Pitkä tarina, mutta olen keskustellut Facebookissa nuoren nigerialaisen miehen kanssa, joka on aiemmin ja ehkä jopa parhaillaan yrittänyt huijata naisilta rahaa esiintymällä amerikkalaisena sotilaana. Se ei ole onnistunut kantamaan hedelmää koska nuoren miehen englanti on huonoa, hän ei tiedä mitään amerikkalaista sotilaista tai heidän elämästään, eikä hän osaa edes käyttää Googlea taustatarinansa rakentamiseen. Hän on siis helvetin huono romanssihuijari.
Minä taas haluan aina auttaa kaikkia ja nyt haluan auttaa tätä reppeliä kiinni uuteen ylväämpään elämään. Hän vannoo ja vakuuttaa tekevänsä mitä työtä tahansa jos vain saisi työpaikan. Owerrissa, missä hän asuu ei ole töitä. Syy miksi nigerialaisen alkavat huijareiksi on suureksi osin se, ettei nuorille löydy töitä. Olen yrittänyt auttaa häntä etsimään töitä. Hän on omien sanojensa mukaan löytänyt hyvän työpaikan, mutta sen hakeminen maksaa kuulemma 20 000 nairaa, eli noin 40 euroa. Työhakemus on kuulemma sen hintainen. Hänellä ei ole varaa hakea töitä, koska summa vastaa yhden kuukauden palkkaa.
No arvaatte varmaan, etten usko selitystä maksullisesta työnhausta. Ei kai kukaan hakisi yhtään työpaikkaa ikinä jos pelkkä hakeminen maksaa noin paljon. Ja työnantajat pystyisivät vetämään sievoiset summat liiviinsä vain järjestämällä lumetöitä haettavaksi, ilman kenenkään palkkaamista.
Mutta sitten asiaan. Haluan kaikesta huolimatta auttaa tätä nuorta miestä. Olisin valmis maksamaan vaikka tuon 20 000 jos se on oikeaa tietoa ja työn hakeminen todellakin maksaa. Mutta jos tarina on vaan yksi tapa kusettaa tyhmää, en missään tapauksessa maksa mitään. Onko täällä ketään jolla olisi tietoa nigerian kulttuurista ja työnhakuprosessista ja mahdollisesti siitä, minkälaisia töitä nigeria ssa yleensä on?
Onko täällä nigerian kulttuurista tietäviä
3
55
Vastaukset
Kiinnostava juttu. Miten aiot edetä? Totuuttahan et ehkä koskaan saa selville.
- Anonyymi
KOKO KIRJOTUKSESI ON FIKTIO! KATSOIT TV KUN TULI ASIA OHJELMA HUIJATUISTA SUOMESSA NETIN KAUTTA YMM. NIIN KEHTAT LAITAA TOLLAISEN ALOITUKSEN ,JOKA ON TÄYSIN SINUN OMA PÄÄ KEKSITTY!
- Anonyymi
Oletetaan, että tosio tarina.
Nigeria on maa jossa asiat ovat huonosti. Nuorten tulevaisuus näyttää huonolta.
Tuo kysymyksesi työhakemuksen maksullisuudesta on 99.9% todennäköisyydellä huijausta.
Jos sellainen jossain on,. niin se kertoo siitä, että kyseinen huijari on niin hölmö, ettei pysty edes yrittämään ulkomaalaisten huijaamista vaan yrittää huijata muita nigerialaisia. Kyseisen kaverin rahallinen auttaminen on vähän kuin kaataisi vettä kuivuneeseen kaivoon. Luuletko, että häneltä ja hänen ympäristöstä poistuisi kurjuus ja köyhyys jos annat tuon 40€ hänelle?
Jos haluat oikeasti auttaa heitä, niin rupea vaikkapa SPR-vapaaehtoiseksi ja ota osaa Suomessa jo olevien maahanmuuttajien auttajana. Auttaminen on heille ennen kaikkea suomen opettamista ja arkisissa asioissa auttamista esimerkiksi kapulakielellä heille suomeksi toimitettujen viranomaispäätösten kääntämiseksi.
Noita mamujen kotouttamisen auttamisen organisoituja juttuja on muitakin.
Älä missään nimessä ala henkilökohtaiseksi mamu-auttajaksi ilman, että toimit jonkun ryhmän osana.
Yksittäin mamujen kanssa toimiessasi huomaat kohta olevasi sosiaalitoimiston haarakonttori!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2796162Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651979- 1801760
- 1191231
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141195Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181601103Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41981Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288952RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49951