Tänään oli hyvä päivä luonnossa

Oli! Aikaa, kun on, niin luonnossa käytetty aika ei mene koskaan hukkaan. Hämmästyttävintä olivat nämä uudet hevospaarman alalajit, sillä ei edes harsohattu tahtonut suojella niitä vastaan. Mäkäräisistä sentään selvisin hengissä, mutta nämä lehmää pienemmät ja pientä varvasta suuremmat ötökät tekivät yksi toisensa jälkeen hyökkäyksiä, joiden ainoa tarkoitus oli imaista meikäläisen verta pakkiin. Lähinnä suvunjatkamista ajatellen.

Vajaa tunti riitti perukan toisessa laidassa, eli oikeassa perukassa. Antakaas olla..poislähtöä tehdessäni kömpi jostain puseikosta lähinnä ulkoavaruuden hirviöksi pukeutunut naishenkilö. Tehtiin niin sanottu perukan tunnistautuminen kaiken paarmapörinän keskellä ja sain tietää kyseisen naisen olevan Oulusta. Kesälomaa vietti hän ja ehkä joillekin ihmisille sopimattomalla tavalla. Keräsi hyönteisiä purkkeihin, joiden kantaminen jo purkkien vuoksi on hankalaa, saati purkeissa jo olevien kaikenlaisten tuntosarviaan sun muita heiluttavien vuoksi.

Kahvit kuitenkin nautittiin yhdessä, ja keskustelu vei asiasta toiseen. Sain paljon uutta tietoa ilmaston vaikutuksesta Suomen luontoon ja muutakin. Tiedon kertoi Oulussa asuva tutkija, joka aikoo joskus jopa väitellä aiheesta "hyönteiset".

Tuskinpa hän näitä sivuja lukee mutta jos, niin ei muuta kuin kaikkea hyvää hänelle!
484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikti tetä väittää itikan olevan suurempi kuin minun varpaani? Olen vasta kuusi vee ja isi kätki minun kirjottaa. Äiti pisti isin kaljakieltoon loppulomaksi.

Isi jouti kormamaamaan tätä juttuaa. Minulla on kuulema vielä paljo opiittavavaa. Samaa taisi äiti tänään isille sanoa. Heippa.

Äänestä

Nyt on oikein hyvä päivä kuolla!

Äänestä

Kyllä pitäisi matkailijoille kertoa etukäteen, miten perkeleesti täällä on rotikoita. Henki saattaa mennä, jos ei muuten niin vitutukseen.

Äänestä
  • Olen sen minäkin huomannut, että erilaisia ötököitä on ilmestynyt saloille ja muuallekin. Joku voisi olla haltioissaan kyseisistä. Minulle ja erään pitkän häntäsosan omistavalle ötökälle tuli nopea ja kaikki antava keskustelu. Siinä ei auttanut siinä keskustelussa mikään, sillä herhiläinen ei kuulu tietojeni mukaan ainakaan ampiaisiin.

    Oli otettava vastaan ötökän kaverin antama lahja pois lähtevälle vanhukselle. Teki aika kipeän iskun haalarin alle nilkkaan, eli jouduin käynnistämään punaisen unelmani lennosta. Oli kiire, koska maa-ampiaiset, herhiläiset (pistiäinen?) sekä isot paarmat saattavat aiheuttaa minulle anafylaktisen shokin. Onneksi ei ainakaan vielä tänä kesänä moista ole tapahtunut. Adrenaliinipiikki minulla on ollut mukana monen kesän ajan seikkaillessani joillain minulle uusilla seuduille.

    Matkailijat näkyvät ja tuntuvat varustautuneen aika hyvin. Kaupassakin oli tuttu torjunta-aineen haju siellä sun täällä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oli! Aikaa, kun on, niin luonnossa käytetty aika ei mene koskaan hukkaan. Hämmästyttävintä olivat nämä uudet hevospaarman alalajit, sillä ei edes harsohattu tahtonut suojella niitä vastaan. Mäkäräisistä sentään selvisin hengissä, mutta nämä lehmää pienemmät ja pientä varvasta suuremmat ötökät tekivät yksi toisensa jälkeen hyökkäyksiä, joiden ainoa tarkoitus oli imaista meikäläisen verta pakkiin. Lähinnä suvunjatkamista ajatellen.

Vajaa tunti riitti perukan toisessa laidassa, eli oikeassa perukassa. Antakaas olla..poislähtöä tehdessäni kömpi jostain puseikosta lähinnä ulkoavaruuden hirviöksi pukeutunut naishenkilö. Tehtiin niin sanottu perukan tunnistautuminen kaiken paarmapörinän keskellä ja sain tietää kyseisen naisen olevan Oulusta. Kesälomaa vietti hän ja ehkä joillekin ihmisille sopimattomalla tavalla. Keräsi hyönteisiä purkkeihin, joiden kantaminen jo purkkien vuoksi on hankalaa, saati purkeissa jo olevien kaikenlaisten tuntosarviaan sun muita heiluttavien vuoksi.

Kahvit kuitenkin nautittiin yhdessä, ja keskustelu vei asiasta toiseen. Sain paljon uutta tietoa ilmaston vaikutuksesta Suomen luontoon ja muutakin. Tiedon kertoi Oulussa asuva tutkija, joka aikoo joskus jopa väitellä aiheesta "hyönteiset".

Tuskinpa hän näitä sivuja lukee mutta jos, niin ei muuta kuin kaikkea hyvää hänelle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu