Sotkamon uutiset

Nykyisin Sotkamon uutiset saadaan lukea Facebookista politiikkaa-palstalta. Sinne usein kirjoittava Pertti Ronkainen (Granqvist) on asioista hyvin perillä. ainakin Elokuvakeskuksen suhteen ja helvetin hyvä valokuvaaja ja videon tekijä yksikätisenäkin. Kävin kahdessa valokuvanäyttelyssä, toinen oli tämä Aatoksessa oleva ja toinen Pertin. Ettei kukaan pahoittaisi mieltään vain kun sanon tään Naapurinvaaralla olevan jopa mielenkiintoisemman. Oli itse mestari itse
paikalla ja olut baarissa kylmää.
1045589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 104

Vanhimmat

Paikallislehti on nykyisin Superjymyn mainosjulkaisu. Moisesta en maksa tilausmaksua.Olisi muuten mielenkiintoista tietä positiivisimman kainuulaisen äänestyksessä kaikkien ääniä saaneiden nimet ja äänimäärät....

Äänestä
  • Eihän sellaista tietoa voi lukijoille kertoa...

    Äänestä

Pertillä jäänyt levy päälle, vanhojen toistoa.

Äänestä
  • Ei toimi sähköisessä maailmassa niin kuin paperille painettuna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei toimi sähköisessä maailmassa niin kuin paperille painettuna.

    Siellä toimii, jos missä. Olen er imieltä, koska ei noissa viimeisissä ollut mitään vanhojen toistoa ja torijutulla oli vaikutustakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei toimi sähköisessä maailmassa niin kuin paperille painettuna.

    Videot toimii yllättävän hyvin. Paremmin kuin paperiversioissa..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Videot toimii yllättävän hyvin. Paremmin kuin paperiversioissa..

    Hyvä havainto. Jäi ammattiparjaajalta huomioimatta.

    Äänestä

  • Aila Flöjtin kanssa sai sekoitettua Sotkamopäivän, kaikki vähänkin järkevimmät jutut jäivät tiedottamisessa pimentoon heidän takiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aila Flöjtin kanssa sai sekoitettua Sotkamopäivän, kaikki vähänkin järkevimmät jutut jäivät tiedottamisessa pimentoon heidän takiaan.

    Miten niin? Hoitivat hyvin edustamiensa yhdistysten tiedottamisen, mennään katsomaan Sopalanpellolle traktoreita, heinäntekoa ja kansallispukuja Aatokseen.

    Äänestä

  • Juttu vanhan puimakoneen lahjoituksesta (varmaan Pertin tekenä rattoriporukan tiedottajana ) oli luetumpi kuin pesäpallo ja Hiukan musiikkijutut. Heinänteosta ja kansallispuvuuista ei osanneet lehden tyttötoimittajat tehdä mitään. Voi, voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juttu vanhan puimakoneen lahjoituksesta (varmaan Pertin tekenä rattoriporukan tiedottajana ) oli luetumpi kuin pesäpallo ja Hiukan musiikkijutut. Heinänteosta ja kansallispuvuuista ei osanneet lehden tyttötoimittajat tehdä mitään. Voi, voi.

    Kertoo iästä ja asenteesta, kun tytötellään työtään tekeviä ihmisiä. Virkistävää lukea muustakin kuin iän ikuisista traktoreista sadatta kertaa. Annetaan arvo myös muille uutisille ja asioille kuin omat kiinnostuksen kohteet. Kyllä lehteen mahtuu juttua vähän tuoreemmista aiheistakin ja myös niistä historian siipien havinoista.

    Pertti on juntti kuten lähes kaikki muutkin sotkamolaiset ja hän kirjoittaa juntteja miellyttäviä juttuja, joita luetaan enemmän kuin näitä ns. hienoista aiheista tehtyjä juttuja. Repikää ja riemuitkaa siitä.

    Olen lehen tilannut ja maksanut sotkamolainen juntti. Haluaisin lukea tasapuolisesti tehtyjä uutisia tapahtumista lehdestä enkä vain facesta tai tanssipaikan nettisivuilta. Napikselllakin oli muuten elävää musiikkia, nuoria esiintyjiä ja nuorta yleisöä satapäin. En ollut paikalla, mutta videon kävin katsomassa.

    Äänestä

  • Ja älyäisi pesisottelussa kuvatessaan olla häiritsemättä tuomaria. Perjantainakin meni kotipesän luona tuomarin eteen kuvatessaan........pöljä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja älyäisi pesisottelussa kuvatessaan olla häiritsemättä tuomaria. Perjantainakin meni kotipesän luona tuomarin eteen kuvatessaan........pöljä

    Nyt on erehdytty henkilöstä. Se oli Kainarin kuvaaja, PG oli katsomon puolella

    Äänestä

Pertti täällä itseään kehuu. Jestas, että on jotain mennyt päähän.

Äänestä
  • Nytkö se alkoi...Tiedän, hänellä päässä olleen infarktin . On itse kertonut, sitäkö tarkoitit?

    Äänestä

  • Oli kehuttu kuuloluurissakin. Liekö itse sinnekin soittanut....

    Äänestä

  • Vai moittiiko itseään, jestas jotta on outoja juttuja.

    Äänestä

eikö olis besserwisserien syytä ruveta ite hommiin, näimpä just

Äänestä

Surkeesti töihin ja sitten puimakone naksutteli.

Äänestä
  • Entäs jos olet gay-homo?

    Äänestä

Kettulan vintiltä, kettu juosta vitkutteli kohti kylmää korppee

Äänestä

Enämpi pitäsi olla rekka-autojuttuja ja miks ei oo kantaattijuttuja yhtään lehessä. Ja sitten persutoimittajan persu-uutiset puuttuu.

Äänestä
  • Entä se Suonenvaaralta varastettu potkuri?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä se Suonenvaaralta varastettu potkuri?

    Se oli muistaakseni suovaaran ketkupolkka, ja liekkö lähtenyt omia aikojaan liikkeelle, kuten iisalmessa ennen sanottiin.

    Äänestä

Pertin junttijutut oli sotkamon nesteen poruken mieleen.

Äänestä
  • Pitää paikkansa. Oli käynyt kuulemma tänään Nesteellä ja ukkoporukalla ollut hauskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitää paikkansa. Oli käynyt kuulemma tänään Nesteellä ja ukkoporukalla ollut hauskaa.

    Onko se totta, että sieltä Nesteeltä voi mieskin löytää miesseuraa jonka kanssa voi peuhailla. Puhuvat kylällä, että se olis hyvä paikka etsiä, jos sellainen kiinnostaa.

    Äänestä

Pentti Kraqndfist on hyvä kuorma-autojutuissa.

Äänestä
  • Siis kenestä nyt on kysymys? Melkoisen sekavia ja poukkoilevia ovat nämä kirjoitukset, sananmuunnokset parhaita ja Kaitainsalmen vesiosuuskunnan juttuketju paras.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis kenestä nyt on kysymys? Melkoisen sekavia ja poukkoilevia ovat nämä kirjoitukset, sananmuunnokset parhaita ja Kaitainsalmen vesiosuuskunnan juttuketju paras.

    Mielesnkiintoinen on myös tuo vanha suola janottaa-ketju. Kenestähän lienee kyse?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielesnkiintoinen on myös tuo vanha suola janottaa-ketju. Kenestähän lienee kyse?

    Olisko tämä Pentti Kraqndfis kyseessä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisko tämä Pentti Kraqndfis kyseessä?

    Nesteellä tiesivät tänä aamuna, että Mujunen Juvalta on tämä mies.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nesteellä tiesivät tänä aamuna, että Mujunen Juvalta on tämä mies.

    Kyllä se oli Pölösen Urho, Kukkosaareen Kertun luo haikaillut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis kenestä nyt on kysymys? Melkoisen sekavia ja poukkoilevia ovat nämä kirjoitukset, sananmuunnokset parhaita ja Kaitainsalmen vesiosuuskunnan juttuketju paras.

    Pertin pitäisi tehdä Sotkamo-lehteen juttu Kaitainsalmen vok n hallituksen viimeaikaisista toilailuista. Nykyiset toimittajat eivät uskalla vaikka sata kertaa mitättömämpiä uutisia kirjoitellaan. Olihan juttua kaksi vuotta sitten jolloin Kari Jansa heimolaisineen väänsi sulut tukkoon. Kun vouti kävi avaamassa niin hintalappu kaikkineen 8 tuhatta euroa. Arvatkaapa kuka joutui maksumieheksi? Osuuskunnan oli pakko hyväksyä laamannin tekemä sovintoesitys jonka mukaan osuuskunnan jäsenille ei tullut muuta kuin 50 tuhannen euron maksut asianajajille. Asianajokustannusten kattamiseksi peritään tänä vuonna 570 euron maksut perusteena "huolto- ja kunnossapito."

    Ei se ole hullu joka pyytää tai perii, vaan se joka maksaa.

    Siinäpä esimerkki ammattitaitoisen ja ammattitaidottomien toimittajien erosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinäpä esimerkki ammattitaitoisen ja ammattitaidottomien toimittajien erosta.

    Ehkä se on rohkeudesta kiinni, uskalluksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pertin pitäisi tehdä Sotkamo-lehteen juttu Kaitainsalmen vok n hallituksen viimeaikaisista toilailuista. Nykyiset toimittajat eivät uskalla vaikka sata kertaa mitättömämpiä uutisia kirjoitellaan. Olihan juttua kaksi vuotta sitten jolloin Kari Jansa heimolaisineen väänsi sulut tukkoon. Kun vouti kävi avaamassa niin hintalappu kaikkineen 8 tuhatta euroa. Arvatkaapa kuka joutui maksumieheksi? Osuuskunnan oli pakko hyväksyä laamannin tekemä sovintoesitys jonka mukaan osuuskunnan jäsenille ei tullut muuta kuin 50 tuhannen euron maksut asianajajille. Asianajokustannusten kattamiseksi peritään tänä vuonna 570 euron maksut perusteena "huolto- ja kunnossapito."

    Nythän tuo oli kolmen osakkaan kirjoitus aiheesta........

    Äänestä

Pertti Sisun rattiin ja sorajuttuja kehiin.

Äänestä
  • Tietokoneen ääreen ja ravijuttuja kehiin mieluummin. Viime viikonlopulta ja maanantailta olisi paljon kerrottavaa.

    Äänestä

  • Pertti on paras

    Äänestä

Huomenna olis Jokimaalla ravit. Oisko vihjeitä?

Äänestä
  • Olispa edes Kajaanin raveihin sitten kun taas niitä ajetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olispa edes Kajaanin raveihin sitten kun taas niitä ajetaan.

    Vaan mites nyt käy kun Joensuu tulee puolivälierissä vastaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaan mites nyt käy kun Joensuu tulee puolivälierissä vastaan?

    Joma lopettaa jymyn pelit joten katsomoa päästään rakentamaan aikaisemmin. Ellei sitten uusi valtuusto pysäytä hanketta. Jymy voisi luopua koko supersarjasta jolloin katsomoa ei tarvitsisi uusia pesisjärjestömafian määräyksestä. Kuntalaiset säästäisivät miljoonia. Pankaapa valtuutetut harkintaan!

    Äänestä

Kannattaa käydä katsomassa, jos ei ole vielä käynyt. Saattavat pelit loppua ensi viikolla.

Äänestä
  • Joman ja Jymyn pelit ovat viime vuosina olleet kaikkein varmimpia pitkävedossa. Satsasin eilen mukavan summan ja kun Joman kerroin oli 6,4 sain kivat lomarahat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joman ja Jymyn pelit ovat viime vuosina olleet kaikkein varmimpia pitkävedossa. Satsasin eilen mukavan summan ja kun Joman kerroin oli 6,4 sain kivat lomarahat.

    Kuinka monella Jymyn pelaajalla oli veto kiinni?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka monella Jymyn pelaajalla oli veto kiinni?

    Tänään peli Siilinjärvellä jonka kerroin on 13,5. Eli siipen yllättäessä kympillä tulee 135 eur ja satasella 1350.

    Äänestä

Lauantaina Napikselle tanssimaan

Hopeinen kuu luo merelle siltaa,
Ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa.
Odotan turhaan sinua, armain.
Kuu kulkee pilven taakse, taas on meri harmain.
Kaipaus vastaa sydämen ääneen,
Onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.
Toinen nyt kuuta kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt.
Hopeinen kuu luo merelle siltaa.
Hopeinen kuu luo merelle siltaa,
Ei tulla koskaan enää toista tällaista iltaa.
Odotan turhaan sinua, armain.
Kuu kulkee pilven taakse, taas on meri harmain.
Kaipaus vastaa sydämen ääneen,
Onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.
Toinen nyt kuuta kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt.
Saavu ei koskaan tällaista iltaa...
Ei koskaan!

Äänestä
  • ????

    Äänestä

  • Pesäpalloilijoiden mielihumppa, Josef , Josef palanut et koskaan

    Kun ilta tummentuu ja tähdet kirkastuu, niin luokse neidon Josef silloin käy, Kun nousi aamun koi hän riensi kauas pois, neidot murheissansa nyt laulaa näin: Oi Josef, Josef, muistatko kun kuljit maan halki etelästä pohjoiseen.

    Sä kaikki neidot syliisi suljit kuiskaten: "Näämme kohta uudelleen." Mutta, Josef, Josef, palannut et koskaan, Sua neidot kaipaillen odottaa,

    Äänestä

Talvivaaralaisten kappaleeksi sopii yö Altailla (vuotavilla)

Äänestä

Aloittaja oikeassa. Nykyisin Sotkamolehti on haluton ja mauton. Ellei päätoimittaja ole paikalla toimittajat uskaltavat tehdä juttuja vain vaeltamisesta tai sienten keruusta. Ei heillä tietenkkään ole pitäjän tuntemuksesta mutta nuorten arkuus estää käsittelemästä vaikka Kaitainsalmella jaettuja nyrkiniskuja osuuskunnan jäsenten vaatimusta tuoneelle henkilölle. Kyseistä nyrkkeilijää esitetään osuuskunnan selvitysmieheksi. Ei missään nimessä!

Äänestä
  • Näin valitettavasti on. PG oli ja on vieläkin reipasotteinen uutistoimittaja ja näyttää toipuvan aivoinfarktista hyvin, ajokortinkin oli kuulemma saanut takaisin. Facebookissa hänen vaimonsa oli kertonut eläkkeen alkavan 1.12. Sen jälkeen voi PG kirjoittaa lehteen, saikulla ei voi. Toivottavasti Sotkamo-lehteen kirjoittaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin valitettavasti on. PG oli ja on vieläkin reipasotteinen uutistoimittaja ja näyttää toipuvan aivoinfarktista hyvin, ajokortinkin oli kuulemma saanut takaisin. Facebookissa hänen vaimonsa oli kertonut eläkkeen alkavan 1.12. Sen jälkeen voi PG kirjoittaa lehteen, saikulla ei voi. Toivottavasti Sotkamo-lehteen kirjoittaa!

    Odotan todella että voi kirjoittaa lehteen. Toisinajateltu palsta uudelleen käyttöön.

    Äänestä

Pertti+on+yhtä+hyvä+kynä+mies+kuin+Isäsänsä?%

Äänestä

Kuka muu olisi kertonut kaitainsalmen vok n hallituksen kohelluksista ellei Pertti. Paikallislehden toimitus on arka nostamaan tällaisia vääryyksiä esille. Lehden kiinnostavuus on romahtanut

Äänestä

Kuka se kynämies oli?

Äänestä
  • Facebookissa Pertti Ronkainen (PG) nimitti vok n hallituksen perustaneen urheiluseura Töhön, jonka lajeina ovat jäsentenväliset paini- ja nyrkkeilyottelut. Töhö näyttää yrittävän estää osuuskunnan purkamisen kun eivät saaneet selvitysmieheksi urheilusankareitaan

    Äänestä

  • Suovaaran uutisten kirjoittaja. Taas oli yksi juttu, yllättäin vesiosuuskunnassa hämmentävää TT:ta oli kehuttu.

    Äänestä

Oli muuten rehdin kaverinsa kans väärässä taas kerran, elokuvakeskus tullooo

Äänestä

Kuka kynämies .A. Ronkainen, sono laakajärven Tauno K.

Äänestä
  • No hyvä, ettei Uuno Ö. sononut.

    Äänestä

Muuan psykiatri sano, että heillä on tarve tuoda ihtiään esille.

Äänestä
  • paikallislehdessä ei oo näkynyt aikohin tämän Rehdin kuvaa tai juttua. Eikä sen aatelisen. Miksi kysyy epätietoinen Tipaksen isäntä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    paikallislehdessä ei oo näkynyt aikohin tämän Rehdin kuvaa tai juttua. Eikä sen aatelisen. Miksi kysyy epätietoinen Tipaksen isäntä

    Ei ole näkynyt muitakaan kuvia tai juttuja, joita olisi pitänyt olla. Aatelisesta oli Yle tehnyt männä viikolla ison jutun. Rehti on tehnyt ison talon, jos et tipakselainen sitä tiedä.

    Äänestä

  • Pertti kirjoitti ja kateelliset vinkuivat sekä itkivät. Surkeaa kuuneltavaa sekä luettavaa tämä nilitys. Toisin kuin Pertin jutut, Mitään sepustuksia eivät olleet, eivätkä ole edelleenkään.

    Äänestä

Ilmeisesti näillä jotka kirjoittelevat palstalle, esittäen omia viisauksiaan.

Äänestä
  • Heillä on omiakin ajatuksia, ei tarvitse toistaa muiden viisauksia tai heitellä perättömiä parjauksia.

    Äänestä

Tyhjät tynnyrit kolisee eniten.

Äänestä
  • Tyhjät vesitynnyrit Caitainsalmella......

    Äänestä

Niinpä se taitaa olla

Äänestä

Haettovaako jos on persu ja liikennelupa, haettovaako kettää

Äänestä

Ei haettoo, vaan kylillä puhhuuvat jotta persut on kylähulluja, aenaki ne tappeelloo keskennään ympäri suomen, metia kirjottelloo niijen tappeluista,

Äänestä

Vasurien asiaa ajaa, näin persuna olen pettynyt

Äänestä
  • Siis kuka? Liittyykö tämä jotenkin tuohon sekavaan liikennelupajankutukseen vai yhtä sekavaan vesiosuuskunnan ketjuun silta- ja peilijuttuineen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis kuka? Liittyykö tämä jotenkin tuohon sekavaan liikennelupajankutukseen vai yhtä sekavaan vesiosuuskunnan ketjuun silta- ja peilijuttuineen?

    Vesiosuuskunta tarjosi hirvikeittoa tänään seurakuntatalolla.

    Äänestä

Ei pääse pälkähästä Jansat keittoa syöttämällä ja vaikka hirven nahkan vielä lämmikkeeksi nakkais näin pakkasella

Äänestä

Fariseus kirkossamme

Äänestä
  • Me kaikki olemme fariseuksia mutta oli seurakunnan taholta merkillistä kun omakehukirjan julkistaminen annettiin kirkkoon. Mistä luettiin päivän tekstit? Päivänsankari on osallistuneet vok hallituksessa yhteisökiusaamiseen kahta jäsentä kohtaan. Kohtuuttomat vaatimukset eivät johtaneet muuhun kuin suuriin kustannuksin jäsenille. Jäsenten varojen muilutusyritys ilo järjestölle kaiken huippu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me kaikki olemme fariseuksia mutta oli seurakunnan taholta merkillistä kun omakehukirjan julkistaminen annettiin kirkkoon. Mistä luettiin päivän tekstit? Päivänsankari on osallistuneet vok hallituksessa yhteisökiusaamiseen kahta jäsentä kohtaan. Kohtuuttomat vaatimukset eivät johtaneet muuhun kuin suuriin kustannuksin jäsenille. Jäsenten varojen muilutusyritys ilo järjestölle kaiken huippu

    Mikähän Persu-Perttin pään käänsi, kun teki lehten ison kehumisjuttun Jansasta. Onko Jansa ja kumpanit samaa puoluetta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikähän Persu-Perttin pään käänsi, kun teki lehten ison kehumisjuttun Jansasta. Onko Jansa ja kumpanit samaa puoluetta?

    Oikeinkirjoituksen lisäksi ongelmia lukemisessa? Lehden juttu Jansasta ei ollut Pertin kirjoittama. Pertti on eläkkeellä 1.12 lähtien ja miksi nimittelet persuksi? Hän on Vasemmistoliiiton ehdokkkaana aluevaaleissa.

    Tuota ehdokkuusjuttua en kyllä usko tuossa puolueessa. Mielipiteet eivät ole sinnepäinkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Me kaikki olemme fariseuksia mutta oli seurakunnan taholta merkillistä kun omakehukirjan julkistaminen annettiin kirkkoon. Mistä luettiin päivän tekstit? Päivänsankari on osallistuneet vok hallituksessa yhteisökiusaamiseen kahta jäsentä kohtaan. Kohtuuttomat vaatimukset eivät johtaneet muuhun kuin suuriin kustannuksin jäsenille. Jäsenten varojen muilutusyritys ilo järjestölle kaiken huippu

    Seurakunta kumartaa kierourulle ja pyllistää Jansan kiusaamille osuuskunnan jäsenille..Vesiosuuskunta tarjosi hirvikeiton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikähän Persu-Perttin pään käänsi, kun teki lehten ison kehumisjuttun Jansasta. Onko Jansa ja kumpanit samaa puoluetta?

    Kaikkea sitä kuuleekaan. Jansojen itsekehujutun oli kirjoittanut toimittaja Niko Kemppainen. Nuorelle ja syvemmin asioita tuntemattomalle toimittajalle haastateltavat pystyivät syöttämään ihan mitä tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuota ehdokkuusjuttua en kyllä usko tuossa puolueessa. Mielipiteet eivät ole sinnepäinkään.

    Nuorisoseuralainen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuorisoseuralainen?

    Nuorisoseura on pahin punikkien pesäke nykyisin Sotkamossa. Tanssi-ilmoituksissa pääväri on punainen, johtajilla päällään punaiset fleecepusakat lehtikuvassa, aikanaan Naapurinvaaran oston myötä vasemmistolaisia tuli toimintaan mukaan, muun muassa puheena oleva toimittaja Pertti G. ei siinä mitään, hyvin ovat paikkaa hoitaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkea sitä kuuleekaan. Jansojen itsekehujutun oli kirjoittanut toimittaja Niko Kemppainen. Nuorelle ja syvemmin asioita tuntemattomalle toimittajalle haastateltavat pystyivät syöttämään ihan mitä tahansa.

    Kari Jansa osti ja välitti luonnontuotteita, joista monet perheet saivat kipeästi tarvitsemaansa lisärahaa elämiseen. Kirja on mielenkiintoinen, suosittelen lukemaan ja unohtamaan hetkeksi tämän perikainuulaisen räkytyksen. En tiedä sen vesiosuuskunnan asioista ja siitäkään, liittyykö ne nyt mitenkään tähän juhlaan ja kirjaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuorisoseura on pahin punikkien pesäke nykyisin Sotkamossa. Tanssi-ilmoituksissa pääväri on punainen, johtajilla päällään punaiset fleecepusakat lehtikuvassa, aikanaan Naapurinvaaran oston myötä vasemmistolaisia tuli toimintaan mukaan, muun muassa puheena oleva toimittaja Pertti G. ei siinä mitään, hyvin ovat paikkaa hoitaneet.

    TEi Pertti persu ole, vaikka sellaista juttua j otkut levittävätkin miestä halventaakseen. . Hänellä on puolueen valintaan hyvät syyt. Oikea mies ja oikea puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kari Jansa osti ja välitti luonnontuotteita, joista monet perheet saivat kipeästi tarvitsemaansa lisärahaa elämiseen. Kirja on mielenkiintoinen, suosittelen lukemaan ja unohtamaan hetkeksi tämän perikainuulaisen räkytyksen. En tiedä sen vesiosuuskunnan asioista ja siitäkään, liittyykö ne nyt mitenkään tähän juhlaan ja kirjaan?

    Olisipa "kirjailija" noudattanut mainitsemaasi ihannetta olla räkyttämättä . Vai mitä mieltä olet jos parista osuuskunnan jäsenestä sanotaan että ennen oli kunnanelättejä mutta nyt osuuskunnan elättejä? Arvatkaapa kenen sanoja?

    Äänestä

  • Väisästen kannattaisi vieläkin nostaa kunnianloukkauskanteet. Todisteeksi löytyy sekä jäsenille jaettua kirjallista sekä kuulijoiden kertomana aineistoa. Kanteet myös hallituksen menettelyiden aiheuttamista taloudellisista seuraamuksista menestyisivät hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuota ehdokkuusjuttua en kyllä usko tuossa puolueessa. Mielipiteet eivät ole sinnepäinkään.

    Eipä ole oikein synkrossa nuorisoseuran aatteen kanssa...

    Äänestä

Äänestän Perttiä , vaikka viime vaaleissa ääni meni persuille.

Äänestä
  • Koronauskovainen kaveri... Ei jatkoon, syrjivää toimintaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronauskovainen kaveri... Ei jatkoon, syrjivää toimintaa.

    Mitä tarkoittaa koronauskovainen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa koronauskovainen?

    Persua se tarkoittaa, enkä semmoista miestä äänestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persua se tarkoittaa, enkä semmoista miestä äänestä.

    Ketähän sinä tarkoitat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persua se tarkoittaa, enkä semmoista miestä äänestä.

    En äänestä persua, vaikka olisi toimittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En äänestä persua, vaikka olisi toimittaja.

    kIRJOITTELIJAT TÄTSIN

    Kirjoittelijat täysin kuutamolla. Eivät tiedä, kenestä kirjoittavat ja mitä kirjoiittavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kIRJOITTELIJAT TÄTSIN

    Kirjoittelijat täysin kuutamolla. Eivät tiedä, kenestä kirjoittavat ja mitä kirjoiittavat.

    Hyvä meininki!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Nykyisin Sotkamon uutiset saadaan lukea Facebookista politiikkaa-palstalta. Sinne usein kirjoittava Pertti Ronkainen (Granqvist) on asioista hyvin perillä. ainakin Elokuvakeskuksen suhteen ja helvetin hyvä valokuvaaja ja videon tekijä yksikätisenäkin. Kävin kahdessa valokuvanäyttelyssä, toinen oli tämä Aatoksessa oleva ja toinen Pertin. Ettei kukaan pahoittaisi mieltään vain kun sanon tään Naapurinvaaralla olevan jopa mielenkiintoisemman. Oli itse mestari itse
paikalla ja olut baarissa kylmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu