Exän lapset

Meidän uusperheessä on 3 lasta kaikki mieheni. Minun lapseni ovat jo aikuisia.

Tunnen että on suuri rikkaus omistaa kolme melkein omaa lasta ja saada tehdä kivoja juttuja heidän kanssaan.

Heillä on huolehtiva äiti ja välit exillä on kunnossa.

Ainut asia mikä painaa on nuorimman lapsen yökastelu ja liikalihavuus. Se on tabu josta ei voi eikä saa puhua. Miten suhtautua?
71356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Neuvolassa puututaan yökastelijaan siinä 5-6 vuotiaana. Siihen on saatavana apua. Lapsen itsensä takia tulisi asialle tehdä jotain sillä se laskee lapsen itsetuntoa ja estää lasta muiden tapaan esim.olla yökylässä kavereillaan. Siitä ennepitkään tulee todella sosiaalinenkin haitta. Lihavuus on asia johon ei aivan tolkuttomasti kannata kiinnittää huomiota. Aikuinen voi vaikuttaa ainakin ruoan kautta siihen. Laitetaan vähärasvaista ruokaa ja salaattia pöytään. Kaikenlaiset herkut vähemmälle. Ja tällaista ruokavaliota pystyy noudattamaan koko porukka, ei tarvitse tehdä numeroa siitä että lapsen "pitää" laihtua. Vaikeaa tosin on jos asioista ei puhuta "ääneen". Antaisin pienen vinkin: etsi käsiisi erilaisia kirjoituksia asiosta, eksykää vahingossa netti sivuille jossa käsitellään kyseisiä asioita....jne. Kuin huomaamatta jätät yöpöydälle artikkeleita ja miten mukava että "vahingossa" lukevat juttuja. Siitä se varmasti pikkuhiljaa aukeaa ja he ymmärtävät että asia ei ole häpeäksi ja kaikkeen vaivaan on saatavana apua.

Äänestä

Mitä teit silloin kun sun omat lapset olivat hirmu liikalihavia ja yökastelivat? Kokeile jos samat asiat toimisivat miehen lapsiin!.. Varmaan samat keinot tepsii heihinkin kuin sun omiisi!

Äänestä
  • Kaikki lapset eivät ole yökastelijoita tai liikalihavia eli kaikilla äideillä ei ole asiasta kokemusta. Minun lapsistani yksi oli yökastelija ja apu saatiin kastelupatjasta.

    Totta on, että tämä, kuten lasten liikalihavuuskin, on tabu, josta ei oikein vieläkään uskalleta puhua. Varsinkaan, jos kyse on puolison lapsista.

    Äänestä

ottaisin asian esille miehen kanssa. Muuta ei ole tehtävissä! Tsemppiä!

Äänestä

Meillä myös kokemusta yökastelusta. Tämä poikalapsi kasteli 12 vuotiaaksi asti. Oli siis kastellut pienestä pitäen. Asiaa oli tutkittu, ja lääkityskin oli. (iltaisin pieni tabletti)

Meillä tepsi, kun juttelin pojan kanssa jutusta. En torunut enkä ollut vihainen, vaan selitin pojalle, miten toimia kun huomaa aamulla vuoteen kastuneen (kertoo minulle tai isälle, että tiedämme ottaa petivaatteet pesuun ja vie märät vaatteet tiettyyn paikkaan kylppärissä ja käy suihkussa) Kerroin, ettei maailma kaadu muutamaan kastuneeseen vaatteeseen, pesukoneet on keksitty.
Sitten laitoimme petiin muovitetun froteelakanan poikkilakanaksi lakanan ja patjan väliin. Koskaan en tehnyt mitään numeroa siitä, totesin vain, että sitä sattuu, ja hyvä kun tulit sanomaan. Kun tämä "stressi" oli käsitelty harvenivat ja vähenivät kastelut.
Pojalla ei siis oltu löydetty mitään fyysistä syytä kasteluun.
Perheen muille lapsille sanoimme, että tämä juttu on meidän perheen yksityisasia, ja että kastelusta ei saa kiusata tai muuten huomautella pojalle. Kaikki lapset luojan kiitos ymmärsivät miten herkkä paikka kastelu oli, siitä ei kiusattu, eikä asiaa muutenkaan käsitelty (esim. kavereiden kanssa)
Leireille yms. huolehdimme aina mukaan vara-makuupussin ja pojan kanssa jo etukäteen mietittiin mitä tehdä jos vahinko tapahtuu. Se tuntui myös helpottavan, kun jo valmiiksi oli tehtynä "sotasuunnitelma", harvemmin vahinkoja sattui, kun oli tavallaan "lupa" kastella.
Tietenkin iltajuomista välttämällä ja käymällä vessassa aina ennen nukkumaanmenoa pystyi vaikuttamaan asiaan.
Nyt tuo poika on 13 eikä enää ole kasteluongelmaa. Se ongelma on menneen talven lumia.
Tsemppiä ja jaksamista!

Äänestä
  • minä erosin kun lapseni oli 2 vuotias..
    tapaamiset olivat aina vuoroviikoin..
    ex miehelleni oli tärkeää, että aika laitetaan puoliksi..vajaa vuosi meni..sain postista kirjeen ex:äni asianajajalta..siinä oli tieto että hän aikoo hakea yksin huoltajuutta..
    silloin itse hain oikeudelta väliaokasimääräystä lapsen asumisesta..
    isä alkoi soittelemaan ja´kertomaan minulle kuinka huoni äiti olen.jne..silloin lapseni alkoi kastella öisin ja päivisin..
    käräjäoikeus päätti että lapsi asuu väliaikaismääräyksen aja isällää, koska käräjäoikeus ei muuta lapsen olo suhteita..
    sitä en iitse ymmärtänyt, koska olihan tyttöni meillä molemmilla samanverran..tosin minä asuin tuusulassa ja isä helsingissä..
    sitten käräjä oikeus pyysi lausuntoja sossuilta..isä toimi itse sossuna samassa paikassa mistä hänelle tehtiin puoltava lausunto ..tuusula meni tähän sossu juttuun mukaan ja antoi myös isälle puoltavan lausunnon..näkemättä kertaakaan lastani ja isää yhdessä..tässä vaiheessa täytyy sanoa että isä ei ole lapsen biologinen isä..ottoisä...mutta isä kuitenkin..
    minä kuitenkin san lapseni lopullisen asumisen..yhteishuoltajuutta en hakenutkaan..nyt lapseni on asunut luonani muutaman kuukauden..ja hän alkanut taas pissaamaan kauheesti housuun..tapahtuu päivällä ja yöllä...käyttäytyminenkin on mahdotonta..mietin joskus että näinköhän oli oikea päätös..jos hänellä ei ole hyvä olla minun kanssani..olen aika avuton asiassa , koska en voi sanoa isälle että auta..hän on mielestään paras kasvattaja , koska hänellä on sosionomin koulutus..
    isällä lapsi on vähän niinkuin narussa..isä sanoi että tyttä ei enää pissa hänen luona..kun kerran yöllä hän pissasi housuun niin isä pakotti hänet itse pesemään käsin vaattet .ja ottamaan petivaatteet pois ja vaihtaman uudet..se kuulema toimi..minä ajattelin kauhistuneena että kauheeta..ei pienen lapsen tarvitse ottaa vastuuta sellaisesta..se on aikuisen tehtävä..

    Äänestä

  • neiti26... kirjoitti:

    minä erosin kun lapseni oli 2 vuotias..

    Lähestyn sua täältä sivulta, kun en voi laitta viestiä siellä muuten joikanen kirjoittaa ! ymmärrät varmasti. Niin puolustin ajatuksiasi eilen toisessa osastossa, ja luin kaikki sun jutut ! sitten ajattelin vielä enemmän, itse olen 45v täytän 19.6.05 46v olen duunissa kaupungilla, minulla on 14v tytär, mutta asun yksin erosin jo yli 10 vuotta sitten, minulla on ollut ja kova draama takana, mutta olen selvittänyt oman tieni nyt on tosi varma ja hyvä fiilis elää ja olla , lopetin dokaamisen vaikka join harvoin ei kiinostanu ottaa edes joskus, ja lopetin tupakoinnin siitä olen ikionnellinen että pääsin eroon siitä, mutta aikansa kutakin näin se menee näköjään täällä maan päällä ! olen nuorekas luonne ja muutenkin paljon ikäistäni nuoremman näköinen, ajatteli että jos haluat vaihtaa ajatuksia kaikista näistä mitä olet kirjoitellut niin ota yhteyttä minuun. sp: [email protected] ja voidaan me vaihtaa muutenkin ajatusta elävästä elämästä. Mukavaa vappua sinulle terveisin ystäväsi moikka !!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yöllä kirjoitti:

Meidän uusperheessä on 3 lasta kaikki mieheni. Minun lapseni ovat jo aikuisia.

Tunnen että on suuri rikkaus omistaa kolme melkein omaa lasta ja saada tehdä kivoja juttuja heidän kanssaan.

Heillä on huolehtiva äiti ja välit exillä on kunnossa.

Ainut asia mikä painaa on nuorimman lapsen yökastelu ja liikalihavuus. Se on tabu josta ei voi eikä saa puhua. Miten suhtautua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu