Sukelletaanpa hetkeksi geotermiseen maalämpöön

Olin lukenut aiemmin hankkeesta täällä Espoon Otaniemessä, missä porataan kilometrejä alas syvään lämmönlähteeseen.

Siinä sitä onkin saasteetonta energiaa Syvyys on tällä hetkellä 6,4 km, ja poraus jatkuunee syyskuussa.

Maan lämpöä on osattu hyödyntää ennenkin. No, tietenkin kuumat lähteet eri puolilla maapalloa on olleet helppoja löytää.

Jo asuessani sotavuosina Gotlannissa, oli yleisesti käytössä kesäkeittiö, osittain maan alla. Ikkunat maapinnan tuntumassa, ja viileähän keittiö oli verrattuna pari kerrosta ylempänä. Kun saaren pinta-ala on lähes tasainen, ja vielä melko puutonkin, on lämpiäminen tyyninä kesäpäivinä seuraus.

Ihminen on varhain ollut kekseliäs, milloin pakoon kylmyyttä/ milloin hellettä, mutta suurisuuntainen hanke lämmittää koko Espoo maalämmöllä, onkin rohkea ja paljon teknistä osaamista vaativa hanke!
En voi kuin iloita,..en pidä kivihiilellä kaukolämmittämistä hyvänä , olkoonkin , että Venäjä myy Kiinalle tällä hetkellä kivihiiltä ja maakaasua minkä ehtii,...

Nyt kun ilmastomuutokset ovat lähes arkipäivää, kehityksen on kuitenkin raivattava sijaa !
Mitä pienet edellä, sitä isot perässä, sanoo sananlaskumme 😂) moikka taas!

14

181

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      tuota asennetta kuulen, anteeksi, koko ajan

      puhutaan omaa juttua, sitten katse itään, kulmakarvat kyrttyyn,

      -mutta katsokaamme venäläisiä.....

      eikä rajoitu Suomeen

      uuden ajan evoluutiokirjan supertiedemies tähti kirjoittaja vetää rumia esimerkkeja venäjästä

      kuulostaa aivan utopistiselta paskalta, poliittiselta terrorilta ja tietämättömyydeltä

      ja loppulausekin viittaa että suomi on paras maa elää jälleen kerran

      vaikea keskustella oikeaoppineiden kanssa, huomaako itse oppinut kun vastaukset ovat epäilemättömät

      • En ihan ymmärtänyt kommenttiasi, eihän minulla mitään itse venäläisyyttä vastaan ole!
        Maiden väliset kauppasuhteet ne seuraavat vanhaa rataa, saattaa olla poliittisetkin taustat,..niihin ei mielenkiintoni ole yltänyt.

        PS. Muuten moni asia menneisyydessä,..kuullosti utopialta vrt Jules Verne 🙄 hih


      • Anonyymi
        sinisiru kirjoitti:

        En ihan ymmärtänyt kommenttiasi, eihän minulla mitään itse venäläisyyttä vastaan ole!
        Maiden väliset kauppasuhteet ne seuraavat vanhaa rataa, saattaa olla poliittisetkin taustat,..niihin ei mielenkiintoni ole yltänyt.

        PS. Muuten moni asia menneisyydessä,..kuullosti utopialta vrt Jules Verne 🙄 hih

        ehkä sitä ettei olisi yleinen käytäntö sylkäistä lauseen lopussa itään

        muuten ei tee oikeutusta älylle yhtään

        ja miten se energian tuotanto liittyy Venäjään kun kyse oli suomalaisesta maan lämmöstä?

        ehkä voi olettaa vastaukset ovat Venäjällä kun katse aina kohdistuu itään?


      • Anonyymi kirjoitti:

        ehkä sitä ettei olisi yleinen käytäntö sylkäistä lauseen lopussa itään

        muuten ei tee oikeutusta älylle yhtään

        ja miten se energian tuotanto liittyy Venäjään kun kyse oli suomalaisesta maan lämmöstä?

        ehkä voi olettaa vastaukset ovat Venäjällä kun katse aina kohdistuu itään?

        Höh! KIvihiiltähän käyttää pääkaupunkimme valtaosin, ja Espoo myös. Totta kai tarkoitin, että vaikka nuo suuret maat joutuvat olemaan vielä riippuvaisia, niin Saksakin , ja taitaa olla itämeren maatkin vielä kivihiiliriippuvaisia.


        Sattumalta keskustelin toissap. suomessa asuvan venäläisen kanssa, joskin puhuimme yleisesti monista asioista, nälänhädästä pohj. Koreassa ym.

        Suomi on tietenkin pieni maa,..

        mutta eikö saisi edes iloita uusista innovaatioista ja yrityksistä ilman taka-ajatuksia ?
        Minulla kun ei sellaisia ole!


    • Anonyymi

      Mononenko kerran pseudotiedenainen sukeltaa taas . . . . . - - -- ., , , , ,, ,, ,

      • Voi katoha,..sain ihan uuden lempinimenkin 😊))

        iloisena-alias
        pseudotiedenainen Ella, viestintuoja


    • Anonyymi

      teksti sanoma ennen 'Espoon vaativaa hanketta' olisi viittamassa siihen, että

      "lämmittää koko Espoo maalämmöllä, onkin rohkea ja paljon teknistä osaamista vaativa hanke!"

      ...henke on ylimitoitettu...koska Gotlannissa olisi jotakin....

      siis artikkeli olisi Espoo ja tekniskriittinen...

      vaikka seuraavalla Venäjä-Kiina vertailulla kannustat jatkamaan vaikean hankkeen

      lisät myöhemmin että Saksassa ja Itä-merellä käytetään kivihiiltä yhtä lailla



      kuka muu käyttää kivihiiltä, jottei se olisi Venäjä-Kiina-Saksa?


      Ja luoko Suomi Espoon Otaniemi maalämpöä myös Venäjän tarpeisiin kun mainitsit sen?

      • Anonyymi

        Ehkä Venäjä on iso maa, samoin Kiina, niin samalla tavoin Suomi on, oletan, voisi olla tervetullut siivoamaan paskoo Venäjällä kuten Tarja Halonen on tehnyt rakentamalla vesipuhdistamoja.

        Siivoajaa voisi tarvita, jos toisilla menee hyvin.

        Mutta ennen sitä voisi miettiä vielä sen hankkeen toimivuutta, kannattavuutta, luomua.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä Venäjä on iso maa, samoin Kiina, niin samalla tavoin Suomi on, oletan, voisi olla tervetullut siivoamaan paskoo Venäjällä kuten Tarja Halonen on tehnyt rakentamalla vesipuhdistamoja.

        Siivoajaa voisi tarvita, jos toisilla menee hyvin.

        Mutta ennen sitä voisi miettiä vielä sen hankkeen toimivuutta, kannattavuutta, luomua.

        Onhan ilmastomme puhdistuminen hiilidioksiidistä " siivousta" jos mikä !

        Uskoaksen on kyse veden kuumentamisesta, siellä syvällä alapuolella, ja putkiston kautta ympäristöön kierrättäminen.

        (Tulee mieleen tyytyväiset apinat Japanin talvessa,..pulikoisessaan lämpimissä lähteissä 😊))


    • Anonyymi

      Islantihan on maa joka sa lämpönsä maan geometrisestä lämmöstä. Tulivuoret ja geysirit hallitsevat ja antavat lämmön islantilaisten talojen ym. lämmitykseen.

    • Anonyymi

      Aivan niin, taitavat sijainta juuri tulivuorten merenalaisella rajaviivalla, jolloin on helpompaa organisoida lämmönjakelu.
      Suomen peruskalliosta se tapahtuu veden nostolla, jostakin luin veden jäähtyvän vain hieman matkalla, joten kannattavuus lienee jo laskettu.

      sinisiru

    • Anonyymi

      Elämää ei ole paljon jäljellä, vain lähitulevaisuus ja se voi kestää vain päivän
      tai kolme viikkoa. En aio kuolla geotermisiä aukkoja pohtien, elämässä on nyt paljon tärkeämpiä asioita.

      • Ihan sama, miksi käyttäisitkään aivokapasiteettiäsi sellaiseen mistä et ole kiinnostunut 😊))
        Eihän sellainen anna sinulle mitään. Onkin parempi silloin pitäytyä aiheissa jotka tuntuvat tärkeimmiltä.

        Rentouttavaa iltaa! heippaaa,..


      • Anonyymi
        sinisiru kirjoitti:

        Ihan sama, miksi käyttäisitkään aivokapasiteettiäsi sellaiseen mistä et ole kiinnostunut 😊))
        Eihän sellainen anna sinulle mitään. Onkin parempi silloin pitäytyä aiheissa jotka tuntuvat tärkeimmiltä.

        Rentouttavaa iltaa! heippaaa,..

        Eiköhän tässä saa pikemminkin viilennystä maapallon asukkaat alkaa miettiä, kun Kanadassakin ollut 50.
        Turha vinoilla mielenkiinnon kohteista, kun itse puhut jatkuvasti mitä ruokia ostat ja laitat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      122
      1506
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      970
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      148
      780
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      563
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      429
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      420
    Aihe