Olen 13 vee tyttö ja olen ollut suhteessa vähän reilu kuukauden. Olen tuntenut pojan yli 6 vuotta(ollaan oltu samalla luokalla) ja hän ihastui minuun kun olimme epulla. Itse ihastuin häneen n. 1,5 kk sitte. Vietämme aikaa hengaillen ja saman kaveriporukan kanssa. Äitini tietää että poika on ihastunut minuun, mutta ei tiedä minun tunteistani häntä kohtaan. Äitini ei ole rage-tyyppiä, hän on tiukka joitakin asioita kohtaan. Ajattelin ensiksi kertoa äidilleni poikakaverista, koska asun pääasiassa äidin luona. Äiti ja isä ovat eronneet. Olen joka viikko kumminkin isän luona jonkun verran.
Äiti kyselee silloin tällöin että tykkäänkö vielä jostakin pojasta ja sanon että en. Miten saan kerrottua äidille pojasta. Ajattelin että luultavasti äiti kertoo itse isälleni ja niin hän saa myöskin tehdä, sitten kun kerron.
En tiedä, miten kertoisin äidille. Ainoastaan minun 6 kaveria tietävät tästä. Olen ajatellut että laittaisin vaan joku päivä äidille viestiä että minulla on poikakaveri. Ja sanon että elä kysele lisää. Kerron itse jos haluan.
Olisiko se toimivaa??
Olen ujo tälläisissä asioissa eikä minun ole helppo avautua.
Onneksi huomasin tämän sivuston, täällä on helpompaa avautua nimettömänä.
Osaisiko joku auttaa??
Miten kertoa äidille että on suhteessa
3
163
Vastaukset 3
- Anonyymi
omg mul on täsmälleen sama ongelma.
Nyt vastauksii pliis???? - Anonyymi
Oletettavasti sinun kaveri on maininnut ehkä omille vanhemmilleen, tai nämä vahemmat ovat kuulleet keskustelun aiheesta ja mahdollisesti vihjanneet asiuasta sinun äidille. Tai muuten käytöksestäsi saattaa huomata. Jos äitisi tuntee sinut niin jotain kautta varmasti jo tietää edes hieman asiasta ja odottaa, että sinä itse kerrot.
Etenkin jso hän viimeaikoina on kysellyt enemmän nimen omaan pojista tykkämisen perään.
Kuusi kaveria on nimittäin aika paljon ja teinit ei yleisesti ottaen keskustele mitenkään hiljaa. Aikamoinen ihme, ettei se ole jo vahingossa jotain kautta edes osaksi vuotanut. - Anonyymi
sinä se tunnet äitis paremmin kuin kukaan muu, niin tiiät mikä on sille paras vaihtoehto kertoo. Jos kerran tuo txt-viesti on sun mielestä hyvä, niin anna mennä vaan tai sitten odottelet jonkun aikaa. Kyllä kait se susta kohta jo huomaa ja veikkaakin että näin on päässyt käymään.
Nuorena kumppanit voi vaihtuu nopee, joten sen takii ajattelinki että kannattaa vähän aikaa odottaa ettei tarvii selitellä kun sut jätettiin ja mites nyt näin kävikään....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 69871
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22852- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha541770- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561