedämme että voimme luottaa toisiimme.

Jos ihminen itse ei pidä ollenkaan yhteyttä, mistä tietää vaikkei hän haluaisikaan.

Jos ihmistä tai apua kaipaa, se pitää kertoa hänelle.

Voisitkohan sinä itse vaikuttaa asiaan?

Äänestä
  • ollut kysymys siitä että olisin itse provosoinut jotenkin ystäviäni tai jättänyt heidät huomiotta. Enkä valittanut sairastumisestani sen kummemmin vaan ilmoitin vain sen kuin normaalin asian - ja sen jälkeen lakkasi puhelin soimasta ja jopa paras "ystäväni" ilmoitti kun varmaan kymmenennen kerran hänelle soittelin ilman että hän otti minkäänlaista yhteyttä, että ei hän aio enää soittaa, mutt että jos minä välttämättä haluan soitella niin kyllä saan hänelle soittaa. Olisin ehkä vielä jotenkin ymmärtänyt asian jos kysymyksessä olisi ollut vaikka jokin mielisairaus tai vastaava, mutta minun sairaudellani ei ole taas sellaisen asian kanssa mitään tekemistä, mutta monia pelottaa sana "parentumattomasti sairas". Minä olen sinut itseni kanssa ja oikeastaan nykyään näin vuosien päästä olen ihan tyytyväinen että silloin aikoinaan selvisi kuka on todellinen ystävä ja kuka ei.

    Äänestä

  • maron kirjoitti:

    ollut kysymys siitä että olisin itse provosoinut jotenkin ystäviäni tai jättänyt heidät huomiotta. Enkä valittanut sairastumisestani sen kummemmin vaan ilmoitin vain sen kuin normaalin asian - ja sen jälkeen lakkasi puhelin soimasta ja jopa paras "ystäväni" ilmoitti kun varmaan kymmenennen kerran hänelle soittelin ilman että hän otti minkäänlaista yhteyttä, että ei hän aio enää soittaa, mutt että jos minä välttämättä haluan soitella niin kyllä saan hänelle soittaa. Olisin ehkä vielä jotenkin ymmärtänyt asian jos kysymyksessä olisi ollut vaikka jokin mielisairaus tai vastaava, mutta minun sairaudellani ei ole taas sellaisen asian kanssa mitään tekemistä, mutta monia pelottaa sana "parentumattomasti sairas". Minä olen sinut itseni kanssa ja oikeastaan nykyään näin vuosien päästä olen ihan tyytyväinen että silloin aikoinaan selvisi kuka on todellinen ystävä ja kuka ei.

    sinulle...=)

    Äänestä

  • n52 kirjoitti:

    sinulle...=)

    sinullekin toivottelen:-)

    Äänestä

Kerran testasin porukan ja ilmoitin putiikin kaatuvan...osa"kavereista"häippäsi, mutta osa jäi.
Mitä paremmin menee, sitä enemmän verenimijöitä kimpussa. Ne ystävät pettyy, joille aikaa ei jää, mutta tosiystävät ymmärtävät senkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Otto-Wille kirjoitti:

On ihmisiä, jotka elää sun epäonnesta.
Sit kun sulla menee hyvin, ne hylkää sinut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu