Valokuvaussessio

språkrådgivning

Naapurin tytär Mervi oli noin 17 wee, eli saman ikäinen kuin minäkin Kyösti. Meillä oli jo vuosien takaa omakotitalo, ainoa seudulla, mutta pari kuukautta sitten oli valmistunut viereiselle tontille toinen.

Mervi otti pihallaan narubikineissä usein aurinkoa. Mervistä oli tullut runkkufantasiani. Runkkasin myös häntä katsellessani ikkunasta, sillä eihän se näkynyt, mitä ikkunan alapuun alla tapahtui. Eikä Mervikään nyt alvaria syynännyt meidän ikkunoita.

En ollut nähnyt aiheelliseksi tehdä tikusta asiaa, sillä ajattelin, että vesiperähän siinä vain tulisi. Tunsin, että Mervi on aivan liian korkeaa tasoa minulle. Toisaalta panin merkille, että ei siellä sulhastakaan näkynyt. Mervillä oli vielä aikaa odottaa.

Mutta kaunis hän oli, perin kaunis. Pitkä vaalea tukka, nätit kasvot, ystävällinen ilme, sievät pienehköt rinnat, muodot paikallaan, kohollaan oleva vittukumpu, muodoltaan hyvin täydellinen, ja sievät sääret.

Kerran Mervi aurinkoa ottaessaan näki minut meidän pihallamme ja vinkkasi minua tulemaan. Juoksin kieli vyön alla naapuriin. Mervi pyysi levittämään aurinkoöljyä selkään, kun itse ei oikein pysty.

Olin niin häkeltynyt pyynnöstä, että aivan vapisin. Minäkö koskisin Merviin? Sain juuri ja juuri aurinköglööbyn levitettyä, mutta handu kyllä vapisi, niin että Mervi taatusti huomasi. Enkä pystynyt peittämään sitäkään, että uimahousut nousivat teltalle. Mervi oli, kuin mitään ylimääräistä ei olisi tapahtunut.

Juttelimme siinä kankeasti niitä ja näitä, mutta vähitellen vieraus alkoi sulaa. Tulin siinä maininneeksi, että olin harrastanut muotokuvausta. Malleja oli vain ollut niin harvassa, että olin siirtynyt kuvaamaan arkkitehtuuria. Mervi pyysi nähdä kuvia, sekä varhempia muotiksia että uudempia arkkitehtuurikuvia.

Kipaisin pika pikaa hakemaan kuvia. Mervi katsoi niitä pitkään ja lausui: "Nämähän ovat parasta ammattitasoa. Kyllä minäkin uskaltautuisin malliksi taitajalle. Onko sinulla muotokuvaheijastimet vielä tallella, jotta saa valon juuri siihen, mihin haluaa?"

Vastasin: "Onhan minulla, heijastimet ja hyvät digivälineet, joilla saa myös kuvan osan vaaleammaksi tai tummemmaksi. Vaikka asettelu jo kysyy mallin viilipyttyhermoja, on vielä paljon jälkikäsittelyä, ennen kuin kuva on valmis. Silti se on valokuva, sillä mitään ei ole piirretty. Valokuvien yhdistäminen eli montaaši ei ole minun repertoaariani. Pitää olla aito."

Mervi todella innostui: "Olen jo pitkään haaveillut, että minusta otettaisiin ammattitason kuvia. On sitten vatusena mummuna mahdollista muistella, miltä näytti nuorena. Tehdään diili, sinä saat ottaa minusta aivan sellaisia kuvia, kuin haluat, ja otat sitten lisäksi muutamia minunkin ideoitteni mukaan. Milloin sinulle sopii? Minulle vaikka koko huominen. Fossiilit ovat vaikka missä konhverenssissa."

Sanoin: "Silloin lienee parasta, että teemme tämän session teillä. Minulle kyllä sopii huominen, olisko klo 10." Sovittiin.

Saavuin seuraavana päivänä täsmälleen klo 10 mukana valaisimet, heijastimet jalustat ja kamera. Mervi alkoi puhua: "Olen katsonut netin pornosivuilta erityisesti huippukauniita tyttöjä, jotka sievästi näyttävät vittuaan. Olen usein ajatellut, minkähänlainen minä olisin vastaavissa kuvissa, jos kuvat olisivat vähintäänkin yhtä laadukkaita. Netissä on yleensä riisumissarjoja, tavallaan strip teasea, josta en ainakaan itse ole kovin otettu. Jos sinulle vain sopii, otetaan suoraan alastonkuvia."

Minä: "Siis katsellaan vähän, missä kuvataan, ja sitten pystytetään rekvisiitta." Pystytettiin ja sitten Mervi riisuutui. Paljastui, että hänellä oli täys posliini ja suurihanat häpyhuulet. "Voin jo etukäteen paljastaa, että kuvat onnistuvat varmasti. Kun vittusi ruusu puhkeaa kukkaan, myös tuntemuksesi ovat sellaiset, että olet koko ajan kuvaustuulella, tietoisena, mitä omistat. Olethan myös pannut merkille, että vittusi on voimakkaasti eteenpäin työntyvä ja muodostaa kauniin kaaren."

Ja niin aloitettiin vallan takaperoisessa järjestyksessä. Ensimmäisissä kuvissa hän piti vittuaan sormin auki, niin että ihana emätin näkyi. Otettiin kuvia emätin auki ja emätin supussa. Muutettiin asentoa ja avasi vittuaan vain niin, että häpyhuulet olivat auki. Sitten muutamia kuvia, joissa jalat olivat kokonaan auki, mutta ei avustanut sormin. Kauniit ja runsaat häpyhuulet tulivat erityisen hyvin esille.

Pidin koko ajan huolen, että hymy oli herttainen ja että Mervi katsoi kameraan. Netin kuvia usein vaivaa, että mitä "rohkeampi" kuva on, sitä todennäköisemmin malli katsoo sivuun, ja ilme on kamaloitunut. Mervi oli helppo malli. Hänellä ei ollut tällaista taipumusta, täysin vapautunut.

Mervi vielä ehdotti, että otettaisiin muutamia kuvia siten, että istuisi tavallisella tuolilla jalat sivuilla, jolloin vittu olisi jo luonnostaan hyvin auki, ja muutamia, joissa hän lisäksi käyttäisi sormiaan. Vaikeimpia olivat kuvat koira-asennossa takaa. Koska Mervi oli nuoruudensolakka, hän pystyi kääntämään päänsä ​ja hymyilemään

2

2651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • språkrådgivning

      Valokuvaussessio 2

      Vielä pyysin Merviä nojaamaan sohvaan kontallaan ja työntämään peppuaan provosoivasti taaksepäin ja näyttämään ihania sukupuolielimiään. Vaikka tässä asennossa ei voinut antaa kasvojen näkyä, otin kuitenkin useita kuvia hänen häkellyttävän kauniista pepustaan ja herttaisesta vitustaan. Parhaat kuvathan olivat ajateltavat osana kuvasarjaa, joten pelkkien sukupuolielimien lähikuvatkin olivat - miten nyt sanoisin - aivan välttämättömät.

      Session päätyttyä Mervi oli kuin tyhjäksi pumpattu. Pyysi minuakin riisumaan: "Olisi varmaan kotoisampaa, jos sinäkin olisit alasti." Riisuin pika pikaa, jolloin tietysti näkyi entistä selvemmin, että kyrpäni keuli kovana ja näytti puolittain ylöspäin. Mervi sanoi, että hän oli monta kertaa miettinyt ja masturboinut, miltä kyrpäni näyttää, mutta ei ollut kyennyt saamaan täyttä mielikuvaa. Sehän oli kuin luotu hänen vittuaan varten, kuin avain ja lukko."

      Minä: "Minunkin on kerrottava jotakin. Siitä lähtien, kun tulitte, olen monet kerrat kuvitellut, miltä vittusi näyttää ja masturboinut useita kertoja päivässä ajatellen vain sinua, mutta en ole uskaltanut tehdä aloitetta. Tuntui kuin sanat takertuisivat kurkkuun. Ja sitten se olikin suunnattomasti sievempi kuin luulin."

      Mervi: "Odotin kaksi kuukautta, että tekisit aloitteen, mutta kun et tehnyt, pyysin sinua hieromaan selkään aurinkoglööbyä. Minun vitussani on ollut ihana tunne koko kuvaussession ajan. Se tuntuu turvonneelta, kireältä, kostealta, vaativalta. Se vaatii kyrpääsi sisälle, mutta ajatuksissani otan sinut kokonaan."

      "Olen niin kiihottunut, että en kestä laukeamatta pienintäkään esileikkiä. Työnnä suoraa päätä kivikova kyrpäsi vittuuni, ja ollaan sitten ihan hiljaa ja nautitaan. Olen kyllä bileissä antanut vittua muutamille pojille, joten tiedän, että kyrpä mahtuu. Mutta nyt ei olla bileissä, vaan saat vittua milloin ja miten monta kertaa tahansa.

      Tietoisena, että tämä ei ole ainoa kerta, vaan ensimmäinen lukemattomista, työnsin hellästi kyrpäni hänen sisäänsä. Mervi sanoi: "Vielä syvemmälle, aivan pohjaan asti, rakas, ihana Kyösti."

      Onnistuimme olemaan paikallamme varttitunnin. Nautinto oli suunnaton. Menetimme yksilöllisen tuntemuksen, olimme sulaneet yhteen. Laukesimme niin rajusti, että tuntui kuin huonekin heiluisi. Orgasmi ravisteli Mervikyöstiä, heitteli ja tuotti epämääräisiä ääniä.

      Syleilystä ei tahtonut tulla loppua. Suutelin vittua, vatsaa, nännejä, poskia ja suuta ja taas uudestaan ja uudestaan. Lopulta yhdyimme vielä uudestaan ja uudestaan. Oli kuin olisimme olleet aivan sekaisin.

      Kävimme suihkussa. Huuhdoin huolellisesti ja yksityiskohtaisesti Mervin sukupuolielimet. Kuivasimme ja kävimme katsomaan kuvia. Mervi: "Juuri tällaisia tarkoitin, mutta en voinut kuvitella, että niistä tulisi näin hyviä."

      Vertasimme netin antiin. Yhtään väheksymättä netin vittuaan näyttäviä kaunottaria, kyllä täytyi myöntää, että kyllä Mervin kuvat olivat kauniimpia ja kiihottavampia. Mutta niin oli mallikin suloinen.

    • språkrådgivning

      Valokuvaussessio 3

      Herttainen romanssihan sitä tuli ja pysyvä. Mervi oli aivan estoton. Häntä vain keljutti, että maamme asenneilmasto oli niin jäykkä. Oli lukenut netistä, että Suomessakin nelisenkymmentä vuotta sitten olivat olleet läpinäkyvät uimapuvut, see thru when wet, muotia, vaan eivät enää. Ulkomaiden lomarannoilla edelleen ovat yleisiä. Postimyyntiliikkeiden katalogit ovat niitä turvoksissaan.

      Sanoin Merville, että jos tilaa postimyynnistä läpinäkyvän, minun kanttini kyllä kestää, kun hän käyttää sitä uimarannalla. Olen tavattoman ylpeä, että minulla on maailman kaunein tyttöystävä, jolla on maailman kaunein ja kiihottavin vittu.
      Ehdotin, että kellertävä kokouimapuku sopisi hänelle.

      Kun tilasimme netitse, kului vain muutama päivä.

      Kun Mervi puki sen kokeeksi päälleen ja kostutti sen, olin pudottaa silmäni. Simmari oli kuin valettu hänelle. Sen lisäksi, että kauniilla tytöllä oli kaunis asu, runsaat häpyhuulet näkyivät täydellisesti läpi. Upeata, todella kaunista.

      Vielä samana päivänä astuimme rannalle, minä ihan tavallisissa uimahousuissa ja Mervi upeana kuin jumalatar. Päät kääntyivät katsomaan häntä. Olimme molemmat euforian vallassa. Emme olleet kuitenkaan osanneet odottaa näin triumfaalista vastaanottoa. Olin haljeta ylpeydestä: minun Mervini.

      Kun Mervi astui veteen, koko ranta pidätteli hengitystään ja hiljeni. Kun hän nousi vedestä uimapuku märkänä, oli kuin hän olisi ollut täysin alasti. Ihmisten hämmästyneistä ilmeistä oli luettavissa yksi yhteinen viesti: voiko olla mitään näin kaunista?

      Näin aluksi olimme rannalla vain kolmisen tuntia, jotta emme glööbyistä huolimatta palaisi vallan poroksi. Mervi kävi usein vedessä, jotta uikkari pysyi märkänä. Koko ajan Mervi oli rannan ehdoton katseenvangitsija, ja minä olin ylpeämpi kuin olympiavoittaja.

      Panimme rensselit kasaan ja palasimme kämpille. Mervi riisui kesämekkonsa. Muuta hänellä ei ollutkaan. Minäkin riisuuduin ja vaivuimme suloistakin suloisempaan syleilyyn. Sanoin: "Olet Mervi oikea aarre. En olisi iki maailmassa voinut kuvitella, että löydän ja saan omakseni jotakin sinun kaltaistasi. Rakastan sinua niin, että on kuin pakahtuisin rakkauteen."

      Mervi: "En voinut kuvitella, millaista rakkaus on, ennen kuin olen sen kokenut itse. Sinä olet mies."

      Syleily muuttui hillittömäksi bylsimiseksi. Puhuttelin Merviä puhkipantuna katuhuorana, irstaana ja rivona narttuna, ruokottomana ja siivottomana porttona. Olin aivan sekaisin. Mervi kiihottui huipulle ja minä ruiskutin huoranvittuun loputtomasti siemennestettä. Mervi huusi ja parkui. Lyyhistyimme kokoon.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivi Rässästä viedään "roviolle" live.

      Hän kaivoi Raamattunsa esille kun sitä häneltä tivattiin. https://yle.fi/uutiset/3-12283319 Ei tällaista saisi tapahtua länsimaisissa maissa mutta ka
      Maailman menoa
      668
      9335
    2. Anna Puu pettyi pahasti 40-synttäreiden johdosta - Jukka-rakas tukee: "Olisin halunnut..."

      On tämä kyllä syvältä…. Anna Puu halusi viettää pyöreitä synttäreitä vähän eri lailla, mutta korona sotki kuviot: https://www.suomi24.fi/viihde/anna-
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      5525
    3. Marin lupaa nopeutettua rajoitusten purkua

      Kohta saa taas mennä ja elää, lupaa pääministeri Marin Tvitterissä. https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d817e44a-154e-4139-a6a2-4dc4cdc272c8
      Maailman menoa
      113
      2853
    4. Martinalla maaginen yö Lontoossa

      Martina laittoi eilen illalla kotiin palattuaan stoorin, jossa mainitsee edellisen ja samalla tämän reissun viimeisen Lontoossa vietetyn yönsä olleen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1965
    5. Martina käynyt jo läpi...

      ........stripparin (Esko), kiinteistövälittäjän (Stefu), palomiehen (Kris), rikollisen (Baha), 2 lätkäjätkää (Hannes, Pikkarainen) Voisiko seuraava m
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1414
    6. Nainen rakas, älä unohda minua miestä.

      Sinun vuokses teen, mitä vaan!
      Ikävä
      45
      1180
    7. Jannika B paljasti koomisen väärinkäsityksen vauvan kanssa: "Sain erikoisia katseita kaupassa..."

      Sattuu, kun tapahtuu - erityisesti lasten kanssa... Jannika B elää lapsiperhearkea Toni Wirtasen kanssa, jossa ei sattumuksia puutu: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      2
      1137
    8. Mitä Sofialle tapahtui Hangossa?

      Miten täällä ei kukaan ole kiinnittänyt Sofian tilanteeseen huomiota?? Sairasti koronaa Hangossa ja viimeiset stoorit sieltä, mainitsi, että jaska aam
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1097
    9. Tietäisikö kukaan Pikkaraisesta mitään...

      ... ellei olisi sekaantunut Martinaan. Olisiko tullut ulosotot, rattiskäry, raiskaussyyte julkisuuteen ilman Martinaa. Epäilen että ei. Stefustakaan t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1000
    10. Nainen, en kestä

      Tää menee nyt liian syvälle. Näivetyn ilman sua, ja päivät ovat painajaisia kun ei sua näy. Kuka oikein olet, kun vuokses sydän on taas mullin mallin.
      Ikävä
      28
      876
    Aihe