mukava muisto jostain kaukaa lapsuudesta. Oli aurinkoinen kesäpäivä ja nukuin päiväunet kahden koivun väliin ripustetussa verkkokeinussa. Ennen nukahtamista katselin pilvenhattaroita sinisellä taivaalla ja kuinka koivunlehdet vienossa kesätuulessa hiljalleen lepattivat. Järveltä tuli nenääni veden tuoksua.
Pieni muisto menneistä ajoista ja paikoista ja ihmisistä siellä.
Pieni muisto menneistä ajoista ja paikoista ja ihmisistä siellä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Oi niitä aikoja.
Näillä helteillä lähinnä kaiholla muistellut, kun kakarana hiihti räntäsateessa neljänkymmenen asteen pakkasessa ja susien ulvoessa ympärillä, pimeässä metsässä päreen valossa kouluun.
Ihmisen polttimo on hauskis, se tahtoo muistaa asioita ihan miten nyt milloinkin ite sattuu haluaan.
=DW=
Ai! Menin kyllä ihan vaan kadun yli kouluun ja myöhemmin toiseen kouluu sporalla.
Olen aina ihmetellyt noita ”valemuistoja”! ”Hiihtäen kouluun!” Hei! Haloo!
Ite asiassa tottakin.
Skoleen oli nelisen kilsaa maantietä pitkin. Koulukyytiraja oli muistin mukaan viis kilsaa, taksilla, koska ei linjureita kulkenut. Talvisin tosiaan kävin hiitäenkin, jos kova pakkanen kävellen. Autoja ei ollut kovin paljon, joskus jotkut otti kyytiin ja oli yks heebo, joka kulki hevosella meijerillä ja se otti aina reen kyytiin.
Tie on edelleen sama ja joitamia vuosia sitten lähin kiinnostuksen vuoksi käymään osulassa kävellen. Toiste en tee sitä, kapee tie ja liikennettä kuin mannerheimintiellä, piti ojassa kävellä. Lisäks ennen oli maitolaitureita, joissa saattoi istahtaa ja vaikka pitää sadetta, nyt ei ole niitäkään.
Noh, kakarana ei ollut susia, mutta nyt siellä liikkuu lauma ihan mökin nurkilla. Ennen käytettiin taskulamppuja, nykyisin katuvalot ja metät raivattu pottupelloksi.
Mutta kun sopivasti muistelee, saapi paljon kiinnostavampia kertomuksia.
=DW=
Täällä on merkillisen paljon tyyppejä, joilta on jäänyt Suomen historia jotenkin vieraaksi ja tuntemattomaksi. Kyllä ennen vanhaan kuljettiin lumisena talvena maaseuduilla joka paikkaan suksilla. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin
Niin, ns. suomen! Nehän on matuja = maaltatulleita, eikä niistä tarvitse mitään tietääkään.
Talvisin hiihtäen kouluun 3 km, polkupyärällä "sulankelinaikaan". Hiihtäen kouluun maalaispitäjissä taisi olla normaali kulkutapa ja nopea verrattuna lumessa tarpomiseen jalan. Eipä siihen aikaan juurikaan sivuteitä aurattu, reen jäljissä käveltiin.
Yeap, kommenttisi kuulostaa juuri siltä. - Nm. 0
Vanhana on mukava muistella.
Niin on! Varsinkin, kun liittyvät varhaiseen lapsuuteen, eikä niitä aikoja, paikkoja tai henkilöitä enää ole. Ei ole ollut vuosikymmeniin, kun sukulaiset lakkasivat pitämästä yhteyttä. En enää päässyt verkkokeinussa keinumaan!
Kyllä tässä alle 70 v. -iässä katselen vielä eteenpäin. Myöhemmin on aikaa muistella vanhoja; tuoreemmat jutut kun tuppaavat unohtumaan ja vain lapsuusmuistot jäävät/ palaavat. Muistisairaus iskee.
Mitä edessäpäin näet? Tylsää vanhuselämää?
En halua katsella!
Jos sulla on "tylsää vanhuselämää", niin eihän se tarkoita, että kaikilla on. - Nm. Oma moka
Mitä sitten seitsemänkymppisellä olis jotain, mikä ei ole tylsää vanhuselämää?
Terve ja toimintakykyinen ikäihminen voi tehdä kaikkea sitä, mitä on aina ennenkin tehnyt ja mitä kaikki muutkin tekevät ja tekivät ennen ja nyt. - Nm. Onko tässä jotain epäselvää
Niin, siis sitä tylsää vanhuselämää!
Elämä on joskus eri tylsää. Mutta avaimet ja ohjat ovat sinulla; tee ja toimi toisin. - Nm. Taivas rajana
Ei elämä ole tylsää! Vanhuselämä on!
Mitä helweetteä vatkaat? - Nm. Joku ongelma varmaan
Jooooo, ihania on lapsuuden muistot
heh heh heee
saispa aina olla lapsi,,,,
mutta ku ei,
arki ja elämän taistelu toimeentulosta ym.
vie mehut välillä piippuun,
joskus toivoo ettei olisi ikinä syntynykkää,
joten
olisi iiihhhanaaaaaa olla aina rakastettu hellitty lapsi,
ikuisesti turavtussa elämässä
äidin ja isän helliessä nukkumaan kahden kouvun väliin riippukeinuun päivä-unille,
uuuuuuuuuhhhh niitä muistoa,,,
Miltä vesi tuoksuu? - Nm. Puhdas sellainen
Tuosta tuli lapsuus mieleen. Kodissa oli kaivo, jonka vesi ei tuoksunut eikä maistunut miltään. Ei sitä silloin ymmärtänyt, piti itsestäänselvyytenä.
Kun muutin E-Suomeen, vesi maistui aluksi tosi oudolta, Helsingissä varsinkin.
Myöhemmin kävin kotona ja sukulaisissa, joilla kaikilla oli omat kaivot. Kun laittoi sitä vettä suuhun, tuntui vain kylmältä ja märältä, mutta mitään makua ei ollut.
Nyt ei huomaa enää omassa kraanavedessä mitään, Päijänteestä kai tulee. En käy enää synnyiseudulla, joten en pääse kaivovesiä maistelemaan vertailemaan.
Juuu, Hesan vesi tosiaan maistui ja tuoksahti pahalta joskus kauan sitten. Liekö johtunut siitä, että oli tottunut puhtaaseen ja hajuttomaan maalaisveteen. Silloin kun Päijänne-tunnelia rakennettiin, olin jo vähän isompi lapsi ja ymmärsin pelätä, kun tunnelia tehtiin kotitaloni lähelle, melkein alle. - Nm. Metka homma
Meillä oli markiisikankainen riippumatto. Teimme lapset yhdessä sellaista, että joku meni riippumattoon, otti reunoista kunnolla kiinni ja muut kääntelivät sitten niin, että tuli useita kierteitä ja sitten päästettiin irti. No. Juu. Joskus tuli maahan mätkähtäen js mullan maku suuhun. Ei itketty. Muuten leikki olisi jäänyt.
Toinen juttu oli, että piuhun oli kiinnitetty naru ja siitä rytmikkäästi kiskomalla sai kunnon vauhdit.
Ihanuus oli myös rekkitanko jossain. Toisen polvitaipeen alle tanko ja toinen jalka suoraksi tangon taakse, kädet tangossa molemmin puolin vartaloa, siis jonkinlainen epäsymmetrinen istuma-asento ja siitä sitten kirppumaan. Piti oppia saamaan vauhtia kieppumisen aikana lisää. Enkka saattoi olla kymmeniä peräkkäin.
Tässäkin toinen vaihtoehto oli, että istui tangolla ja sitten laskeuduttiin niin, että taipeilla roikuttiin ja otettiin heijaavia vauhteja ja kun keinumiskaari oli tarpeeksi suuri, oikaistiin koivet ja tultiin tasajalkamaahan tulo.
Vauhtia piti olla.
Beng