Moottoripyörähaaveilua Pattayan Savossa.

Anonyymi

Motoristit pääsääntöisesti varsinkin vuosikymmenien kokemuksella ovat jo kokemukseensa perustuen mieltynyt johonkin merkkiin ja malliin.
Dalaajat sen sijaan ovat kateellisia motoristeille ja pääsääntöisesti ovat valinneet kohteekseen merkin, josta maailmalla eniten aiheita imuroitavana, joita sitten voi värittää omaa tarkoitustaan pönkittämään.

Tänään palstalla yksi joka kerran vahingossa hoksasi miten moottoripyörää ohjataan ilmoitti kokemuksensa olevan 36 vuotta.
Tämä kyseinen huippumotoristi on rekisteröity myös 300 km/h kerhoon.

Hän on elämänsä aikana kiertänyt euroopan, alpit, ja vaikka mitä kilometrejä kertyen yli 200.000 kilsaa.

Kun hänellä ei ollut omaa moottoripyörää, niin hänen näkemyksensä oli, että aivan järjetöntä hankkia omaa, koska oman käyttötunnit kautta hinta vastaavasti vuokrapyörään on taloudellisesti niin suuri.
motoristiltaHän siis vuokraili alituiseen vihreää samaa kärpäsen näköistä pärrää, sekä jotain japanilaista jonka pakoputkiin poltti pohkeensa.

Sitten tapahtui elämänmuutos ja mielenkiinnot muuttui hänen ostaen Ducatin varustaen sen selkänojalla ja jopa sellaisilla ns. turvakaarikädensijoilla, että Thaimaan kaunein ei tipahda kyydistä nukkuessaan ajon aikana.

Ducati palveli eritoten hänen mieltymystään ajella maastossa.

Tämä Dukati sitten on vaihtunut lennossa Kawaan jonka hän on varustellut kaupassakäyntiä varten takaboxilla jossa ruoka pysyy kylmänä, sekä valonheittimillä, koska tarvitsee valoa duunatessaan yöllä pellonlaidalla.

Nyt mieli on taasen muuttunut hänen katsellen juutuupeja maailman nopeimmasta pyörästä, jolla haaveilee ajelevansa moottoriradalla Thaimaassa, josta moottoriradasta aikanaan aijasi kuvan ... hupsista Santun huomaten mersun takalasista peilaavan Saksalaisen moottoriradan mainokset.

Hän osaa jo ohjata kuitenkin.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se on kova jätkä se Dalaaja Laama.

      • Anonyymi

        Tuskin yhtä kova kuin Neiti 2010 jolla näyttää paniikkihäiriön oireet alkaneen hänen muuttuen siniseksi internethistorian idiooteimmaksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1904
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1839
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      142
      1724
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1411
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      33
      1354
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      315
      1246
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      60
      1199
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1092
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1056
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      943
    Aihe