Jetro Rostedt on persupelle

Anonyymi

"JENGIVÄKIVALTA LISÄÄNTYY
Yökerhossamme kävi viime yönä välikohtaus, mikä äityi joukkotappeluksi.
Media kirjoittaa ja poliisi siteeraa: ”järjestyksenvalvonta täysin riittämätöntä”.
Itse kommentoin, että ulkomaalaistaustaiset ryhmät aiheuttivat joukkotappelun, mihin mikään määrä järjestyksenvalvojia ei olisi riittänyt. Väkivaltaa kohdistettiin myös henkilökuntaamme.
Ihmeellistä miten Suomen kaltaisessa maassa kansalaisturvallisuus on kohta suurin kysymys.
Tämänkin jutun kohdalla toimittaja sanoi, että juttuun ei voida laittaa osallisten maahanmuuttaja-taustaa, koska poliisi sitä ei kertonut heille. Poliisi kyllä osasi kertoa, että järjestyksenvalvonta oli täysin riittämätöntä, mikä taas ei pidä paikkaansa, vaan toimimme täsmälleen siten kuin laki velvoittaa.
Pitäisikö ongelmasta ruveta käymään keskustelua ja esittämään konkreettisia toimenpiteitä vähättelyn ja piilottelun sijaan?
Kun tuon tämän todella ison ongelman esille, olen varmasti rasisti, mutta kun en ole.
Minkälaisia kysymyksiä tällainen tapahtunut väkivalta herättää sinussa?

43

1434

    Vastaukset 43

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Demari ravintolassa mitään välikohtausta ei olisi sattunut.

    • Anonyymi

      Noloa jeti.

    • Anonyymi

      Persut rähisee joka paikassa. Yökerhoissakin.

      • Anonyymi

        Jotkut näkevät persuja ihan kaikkialla, jopa unissa. Kannattaa hakea ammattiapua moiseen vaivaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotkut näkevät persuja ihan kaikkialla, jopa unissa. Kannattaa hakea ammattiapua moiseen vaivaan.

        Eikö suurin osa Suomalaisista ole persuja? Niinhän olette sanoneet, eikä muuten olisi niin näkyviä katukuvassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö suurin osa Suomalaisista ole persuja? Niinhän olette sanoneet, eikä muuten olisi niin näkyviä katukuvassa?

        Hyvä jos näin on. Sitten Suomella on vielä mahdollisuus.


    • Anonyymi

      Eikä näitä persurasisteja saada kuriin?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Järjestyksenvalvonta ulkoistettu. Jeti on vastuusta vapaa.
      En tiedä ravintolan kokoa, mutta yleensä 2-3 keltaliiviä näissä yökerhoissa riittää.
      Heillä on mahdollisuus soittaa poliisipartio paikalle, jolloin 5-10min kuluttua apua on saatavilla.

    • Anonyymi

      Huumekauppiaiden klaanit (ulkomaalaistaustaiset) siellä rähinöineet.

    • Anonyymi

      Tämä on sitä monikulttuurisuutta, ja riidat muuttuvat väkivaltaisimmiksi. On tunnettua, että tietyt kulttuurit ovat kuumaverisimpiä. On niitä meillä ollut ennenkin, mutta ne lisääntyvät sekakulttuurin yleistyttyä. Vetaapa vaikka kuumaverihevosiin, niin ne ovat paljon kiivasluontoisempia, kuin suomenhevonen.

    • Anonyymi

      Suomen kovin vapaaottelija lataa persulija-jetille :

      "Kuuntele nyt paskakasa! Sinä et mene ravintolaan ja viheltele tarjoilijalle niin kuin se olisi sun orja! Tämä tarjoilija on minun pikkusiskoni ja kun me nähdään niin odota insta avaria rotta! Kukaan ei kohtele häntä niin ja minä pidän huolen siitä vaikka hengelläni! Varsinkin kun tiedän, että oot koksua vetävä susi lampaan kuteissa! Mutta hei mitä muuta voi odottaa sellaiselta ihmiseltä! Miksi et kerro sitä laihdutus vinkkiä medialle?! Äläkä selitä medialle rasistisia kommentteja, varsinkin kun toimittaja on ulkomaalainen. Hoida sun baari kuntoon tai vielä parempi ois jos vaan laittaisit luukun kiinni. Siellä ei muuta nuoret tee kun vetele kamaa ja sun poika johtaa koko paskaa huume päissään! Puhumattakaan susta! Niin vielä yks juttu, mereen ei heitellä veneestä kaljatölkkejä idiootti vaikka kuinka hieno paatti sulla onkaan!

      Makwan Amirkhani "

      • Anonyymi

        Juuri tällaisia nämä ovat. Ei pidä päästää ravintolaan tuotakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tällaisia nämä ovat. Ei pidä päästää ravintolaan tuotakaan.

        Eikös paremminkin huumebisnestä pyörittävälle ravintoloitsijalle ei pitäisi antaa toimilupaa.


      • Totta joka sana mitä Makwan kirjoitti.


      • Anonyymi
        Syöpaskaad kirjoitti:

        Totta joka sana mitä Makwan kirjoitti.

        Kehitysvamma ei tartu mutta asennevamma periytyy. Muista se.


    • Anonyymi

      Etniset jengit pisti tuulemaan Linnankadun ja Kristiinankadun kulmassa. Aikaisemmin Orpo päästi jo Jihadin kauppatorille jossa jehvolaisnainen ei saanut pitää omaa päätään Jeti on Liike Nyti eiköhän Orpon porukka niiaa vaaleissa
      Jeti kertoo ”Ulkomaalaiset ryhmät aiheuttivat, mikään määrä portsareita ei olisi riittänyt” -Yökerhossamme kävi viime yönä välikohtaus, mikä äityi joukkotappeluksi. Media kirjoittaa ja poliisi siteeraa: ”järjestyksenvalvonta täysin riittämätöntä”. Itse kommentoin, että ulkomaalaistaustaiset ryhmät aiheuttivat joukkotappelun, mihin mikään määrä järjestyksenvalvojia ei olisi riittänyt. Väkivaltaa kohdistettiin myös henkilökuntaamme. https://hymy.fi/uutiset/joukkotappelu-jethron-yokerhossa-ulkomaalaiset-ryhmat-aiheuttivat-mikaan-maara-portsareita-ei-olisi-riittanyt/

      • Anonyymi

        Turun Ketosen perheen Sanomat yritti ensin valetta silmiin
        https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/5367170/Poliisi aloittaa esitutkinnan Studioravintolan joukkotappelusta Poliisilla ei ole yhtään kiinniotettua epäiltyä asiassa. Poliisi on ottanut yhteyttä joukkotappelun turkulaisiin osapuoliin, kertoo Riiali. Turkulaisten lisäksi tappeluun osallistui ainakin helsinkiläisiä.

        Kansan painostus aiheutti, että matujen puukkohyökkäys vuosi julkisuuteen tosiasioilla
        https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000008117751.html oliisi aloitti esi­tutkinnan turkulaisen yö­kerhon joukko­tappelusta: ”Tilanne on ollut ilmeisesti aika kaoottinen”
        Poliisi käynnisti esitutkinnan omasta aloitteestaan.


    • Anonyymi

      Katso Turku-sivustolta miten media ja poliisi yrittivät ensin pimittää koko etnisten matujen hyökkäyksen

      Jeti sanoi:”Tämänkin jutun kohdalla toimittaja sanoi, että juttuun EI VOIDA laittaa osallisten maahanmuuttajataustaa, koska poliisi sitä ei kertonut heille.”
      Suomeen on tulossa uusi uutiskanava. ”Alfa TV Suomi” ja AlfaTV:n osakeanti on käynnissä ja sillä haetaan rahaa uutistoiminnan aloittamiseen.
      ”…kanavan oman uutistoiminnan kasvattaminen. Kanava suuntautuu entistä enemmän asiaohjelmien ja suorien lähetysten tuottamiseen.”
      Alfa TV:n ajankohtais ohjelmat ovat jo useasti kertoneet uutisia mistä muut mediat vaikenevat.

      • Anonyymi

        Porvaririistäjien rasistiset lässytykset voi jättää omaan arvoonsa


    • Anonyymi

      Sattuneesta syystä turva-alalle hakeutuu klanipäät ja muut fasistit

    • Anonyymi

      Varisuolle laittaa vesipiippu ghetto ja moskeija, ettei jihadistit sekoa baareissa!🍌🍌🍌

    • Anonyymi

      Haittamaahanmuutto on haitallista, vaikka voissa paistaisi.

    • Anonyymi

      Jetro laihdutti kokaiinilla ja poika diilaa huumeita sen yökerhossa ?
      Ei ole kaikki kunnossa, ei ihme jos ongelmia on.

      • Anonyymi

        Tuollaisia rikollisia kaikki suomalaiset ravintoloitsijat ovat.


      • Anonyymi

        Ja missä on faktatieto väitteitesi takana? Jos ei löydy faktatietoa, niin täysin huuhaajuttu kyseessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja missä on faktatieto väitteitesi takana? Jos ei löydy faktatietoa, niin täysin huuhaajuttu kyseessä.

        Kyllä minä uskon mielummin arvostettua maahanmuuttajaa, kuin jotain pellenä tunnettua valkoista setämiestä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minä uskon mielummin arvostettua maahanmuuttajaa, kuin jotain pellenä tunnettua valkoista setämiestä

        Monia hyväuskoisia on ennenkin kusetettu sata-nolla.


    • Anonyymi

      Aloitus on kopio Suomne hirveimmästä sensaatiomediasta.
      MV lehti Suomen hirvein valehtelija persujen oman median jälkeen.
      UMV yrittää olla "eri" lehti, mutta se on surkea harhautusyritys.
      Sekin on persu- ja ääriryhmien media mielipiteenmuokkaustarkoituksiin.uomen hirveimmästä valehtelumediasta,
      samantasoinen kuin persujen media, sen sisarmedia.

    • Anonyymi

      Punikkitaustaiset yrittävät provoilla vesittämällä tapahtunutta maahanmuuttajien tappelua Jetin yökerhossa 30 henkilön kesken, jossa henkilökuntaa ja asiakaita hakattiin .
      Missä on Yle ja sen toimittajat tapahtuneesta?!
      Nukkuvat komerossa, ettei tartte ikäviin asioihin puuttua.

    • Anonyymi

      Olipa kaunis aloitusotsikko. Ja vielä pitäisi olla 60v.

      • Anonyymi

        Väitän että parikymppinen nulikka kyseessä. Ei ole korvantaustat edes kunnolla kuivuneet. Samanlaisia nulikoita kaikki nämä samantyyppiset "persu sitä persu tätä" aloitkuset ovat. Lapselliset nulikat näillä ikäpalstoilla mellastavat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitän että parikymppinen nulikka kyseessä. Ei ole korvantaustat edes kunnolla kuivuneet. Samanlaisia nulikoita kaikki nämä samantyyppiset "persu sitä persu tätä" aloitkuset ovat. Lapselliset nulikat näillä ikäpalstoilla mellastavat.

        Suomen älykkäimmät humanistit ovat ovat 20-35 v


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen älykkäimmät humanistit ovat ovat 20-35 v

        Ja aktiivisimmat rasisminvastustajat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen älykkäimmät humanistit ovat ovat 20-35 v

        Vihreiden osalta ei ainakaan pidä paikkansa. Entinen puolueen sisäpiiriläinen on kirjoittanut seuraavaa:

        "Vihreät ei ole vakavasti otettava aikuisen ihmisen puolue. Se on nuorisoseura ja milloin mihinkin yksittäiseen asiaan keskittyvien opiskelija-aktivistien ja vaihtoehtoväen kokoontumisajot."

        Samaa mieltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreiden osalta ei ainakaan pidä paikkansa. Entinen puolueen sisäpiiriläinen on kirjoittanut seuraavaa:

        "Vihreät ei ole vakavasti otettava aikuisen ihmisen puolue. Se on nuorisoseura ja milloin mihinkin yksittäiseen asiaan keskittyvien opiskelija-aktivistien ja vaihtoehtoväen kokoontumisajot."

        Samaa mieltä.

        Vihreät on tulevaisuuden puolue ,Sdp vanhusten


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreät on tulevaisuuden puolue ,Sdp vanhusten

        Hehheheeee... jos tuolle linjalle mennään, niin jokainen nuori vanhenee.


    • Anonyymi

      Suomen pitäsi lailistaa pohjoismaiden vastarintaliike hoitamaan turvallisuutta, uusi lippu hakaristi ja keskellä kaksi vasaraa poikittain liehuen tuntuisi isämaalliselta, eikö niin.

      • Anonyymi

        isänmaallisuus on tyhmää. Verojen maksaminen on kyllä ihanaa


    • Toivottavasti tuo persuravintola menee kiinni pian.

      • Anonyymi

        Kannattaa hakea ammattiapua jos näkee "persuja" ihan kaikkialla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa hakea ammattiapua jos näkee "persuja" ihan kaikkialla.

        Persuja on kaikkialla ,tunnistaa rumuudesta ja maskittomuudesta


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1264
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      18
      897
    3. 68
      752
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      738
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      708
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      645
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      592
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      559
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      511
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      502
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      75
      478
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      445
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      441
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      427
    Aihe