Ulkomaisten osaajien Suomeen saamisen suurin ongelma

Anonyymi

On palkka ja tarkemmin sen pienuus:
https://yle.fi/uutiset/3-12003805

Onhan se melko hyvin tiedossa, että Suomessa maksetaan IT-alalla pientä palkkaa, mutta joillekin se tulee edelleen yllätyksenä:

"– Sitten totuus iski. Palkkataso on paljon huonompi, kuin osasimme odottaa. Ajattelimme, että täällä ansaitsisi ehkä puolet siitä, mitä palkat New Yorkissa ovat. Emme osanneet ajatella, että palkka olisi vain viidenneksen."

Toki Suomessa ei tarvitse hankkia ihan kaikkeen vakuutusta, kuten Yhdysvalloissa (sosiaaliturvamme on ainakin toistaiseksi riittävän hyvä), mutta eihän se hyvältä näytä ulospäin, kun tieto viidenneksen palkoista leviää maailmalle. Ihan turha tänne on saada oikeasti työssäkäyviä ja oikeasti tienaavia maahanmuuttajia, jos palkka ei ole riittävä.

Vahinko, koska Suomella on ilmeisen hyvä maine maailmalla. Maailman onnellisin maa jne.

10

692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saatiin lööppiainesta siitä, että konteksteista irroitettuja lukuja vertaillaan keskenään sellaisenaan. Ammattialan arvostus vaikuttaisi toki olevan korkeampi ( viitaten taloussanomien tilastoon että Hgin palkkataso olisi 62.7 % NY:n palkkatasosta ), mutta meillä tuloverotus huolehtii siitä, että on turhaa alkaa tanssimaan isomman bruttopalkkasumman ympärillä. Konkreettisempaa on se, että (UBS-pankin vertailun mukaan) Helsinkj häviää selvästi ostovoimassa NY:lle. Älkäämme olko huolissaan, että euroluvut toisivat meille huonoa mainetta - houkutelkaamme osaajia Suomeen muilla arvoilla.

      • Anonyymi

        "houkutelkaamme osaajia Suomeen muilla arvoilla."
        No houkutelkaamme vaan, mutta tosiasia on, että IT-alan palkat ovat Suomessa huonot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "houkutelkaamme osaajia Suomeen muilla arvoilla."
        No houkutelkaamme vaan, mutta tosiasia on, että IT-alan palkat ovat Suomessa huonot.

        "IT-alan palkat ovat Suomessa huonot" paremmat toki kuin esim. Valko-Venäjällä, sitä en kiellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "houkutelkaamme osaajia Suomeen muilla arvoilla."
        No houkutelkaamme vaan, mutta tosiasia on, että IT-alan palkat ovat Suomessa huonot.

        Ärsyrttävä "rahat mulle" yrittäjän lause!
        Millä ihmeen arvoilla ja mitä teet joidenkin arvojen eteen?

        Samoin asuminen etelässä on naurettavan kallista.
        Niin ja se kaunis luonto Pasilan ja Vallilan betonirakennusten seassa. Eihän tänne länsi Euroopasta saatikka USA:sta kukaan tule. Paitsi Kananadasta käväisi yks henkilö muutama vuosi sitten... lopputuloksen muistaa kaikki.


    • Anonyymi

      Aikamoiset palkat nykissä sitten. Itse rivi-inssi ja koodailen mielestäni perus-softaa (ei full stack) ja palkkani on omasta mielestäni varsin hyvin 4700e kuussa. Alalla kaksi vuotta.

      • Anonyymi

        Kyseinen PhD fyysikko lady liioitteli palkkatasoja new yorkissa, Jotain piti kaiketi hänenkin keksiä. Payscale, glassdoor ja muut salary- portaalit kertovat aika hyvin tyypillisen palkkatason vaikka new yorkissa. Suomen palkkatason new yorkissa voinee kertoa kahdella. Sen yli tuskin mennään. Joku yksittäinen "suuruus" voi saada poikkeuksellisesti parempaa palkkaa kuin muut alan ihmiset.


      • Anonyymi

        "Itse rivi-inssi ja koodailen mielestäni perus-softaa (ei full stack) ja palkkani on omasta mielestäni varsin hyvin 4700e kuussa. Alalla kaksi vuotta."

        Tuolla palkalla et voi olla missään isossa yrityksessä töissä (CGI, Tieto jne.), koska silloin sinulla pitäisi joku head/lead tms. alkuinen titteli, jonka saamiseksi työvuosikokemuksia pitäisi olla vähintään joku 20-30 ja ikää alle 40 vuotta, koska sitä vanhemmat yleensä potkitaan pois.

        Joten olet jossain pikkufirmassa töissä, etkös olekin?

        Ja kyllä, alan työkokemukseen nähden palkka on erittäin hyvä. Ehkäpä olet hankkinut meriittejä joiltain toiselta alalta tätä ennen?


    • Anonyymi

      Ne tulee tietoverkkoja pitkin töihin tänne eikä sitä mikään laki estä. Vanhanaikaista vääntää kättä siitä kuka saa tehdä muuttokuorman Helsinkiin.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        "Berebichez kirjoittaa, että hän tahtoo osaltaan auttaa Suomea ratkaisemaan esimerkiksi väestön ikääntymiseen ja huoltosuhteen heikkenemiseen liittyviä ongelmia. Erityisesti hän kertoo haluavansa edistää naisten urapolkuja teknologia-alalla."
        Huhu hu aina samat jutut


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      170
      4651
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      7
      3550
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2532
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      156
      2209
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      33
      1368
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      70
      1214
    7. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1122
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1121
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1033
    10. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      53
      963
    Aihe