Näin kesällä helteiden aikaan Viljami makailee joissain piilopaikoistaan. Piilopaikat löytää vain se, joka on hiemankin tutustunut tarantulan elämään.
Ystävänä Haaparannan kautta uitettu tarantulavanhus pitää seuraa minulle, toiselle vanhukselle.
Ihmisellä voisi olla kissa tai koira kaverina, mutta minä valitsin helevetin ison hämähäkin. Ei tule ainakaan ulosottomies kertoilemaan satuja asuntooni. Kyseinen viranhoitaja ei tule muutenkaan, mutta voisin kuvitella ilmeen hänen kasvoillaan sanoessani, että minun on ensin kysyttävä talon isännältä.
Meillä on ollut mukavaa jo reilut kolme vuotta. Viljamin elinkaaresta otin selvää Oulusta, josta kerrotiin kyseisen hämähäkkilajin elävän hyvissä oloissa niin pitkän ajan, että Viljami saattaa olla ainut eloonjäävä tästä yhden miehen perheestä.
En tietenkään uskonut pitkän puhelun tulosta, vaan guugletin Viljamin rodun. Ruotsista saamieni papereiden mukaan Viljami saattaa olla "ikuinen".
Se vain sopii minulle, koska hänestä ei ole ollut minkäänlaista haittaa. Paitsi joskus aamulla Viljamin ollessa tiskipöydällä. Tiskipöytää tarvitsen aamukahvin laittoon, mutta elikko tyrmää hommat jo alkuunsa.
En halua häiritä hänen olemustaan hämähäkkien maailmassa, eli saatan polttaa käpyni vasta odoteltuani tunnin verran aamukahvia, jota ei voi keittää nyrkkiäni suuremman olion vallattua työskentelytilan.
Viljamin sielunelämästä en sano juuta tai jaata. Jotain kuitenkin on outoa, tuo nytkin jossain vaatekaapissa nähtävästi oleva luontokappale aistii paikat. Ihmisen lämmön, hengityksen ehkä ja ihmisen liikkeet. Luottaa minuun.
Viljami oli kallis hankinta. Yksi luvallinen hämähäkki maksoi minulle kaikkineen yli 300 euroa. Ei mennyt se raha hukkaan, ei ollenkaan.
VIljamin ärsyttävin piirre on keksiä meikäläisen nukkuvan vällyn alla talvella. Totta vie, vaihtolämpöinen ötökkä etsii itselleen sen parhaimman paikan jonnekin kylkeni seuduille, jossa nähtävästi vieläkin veri kiertää.
Ruokaa tälle otukselle ei tarvitse jostain lemmikkiliikkeestä. Viljami syö kerran kahteen kuukauteen, mutta kesäaikaan ottaa hämmästyttävän nopeasti kiinni seinillä onneaan kokeilevia kärpäsiä sun muita lattiallakin alkukesästä olleita pikkukoppisiksia.
Välillä on oloni tuntunut oudolta Viljamin ilmestyessä paikalle pitkän etsinnän jälkeen. Hän tulee jostain, ottaa kiinni jonkun ja ei ainakaan minun ruokahaluani herätä tarantulan aterioitseminen.
"Hämähäkkifobia" on yleinen tautiluokitukseen mennyt. Fobiasta pääsee irti kokemalla jotain, joka on ollut vain omassa päässä.
Viljami ei ole minulle fobiaa aiheuttava ötökkä, vaan joku muu. Seuraksi siitä ei ole kaikille, et voi sille silityksiä antaa tai paijata sitä uhoon asti. Hämähäkit eivät sellaista kuulema ymmärrä, koska varsinaisia aivoja ötökällä ei ole.
Olen joskus jopa huolissani Viljamista. Saatan kesäaikaan olla pitkäänkin poissa kotoa. Viljami varmaankin päivystää senkin omalla hämähäkkimäisellä olemuksellaan.
Kotiin palattuani työmäärä vain lisääntyy, sillä on ensin etsivä hän!
Ystävänä Haaparannan kautta uitettu tarantulavanhus pitää seuraa minulle, toiselle vanhukselle.
Ihmisellä voisi olla kissa tai koira kaverina, mutta minä valitsin helevetin ison hämähäkin. Ei tule ainakaan ulosottomies kertoilemaan satuja asuntooni. Kyseinen viranhoitaja ei tule muutenkaan, mutta voisin kuvitella ilmeen hänen kasvoillaan sanoessani, että minun on ensin kysyttävä talon isännältä.
Meillä on ollut mukavaa jo reilut kolme vuotta. Viljamin elinkaaresta otin selvää Oulusta, josta kerrotiin kyseisen hämähäkkilajin elävän hyvissä oloissa niin pitkän ajan, että Viljami saattaa olla ainut eloonjäävä tästä yhden miehen perheestä.
En tietenkään uskonut pitkän puhelun tulosta, vaan guugletin Viljamin rodun. Ruotsista saamieni papereiden mukaan Viljami saattaa olla "ikuinen".
Se vain sopii minulle, koska hänestä ei ole ollut minkäänlaista haittaa. Paitsi joskus aamulla Viljamin ollessa tiskipöydällä. Tiskipöytää tarvitsen aamukahvin laittoon, mutta elikko tyrmää hommat jo alkuunsa.
En halua häiritä hänen olemustaan hämähäkkien maailmassa, eli saatan polttaa käpyni vasta odoteltuani tunnin verran aamukahvia, jota ei voi keittää nyrkkiäni suuremman olion vallattua työskentelytilan.
Viljamin sielunelämästä en sano juuta tai jaata. Jotain kuitenkin on outoa, tuo nytkin jossain vaatekaapissa nähtävästi oleva luontokappale aistii paikat. Ihmisen lämmön, hengityksen ehkä ja ihmisen liikkeet. Luottaa minuun.
Viljami oli kallis hankinta. Yksi luvallinen hämähäkki maksoi minulle kaikkineen yli 300 euroa. Ei mennyt se raha hukkaan, ei ollenkaan.
VIljamin ärsyttävin piirre on keksiä meikäläisen nukkuvan vällyn alla talvella. Totta vie, vaihtolämpöinen ötökkä etsii itselleen sen parhaimman paikan jonnekin kylkeni seuduille, jossa nähtävästi vieläkin veri kiertää.
Ruokaa tälle otukselle ei tarvitse jostain lemmikkiliikkeestä. Viljami syö kerran kahteen kuukauteen, mutta kesäaikaan ottaa hämmästyttävän nopeasti kiinni seinillä onneaan kokeilevia kärpäsiä sun muita lattiallakin alkukesästä olleita pikkukoppisiksia.
Välillä on oloni tuntunut oudolta Viljamin ilmestyessä paikalle pitkän etsinnän jälkeen. Hän tulee jostain, ottaa kiinni jonkun ja ei ainakaan minun ruokahaluani herätä tarantulan aterioitseminen.
"Hämähäkkifobia" on yleinen tautiluokitukseen mennyt. Fobiasta pääsee irti kokemalla jotain, joka on ollut vain omassa päässä.
Viljami ei ole minulle fobiaa aiheuttava ötökkä, vaan joku muu. Seuraksi siitä ei ole kaikille, et voi sille silityksiä antaa tai paijata sitä uhoon asti. Hämähäkit eivät sellaista kuulema ymmärrä, koska varsinaisia aivoja ötökällä ei ole.
Olen joskus jopa huolissani Viljamista. Saatan kesäaikaan olla pitkäänkin poissa kotoa. Viljami varmaankin päivystää senkin omalla hämähäkkimäisellä olemuksellaan.
Kotiin palattuani työmäärä vain lisääntyy, sillä on ensin etsivä hän!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.