väliaikaista

Metsähallitus ja puu liitto on huolissaan työpaikoistaan.kyllä se on ylä-lapissa niin että kun mettä yhtiöt on parturoinut mettät niin työpaikat lähtee samalla töitä on hetkeks ja puut pois metsurit voi liikkua työn perässä mutta poromiehet joutuu elään siellä metsäyhtiöiden häivyttyäkin kun ovat eka tuhonneet laidunmaat.
3225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Totuus tässäkin asiassa on vähän toisenlainen. Poromiehet ovat itse tuhonneet laidunmaat porokarjan jatkuvalla lisäämisellä ja ylilaidunnuksella. Tämähän todettiin jopa tuoreessa kansainvälisessä luonnonsuojelun tilan arvioinnissa. Faktaa on se, että poroja on ylä-Lapissa ympäristön kantokykyyn nähden aivan liikaa. Ne kuluttavat ympäristöä niin, että niistä on suorastaan tullut ympäristöongelma. Tämä ongelma ei ratkea, vaikka koko Lappi rauhoitettaisiin, ravintoa on niille silti liian vähän. Ratkaisu ei löydy 'metsureiden määrän puolittamisesta'. Ainoa kestävä ratkaisu olisi poromäärän puolittaminen, vaan katsotaanpa, keneltä löytyy rohkeutta sellaiseen esitykseen. Ympäristöjärjestöt, varsinkin kotimaiset, ovat sortuneet halpahintaiseen ja lyhytnäköiseen politikointiin tukiessaan Greenpeacea. Seurauksena moisesta tapaa olla katu-uskottavuuden menetys. Lapissa ei tuoreen kansainvälisenkään arvion mukaan ole enää lisätarvetta suojeluun (lukuunottamatta porojen ylisuurta määrää), joten olisi aika vetää johtopäätöksiä.

Äänestä
  • siittä kasvusta lapissa hakatut niin sanotut osaranaukeet on hakattu muistaakseni 40-50 luvuilla ja ei ole iso muutos niissä tapahtunu tuskin vielä kuitupuu asteella.etelässä on 10ha mettää täytyy lapissa olla 100-150 että pääsee samaan tuottoon samassa ajassa.Kasvu riippuu kuinka se lasketaan jos ottaa laskuun mukaan pajut,haavat,katajat niin sitten hakkuut ja kasvu o palanssissa.

    Äänestä

  • osara kirjoitti:

    siittä kasvusta lapissa hakatut niin sanotut osaranaukeet on hakattu muistaakseni 40-50 luvuilla ja ei ole iso muutos niissä tapahtunu tuskin vielä kuitupuu asteella.etelässä on 10ha mettää täytyy lapissa olla 100-150 että pääsee samaan tuottoon samassa ajassa.Kasvu riippuu kuinka se lasketaan jos ottaa laskuun mukaan pajut,haavat,katajat niin sitten hakkuut ja kasvu o palanssissa.

    ns Osaran aukeat kasvavat tänään hyvälaatuista nuorta metsää, jonka kuutiotilavuus jo nyt ylittää sen suunnittelemattomilla harsinnoilla pilatun metsän tuotoksen, joka alta hakattiin pois. Jos viitsit kaivella googlella, niin kuviakin löydät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


etelä kirjoitti:

Metsähallitus ja puu liitto on huolissaan työpaikoistaan.kyllä se on ylä-lapissa niin että kun mettä yhtiöt on parturoinut mettät niin työpaikat lähtee samalla töitä on hetkeks ja puut pois metsurit voi liikkua työn perässä mutta poromiehet joutuu elään siellä metsäyhtiöiden häivyttyäkin kun ovat eka tuhonneet laidunmaat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu