PENKKI, MISSÄ SAA OLLA PENKKI JA KUKA SAA SILLÄ ISTUA

Välillä penkit miltei hävitettiin. Minäkin rupesin niitä vaatimaan takaisin. Sitten suurella metelillä luvattiin senioripenkkejä, joita sitten joskus tuli ja nykyään vielä vähän lisää.

Satuin Peltsin lammella näkemään tilanteen. Suututti. Muistaakseni vain AJATTELIN, mutta sehän stalkkereilleni riittää. Ajattelin, koski alkuperäisasukasta, jonka "kaikki" tietävät. - Nyt tämä alkuperäisasukas sukulaisineen juoksee minua karkuun. -

Ajattelin ns.syrjäytyneitä, itse olen ollut äärimmäisen syrjitty penkkiasiassakin

Parhaillaan on noussut tikunnokkaan penkkiasia omalla pihalla.

KERTOKAA NYT NÄKEMYKSENNE PENKEISTÄ.
271220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Senioripenkkejä ilmaantui paikkaan, joka oli jotenkin aukea. Oli hyvin näkyvillä. Seniorit huomaisivat oranssin penkin. Mutta kun penkillle istui, myös näkyi kauas.

Penkit ovat metallia. Istuin hyvin epämiellyttävä. Pitäisi olla mukana istuinalusta.

Penkit ovat korkealla. Alkuasukkaiden tavallinen pituus on alle 160cm. Minä muualta tullut olen samaa kokoluokkaa. En viitsi niillä penkeillä istua.

Pitkään aikaan en nähnyt kenenkään muunkaan istuvan. Eivät vieläkään suosittuja ole.

Äänestä
  • ORANSSI ON VAROITUSVÄRI.- Seis-stop- tännepäin ei saa tulla- pysy poissa.

    Mikähän olisi kutsuvampi tai ainakin neuraalimpi väri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ORANSSI ON VAROITUSVÄRI.- Seis-stop- tännepäin ei saa tulla- pysy poissa.

    Mikähän olisi kutsuvampi tai ainakin neuraalimpi väri.

    Senioripenkkien lisäksi on tullu tummia rautatankopenkkejä. Niissä istuin on niin matalalla, että jalat ylettyvät maahan,esim.kirjaston edessä ja keskuspuistossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Senioripenkkien lisäksi on tullu tummia rautatankopenkkejä. Niissä istuin on niin matalalla, että jalat ylettyvät maahan,esim.kirjaston edessä ja keskuspuistossa.

    Oranssipäätyisiä senioripenkkejä tulee 50 lisää kadunvarsiin, luin äsken. Jos liikuntarajoitteiset ja muut seniorit tykkäävät niistä niin sittenhän on hyvä.

    Äänestä

Ketkä saavat istua penkeillä.

Hämärästi muistelen, että pulloväki haluttiin pois näkyviltä, Kun vietiin penkit pois, ei ollut millä istua.

Nyt kun puita on kaadettu urakalla, niin auringossa istutaan ilman varjoa.

Tiedän yhden puiston (salaan nimen), jossa on isoja puita ja tavallisia penkkejä. Ihmisiä, seniorejakin istuskelee siellä. Jotkut vanhat parit tulevat sinne termospullon ja kuppien kera.

Äänestä

MIKSI PELTOSAAREN LAMMEN TAKAPÄÄSTÄ VIETIIN PENKKI POIS?

Sieltähän oli paras näköala lammelle.

Äänestä

Jossakin ketjussa täällä on viesti, jossa vihamielisen ylimielisesti moralisoidaan sitä, että näille syrjäytyneille pitää olla penkin lisäksi myös kauniit kukkaistukset. -NIIN PITÄISIKIN.

Äänestä
  • Eivät muuten tykkää sanasta syrjäytynyt. "Olen työeläkkeellä", minulle karjaistiin. Vastasin, että niin minäkin, mutta tänne taas tutut naamat ovat ruvenneet ilmestymään.Eli puistojen penkeille.

    Äänestä

KESÄMUISTO PELTSIN LAMMELTA 2013

Olin remonttievakossa Peltosaaressa tuolloin. Heräsin aikaisin aamuyöllä eli jo -5 aikoihin. Aamukahvin jälkeen menin lammelle aurinkoisina aamuina, joita oli usein. Sinne kömpi ja kerääntyi laitapuolen miehiä. Jotkut luultavasti olivat nukkuneet yönsä ulkona ja toivat kassinsa mukanaan.

Nämä herrasmiehet antoivat minun istua penkillä, jota reunustivat juhannusruusut. Edessä oli suihkulähde ja sen takana valkoinen kaarisilta. jonka takaa näkyivät lupiinit ja koiranputket.
Itse istuivat muilla penkeillä ja silminnähden rentoutuivat ja nauttivat. Joku uskalias yläkroppansa ja yritti saada rusketusta.

MINKÄÄNLAISTA JÄRJESTYSHÄIRIÖTÄ EI OLLUT.

Äänestä
  • Kävin siellä ehkä viikon ajan. Taisi loppua siihen, etten uskaltanut kävellä kämpiltä sinne aamuyöllä.

    Äänestä

P.S. Missähän tämä keskustasta karkoitettu pulloväki nykyään lymyilee.

Poissa silmistä, poissa mielseä, mutta olemassa.

Äänestä
  • Vanhanliiton pultsarit ovat manan majoilla, nykyään laajennetaan tajuntaa sisätiloissa !

    Äänestä

Hämeenlinnassa olisi jo opittu kysymään, mistä firmasta senioripenkit on tilattu, onko yhteyksiä kaupungin virkamieheen, luottamushenkilöihin että niin kuin esteellisyysasiat, onko tarkistettu,

Äänestä

Kirjoitin tästä penkkiasiasta, kun olin huomannut, että en voi istua siinä, kun jalat eivät ylety maahan. Minun mittaisia ja lyhyempiäkin on paljon Riihimäellä.

Toinen satsi penkkejä olikin jo tilattu. Toivoin, että seuraavat olisivat sopivampia mittasuhteiltaan. Niin olivatkin.

Näillä oranssipäätyisillä olen nähnyt muutaman tupakoijan istuvan.

AP osoitti alhaisen moraalinsa näennäisellä penkkijutulla ja kuka on matalamielinen, joka kaupungin puolelta on hyväksynyt jutun.- En lukenut, selvisi vilkaisemalla kuvaa ja otsikkoa.

Äänestä

Penkit ovat todella hyvät lojua kännissä. Varsinkin peltsin paskalammella.

Äänestä
  • En ole viime kesänä nähnyt yhtään kännistä nukkumassa peltsin lammella. Käyvätkö yöllä pimeässä nukkumassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole viime kesänä nähnyt yhtään kännistä nukkumassa peltsin lammella. Käyvätkö yöllä pimeässä nukkumassa.

    En nukkumisesta kirjoittanut vaan lojumisesta. Itsekkin aina välillä humalapäissäni lojun siellä kun jalat ovat spagettia juomisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En nukkumisesta kirjoittanut vaan lojumisesta. Itsekkin aina välillä humalapäissäni lojun siellä kun jalat ovat spagettia juomisesta.

    ..Ja savet housuissa !

    Äänestä

Penkit puistoissa on periaatteessa hieno asia. Hämeenlinnassa on vain se ongelma, että täällä ne tulisi tehdä teräsbetonista ja niiden pitäisi painaa ainakin 2 tonnia, että ne kestäisi ohikulkeviä juoppoja ja satunnaisia hiippareita jotka yö pimeydessä kuitenkin tuhoaisivat kaikki vähänkään sitä heiveröisemmät penkit.

Äänestä
  • Sitten on vielä ne "taiteilijat". jotka sotkevat kaiken mahdollisen. Mikään ilmainen ja yhteinen ei toimi.
    Näille sottaajille on vielä erityisen mieleen toisten ihmisten omaisuuden turmeleminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten on vielä ne "taiteilijat". jotka sotkevat kaiken mahdollisen. Mikään ilmainen ja yhteinen ei toimi.
    Näille sottaajille on vielä erityisen mieleen toisten ihmisten omaisuuden turmeleminen.

    Niillä on myrskyisä nuoruuden kehitysikä meneillään. Ihan itsestään lopettavat, kun ikää tulee lisää. Tulee uusia sottaajia niin kauan, kun vauvoja tehdään.

    Äänestä

Kävin testaamassa penkin Uhkolassa atsaleapuiston viereisellä tiellä Niitä on tiheään ja itse metsässä lisää. Tummat. Kauempaa näyttävät lankkupenkeiltä, mutta muovia ovat. Tukevassa asennossa voi istua.

Mutta kyllä Itsenäisyydenpuiston lankkupenkit ovat ylivertaisia näihinkin nähden.

Äänestä

Olin atsaleapuiston avajaisissa ja siellä joku vanhuspuolelta(?) kertoi, että penkkejä on nyt yli 70 eri puolilla kaupunkia.

Äänestä

MINKÄ IHMEEN TAKIA OLEN PUUTTUNUT PENKKIASIAANKIN.

On henkilökohtaista kokemusta niiden tarpeesta. MIKSI. Liittyy joka alueelle elämässäni ulottuvaan vainoon.

Kun kotona olen ollut monenlaisen häirinnän kohteena, on ollut pakko olla poissa kotoa. Kun en aina jaksa lähteä kauemmaksi, ovat puistot penkkeineen tulleet tutuiksi.

Vielä kun penkkejä oli reilummasti, istuskelin niillä. Ikävä kyllä hellari/stalkkerit ehdollistettiin siihen, että kun näkevät minun istuvan penkillä, pitää rynnätä häiritsemään. (Myös Hämeenlinnassa.)

Sitten penkkejä vähennettiin, että olisi saatu pulloporukat pois maisemasta.

Keväällä 2016 olin myrkytystilassa eli myrkytettynä 2, 5 kk. Yritin kävellä puistoihin, mutta olin niin heikossa kunnossa, etten jaksanut kerrallaan kuin pienen pätkän.JÄI MIELEEN, MILTÄ TUNTUU, KUN VOIMAT LOPPUVAT EIKÄ OLE MINNE ISTUA.

Siinä ohella näin, ketkä muut penkkejä käyttävät.

(Että en ihan vaan huvin vuoksi puuttunut asiaan, joka ei näyttäisi kuuluvan minulle mitenkään.)

Äänestä

Itse olen vaatinut sometähtipenkkejä meille kauniille ja suosituille ihmisille. Ne ovat vaaleansinisiä, joissa on myös sensori, joka havaitsee oletko luuseri nobody beigessä takissasi ja silloin penkki toimii katapulttina ja nakkaa tyylittömän ihmisen suoraan lähimpään muotiliikkeeseen, jossa käteen ja otsaan istutetaan siru antikristusta varten. Ihanaa! Teknologia on niin fantsua nykypäivänä. Oih! Nyt niitä penkkejä äkkiä meille. Iiiik!

Äänestä

Viime kesän hellekautena minun kävi tässä pihalla tosi paskasti. Voit lukea Huh hellettä ketjusta.

Pari vuotta sitten oli kova hellejakso. Asuntoni oli aivan kuuma. Illalla en lähtenyt puistoon, vaan menin pihalle kahden talon välissä olevaan keinuun hakemaan helpotusta. Se oli varjossa ja tuulenvire osui siihen. Pihalle ampaisi auto, josta ammuttiin e-aseella minua kaulaan. Hengenahdistus ja yksiminen seurasi. Lähdin autoa kohti.Ammuttiin jostakin mikroaallolla. Tuskasta huutaen juoksin autokatoksen taakse ja kun toisesta päästä yritin tulla pois, ammuttiin taas. - Kirjoitin tälle palstallle ketjun. Sitä ei voi lukea enää. On poistettu minun viestini ja trollipaskaa tilalle. -MIKSI AMMUTTIIN.SIKSI, ETTÄ MINULLA EI OLLUT LUPAA ISTUA SIINÄ TALOYHTIÖN KEINUSSA.

Äänestä
  • Oman asuintalon päädyssäkin oli taloyhtiön pihakeinu. Alkuun minulta yrotettiin estää siinä istuminen, että heti kun astuin ulko-ovesta joku säntäsi siihen, usein naapurin lapset. Vaikutti sille, että ulkopuolista apuakin saatiin. Sinne tultiin ihan varta vasten istumaan.

    Kun eivät enää tätä jaksaneet, joskus hetkeksi istahdin. Juomaan kahvit tai virvoitusjuoman tai vaan hengähtämään lenkin jälkeen. Minut hoideltiin e-ampumalla siitäkin keinusta. Kolmesta suunnasta oli mahdollista. Kivusta päätellen mikroaallolla. - En ensin tajunnut, että oli häätö kyseessä, luulin, että ammuttiin, kun olin hetken paikallani ja osuttiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Välillä penkit miltei hävitettiin. Minäkin rupesin niitä vaatimaan takaisin. Sitten suurella metelillä luvattiin senioripenkkejä, joita sitten joskus tuli ja nykyään vielä vähän lisää.

Satuin Peltsin lammella näkemään tilanteen. Suututti. Muistaakseni vain AJATTELIN, mutta sehän stalkkereilleni riittää. Ajattelin, koski alkuperäisasukasta, jonka "kaikki" tietävät. - Nyt tämä alkuperäisasukas sukulaisineen juoksee minua karkuun. -

Ajattelin ns.syrjäytyneitä, itse olen ollut äärimmäisen syrjitty penkkiasiassakin

Parhaillaan on noussut tikunnokkaan penkkiasia omalla pihalla.

KERTOKAA NYT NÄKEMYKSENNE PENKEISTÄ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu