En tiedä onko tämä alue sopiva vakavampaan keskusteluun, mutta kiinnostaisi kuulla onko muissa perheissä keskusteltu lasten kanssa itsetyydytyksestä ja miten nämä juttutuokiot ovat sujuneet.
Kahden lapsen isänä jouduin ensimmäisen kerran miettimään strategiaa jo vuosia sitten yllätettyäni vanhimman kundin aivan täysistä puuhista tämän ollessa vasta 8-vuotias. Poika ja isä hämmentyivät luonnollisesti molemmat. Vaikka olin itse aikoinaan aloitellut tumputteluja suht samassa iässä, oman lapsen kohdalla sama touhu tuossa iässä tuntui jostain kumman syystä isolta yllätykseltä.
Päätin silloin että asiasta oli pakkko puhua. Pari päivää myöhemmin pyysin anteeksi yllättävää ilmestymistäni pojan huoneeseen ja sen jälkeen opinkin koputtamaan. Selitin kuinka vemputtelu oli vaaratonta ja normaalia eikä sitä tarvinnut hävetä. Kaikki muutkin pojat sitä tekivät. Pieni mies kuunteli kovin hiljaisena, mutta uskon että viesti meni perille ja että siitä oli hyötyä.
Kuluneen kevään aikana sama aihepiiri palasi taas ajankohtaiseksi poikien ollessa nyt kolmetoista ja kymmenen. Vaimoni kanssa kiinnitimme huomiota kuinka kundit toisinaan viettivät aikaa jomman kumman huoneessa suljetun oven takana normaalisti ovien ollessa usein auki. Kysyttäessä pojat menivät selvästi noloiksi, joten äiti ja isä arvasivat nopeasti kuinka kysymys olisi jostain hieman luvattomasta tai vähän nolosta asiasta. Jätimme pojat rauhaan, mutta asia jäi meitä molempia vaivaamaan.
Jossain välissä juttelimme vaimon kanssa lasten kehittymisestä, jolloin kerroin kuinka muksuna tapanani oli masturboida yhdessä isonveljen kanssa. Isoveikka oli selvästi innokkaampi, mutta yhtä lailla nautin niistä puuhista. Vaimoni on myös hipelöinyt pikkutytöstä asti, mutta ainakin niihin aikoihin tytöt pitivät puuhansa paremmin salassa eivätkä jakaneet niitä kavereiden kanssa.
Tämä rupattelu sai meidät epäilemään että poikamme saattaisivat harrastaa jotain vähän samanlaista keskenään. Oven takaa kuuluu joskus hihittelyä ja äänet ovat usein joko hieman käheitä tai hengästyneitä. Jokainen aikuinen mies muistaa nämä jutut omasta lapsuudestaan osaten aika helposti laskea yksi plus yksi. En jaksa uskoa, että olisimme vaimomme kanssa pelkästään kuvitelleet kaiken.
Omassa nuoruudessa poikien keskinäiset leikit olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Sitä kautta kasvettiin ja opeteltiin eikä kukaan siinä nähnyt mitään erityistä pahaa. Nykyisin kuitenkin vaaroja ja traumoja nähdään paljon enemmän ja pelätään että lasten kehitys vaarantuu milloin mistäkin. Vaimoani eniten huoletti poikien selvä kehitysero, sillä vanhemman pojan puberteetti on jo hyvässä vauhdissa pienemmän pojan ollessa vielä aika lapsellinen.
Päättelimme kuitenkin että poikien keskinäinen suhde on niin mutkaton ja lämmin ettei mitään oikeasti haitallista voi olla tapahtumassa. Tuntuisi epäreilulta kieltää puuha, josta molemmat luultavasti nauttivat yhtä paljon. Kun itse muistelen omaa lapsuuttani, nuo velipojan ja serkkujen kanssa tapahtuneet tumputtelut jäivät hyvin positiivisina lämpiminä kokemuksina mieleen.
Päätimme kuitenkin että isän olisi korkea aika puhua itsetyydytyksestä myös meidän nuorimman kundin kanssa, vaikka luultavasti oltiinkin siinä jo vähän myöhässä. Toisin kuin isoveli neljä vuotta sitten meidän pienempi kundi oli alusta saakka hyvin vastaanottavainen ja avoin. Huomasin nopeasti olevani tosiaan myöhässä kun poika iloisesti totesi tietävänsä ne jutut muutenkin.
Vaimoni pyynnöstä selitin pojalle, että kukaan ei saanut pakottaa tai houkutella tekemään mitään sellaista mihin ei itse ollut vielä valmis. Päätin myös kertoa kuinka olin hänen ikäisenään vemputellut yhdessä veljeni, serkkuni ja muutaman muunkin pojan kanssa eikä siinäkään ollut mitään pahaa jos kaikki siitä tykkäsivät. Kun vielä mainitsin siemensyöksyistä meidän nuorimmaista tuntui kiinnostavan missä iässä ne alkaisivat. Selitin kuinka hänen ikäisillään pojilla tyydyttelyn lopussa ei vielä yleensä tullut ulos mitään, mutta vähitellen siementuotanto lähtisi kyllä käyntiin aivan varmasti.
Toivottavasti tästä pitkähköstä sepustuksesta oli rohkaisuksi muillekin vanhemmille. Vaikka varsinaisen seksivalistuksen kanssa odottaisikin murrosikään asti, on hyvä puhua itsetyydytyksestä huomattavasti paljon aikaisemmin. Se aloitetaan usein jo aivan ensimmäisillä luokilla ja juuri silloin rohkaisevasta rauhoittavasta keskustelusta on kaikkein eniten hyötyä.
Lapsiperheet ja itsetyydytys
4
1674
Vastaukset 4
- Anonyymi
Ei mun vanhemmat oo sanonu mitää. En oo varma tietääkö ne ees et runkkaan ja katon pornoo :D
- Anonyymi
Ketjun aloittaja tässä, heippa!
Isänä voin vakuuttaa että kyllä ne vanhemmat tietää että käytännössä kaikki lapset sitä joka tapauksessa tekee, mutta asia usein tuntuu aikuisista sen verran nololta ettei siitä kehdata puhua. Lasten seksuaalisuus on aikuisille todella vaikea ja arka aihe käsiteltäväksi.
Tärkeintä on että tiedät ettei tyydyttelyssä ole mitään hävettävää, kun me kaikki ollaan sitä kuitenkin tehty. Hyvää kesää sinulle ja nauti ihan kaikessa rauhassa todella luonnollisesta puuhasta!
- Anonyymi
Empä tullut aatelleeksi, että toi yhdessä runkkaaminen on noinkin yleistä. Itse tein sen aina yksin ja varmistelin moninkertaisesti etten tulisi yllätetyksi. Nykyisin mun pojat asuu täällä aina viikonloput ja nyt viimeaikoina on alkaneet pitää ihan samanlaista peliä, kun sullakin. Niin olin aika huolissani, kun meni aikalailla toisin kun omassa lapsuudessa. Tosin pojilla on vaan pari vuotta ikäeroa, että ikäerot on paljon pienemmät kun mun omassa lapsuudessa. Jotenkin vaan oli syyllinen olo, kun joka viikonloppu noi runkku leikit alkoi. Enkä kehdannu heidän äidilleen, siis exälle, sanoa, eikä tota voinu missään työpaikan kahvikeskusteluissakaan esiin ottaa.
- Anonyymi
Kiitos kun vastasit!
Toivon että vähitellen pääset syyllisestä olosta eroon, koska kyse todella on täysin vaarattomasta ja hyvin yleisestä ilmiöstä.
Myös omassa tuttavapiirissä on helppo huomata kuinka vielä melko nuoretkin vanhemmat ahdistuvat ja nolostuvat lastensa heräävästä seksuaalisuudesta. Mainitsemasi syyllinen olo varmaan nousee sieltä lapsuudesta jos piti koko ajan varoa ettei vaan runkkailuista jäisi vanhemmilleen kiinni. Vaikka asian luonnollisuuden nyt myöhemmin ymmärtäisikin niin jotain tuosta on varmaan alitajuntaan jäänyt.
Isänä yritän hyväksyä lapseni seksuaalisina olentoina, joilla on oikeus myös pieniin nautinnon hetkiin joko yksin tai vaikkapa hyvän kaverin kanssa. Kukaan meistä ei omista lapsiaan vaan nämä ovat omia upeita yksilöitään. Jos vanhempien ja lasten suhde on hyvä, silloin myös huomaa helposti jos jotain on oikeasti vialla.
Älä turhaan murehdi poikiesi hyvinkin luonnollisia puuhasteluja. Oletan että lapsesi ovat myös jossain esimurrosiän hujakoilla, jolloin nämä kokeilut ovat kaikkein yleisimpiä. Ne usein loppuvat viimeistään teini-iässä, jolloin nuori yleensä haluaa jo omaa yksityisyyttä ja ehkä jo etsii omaa kumppania.
Tässä viikolla eräänä iltana isomman kundin huoneessa paloi vielä valo vaikka komento nukkumaan oli annettu jo melkein tuntia aiemmin. Kahden pojan ääniä sieltä vielä kuului ja huusin sitten ovelta että hopi hopi. Kuului jotain vaatteiden tai lakanoiden kahinaa ja pienempi kundi vastasi jotain ääni ihan hengästyneenä melkein kuin futisharkkojen jälkeen. Vähän sen jälkeen pikku kundi juoksi posket punaisina omaan huoneeseen.
Sinulla ei ole mitään syytä huoleen. Tsemppiä viikonloppuisän rooliin!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64921Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 44587
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7552
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24541- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 42428
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409