Isi oikaisee numeromiehen tarinoita covidista

Anonyymi

Numeromies sanoo:
"Thaimaa ei ole hoitanut koronaa lainkaan, luotti liikaa siihen ettei tautia tule, kun ei tullut vuoden 2020 keväälläkään, joten odotetaan passiivisesti mitä tapahtuu"

Täydellistä höpönlöpöä. Thaimaa meni totaalisesti kiinni huhtikuussa 2020. Toimet oli äärimmäiset kaikkialla Thaimaassa. Vain ruokakaupat jäi auki.

Kaikki paikat siivottiin, desinfioitiin, koulut suljettiin ja kaikkialla oli tarkistuspisteitä ja sairaalat varautui massiivisesti. Toimet tepsi ja Thaimaa oli pitkään maailman koronavapaimpien maiden joukossa.

Missähän Thaimaassa se numeromies oikein on ollut kevään 2020 ja vuodenvaihteen välillä, kun Thaimaassa ei ollut koronaa juuri lainkaan? Koronan kiihtyminen johtui sitten siitä kun teollisuudella ei ollut enää varaa odottaa vaan halpatyövoima laskettiin maahan vailla kontrollia.

Rokotustahdista puhuttaessa numeroluuseri kertoilee tarinoita Hua Hin Hospitalin parkkipaikasta ja että "vaimo haki hälle rokotusnumeron", hehheh!

Annas kun isi taas kertoo miten asia oikeasti menee Hua Hinissa. Yli 60 vuotias farangi saa julkisen puolen rokotteen ilmaiseksi.

Sinä käyt henkilökohtaisesti rekisteröitymässä rokotettavaksi ja mukanasi on passi sekä valokopio ID-sivusta. Rekisteröitymispisteitä Hua Hinissa on Market Villagessa, BluPortissa ja Hua Hin Hospitalissa.

Sinä et saa mitään "rokotusnumeroa" vaan rekisteröitymisen jälkeen sinulle ilmoitetaan päivämäärä ja kellonaika.

Outo on selityksesi siitä että "Hua Hinissa rokotetaan siksi niin hitaasti kun on vähän koronaa". Silloinhan pitäisi nimenomaan rokottaa kun ollaan turvallisissa lukemissa.

Todennäköisempää on että Hua Hin ei kuulu riskikaupunkeihin koska karvakärsät eivät liiku kotoaan minnekään ennen koronaakaan eikä kaupunkiin odoteta turisteja vielä aikoihin.

Pattayalle odotetaan ja siellä on jo rokotettu vähintään 60 tuhatta ihmistä. Koko Thaimaan tahti on hyvällä tasolla ja todellakin ylitettiin jo päiväkohtainen ennätys 400 tuhatta rokotettua.

Meilläpäin on ilmennyt vähän koronarasismia, kun niitä kartetaan jotka eivät halua rokotetta, vaikka provinssin kuvernööri on ilmoittanut että kaikki Buriramissa rokotetaan.

Nyt on rokotteita vastustaneet nuorehkot naisetkin tulleet rokotemyönteisiksi, koska muuten vanhempi porukka ei halua heitä lähelleen eivätkä päästä näitä takaisin kotiin ennenkuin rokote on saatu, jos reissuun lähtevät.

Täällä on huoneissaan eräänlaisena vankina jengiä, joka on hieman koomista, mutta ymmärrettävää koska reippaasti ikääntyneitä on noin neljännes tästä populaatiosta.

T 2010

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Veti taas "huahinin miehen" hiljaiseksi kun joku kertoo miten asiat oikeasti menee Thaimaassa. Numeromiehen väitteet ovat koomisia. Yhdessä välissä hän väitti kivenkovaan että pitää olla 100.000 dollaria tilillä että pääsee Thaimaahan. Nyt hän sentään ymmärtää että vakuutuksen tulee kattaa tuohon summaan saakka.
      Esimerkiksi minun matkavakuutukset on aina olleet ilman ylärajaa. Voin tulla vaikka 200.000 euron ambulanssilennolla Suomeen. Viimeisin matkani alkoi helmikuussa 2020 ja silloin korona oli jo tiedossa mutta sen ennuste oli hatara. Silloin vakuutusyhtiö myi 90 euron hintaan (2kk) lisävakuutuksen koronaa varten joka sisälsi keskeytysvakuutuksen.

      No, mutta jätetään tuo huahinin mies kurvailemaan vaimon kanssa sairaalan parkkipaikalle etsimään rokotteita kaikessa rauhassa ja välttelemään matkailua.
      Itse välttelen tuonne lokakuulle saakka. Suomessa hienot lomailuilmat ja korpisuomeen suuntautuu patikkamatka huomenna.

      Terveisin se kaveri Wongamatista (2020, 02-03) jolla on "sairaat epämuodostuneet pohkeet" numeromiehen kertoessa että hän on "paljon paremmassa kunnossa". Nythän hän on keskittynytkin hampaisiin, peukaloihin ja kynsivalleihin valokuvissa.

    • Anonyymi

      Hienoa kun kerrot taas miten asiat menee kotikaupungissani, taidan kyllä tietää hieman sinua paremmin, ainoa asia mihin otan kantaa laitoin eilen linkin hua hin sairaalan korona rokotussivulle, homma toimii niin että saat 13 numeroisen koodin, sillä voi hakea järjestysnumerosi rokotukseen... Hua hinissä vaan ei ole rokotetta viime viikolla viimeinen erä oli 100 annosta, Joten älä poika jauha paskaa...

      • Anonyymi

        Ainahan voit kuvata thai id:n, siihenhän tuo kotikaupunkisi on merkitty. Tosin ainut keneltä tuo thai id tällä palstalla löytyy on Asiantravel.

    • Anonyymi

      Kommentoinpä vielä tuota pattayan asiaa erikseen, siellä on liki kaksinkertainen määrä tartuntoja kuin koko suomessa, siis jokin on pielessä... bangkok on kiinni armeija perustaa liki 200 checkpointtia bangkokin alueella, sekä muutamaan muuhan maakuntaan, huomenna tilanne on edessä todennäköisesti pattayalla...
      Pahin asia mitä voi tapahtua, on se että tuo phuketin sandbox menee vituilleen... ja sekin joudutaan sulkemaan, sitten on koko maa kiinni...

      • Anonyymi

        Klassinen lerppauutinen. Liioittelua, valhetta ja vääristelyä. Checkpointit on jo. Bangkokin alueella 80kpl. Kiinni oleminen tarkoittaa että huviajelut on kielletty, mutta kotiin ja hotellin osoitteeseen saat mennä. Mukaan rokotuspaperit ja terveystodistus. Pattayalla ei ole mitään "tilannetta" vitun valehteleva kusipää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitinkö että kaikki checkpointit on bangkokissa pelle, en väittänyt vaan, liki 200 checkpointtia bangkokin alueella, sekä muutamaan muuhun maakuntaan... kysyn muuten ahdistaako kun pattayan alueella on pelkästään enemmän koronatartuntoja, kun koko suomessa, ja vielä kertaluokkaisesti, reppana. liikkumista rajoitetaan kovalla kädellä, mistä sinäkin reppana saat terveystodistuksen, täysi kaheli, ja kilju finaalissa. Pyydä hoitajalta pari pamia.

        "armeija perustaa liki 200 checkpointtia bangkokin alueella"

        Väitit. 80 kpl ei ole liki 200 kpl.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "armeija perustaa liki 200 checkpointtia bangkokin alueella"

        Väitit. 80 kpl ei ole liki 200 kpl.

        En väittänyt, kuten jokainen sisälukutaitoinen ymmärtää... resupeppu terveisiä suomen kesäiseen savoon.

    • Thaimaassa rokotetaan enimmäkseen kiinalaidella Sinovac rokotteellaja sen tarjoama suoja on surkea. Olen kuullut että täysin terve henkilö joka oli jo saanut 2 annosta tuot kiinan rokotetta, oli kuollut coronan 2 viikon kuluttua.
      Miksi sitten käyttävät tuota kiinalaista rokotetta.
      Poliittisista syistä, ja myös korruptiolla on osuutensa. 7/11 takana oleva CP on mukana tässä rokotekorruptiossa.

      • Anonyymi

        Moni on kuullut monenlaista. Monet vaivat on laitettu koronan tai rokotteiden piikkiin. Kukaan ei tiedä johtuiko ne vaivat kummastakaan. Influenssarokotteillakin on kautta aikojen ollut haittavaikutuksia, jopa kuolemia. Sikainfluenssarokotteesta tuli narkolepsiaa yli sadalle Suomessa. Jalkapalloilija Eriksen oli myös rokotettu. Ihmisillä on taipumusta kuolla monenlaisiin asioihin. Nyt se on tässä maailmantilanteessa helppo yhdistää koronaan.

      • Anonyymi

        Jotain noista rokotteista on hyväksytty whon mukaan vain emergency käyttöön, kaiketi se on tuo kiinalainen sitä käytetään pääosin siirtotyöläisten rokottamiseen, Charoen Pokphand Group tuskin mitään tekemistä asian kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nyt vaan sattuu olemaan ja tuota rokotetta on annettu paljon alkuperäisille thaimaalaisille.
        Ei ole esimerkiksi Euroopassa saanut hyväksyntää.

      • Elämmevainkerran kirjoitti:

        Kyllä nyt vaan sattuu olemaan ja tuota rokotetta on annettu paljon alkuperäisille thaimaalaisille.
        Ei ole esimerkiksi Euroopassa saanut hyväksyntää.

        Ei siis minkäänlaista.
        Täällä Euroopassakin annettavat rokotteet on vain hatätilan vuoksi hyväksytty vähemmällä testauksella.

    • Anonyymi

      Thaimaassa kaikki bisnes perustuu korruptioon.
      Myös rokotukset.

      • Anonyymi

        Ei perustu, eikä varsinkaan rokotukset. Thaimaa kielsi rahastuksen ja ylihinnoittelun pandemian varjolla. Bisnesmiehiä laitettiin vankilaan ylihintaisten maskien myynnistä jne.
        Suomi kusetti suomalaista maskivalmistajaa, joka lupasi täyttää maskivajeen kotimaisella tuotannolla. Kiinan maskit halpenivatkin niin paljon että Suomi ei enää huolinutkaan kotimaisia maskeja ja teetti niistä vielä tutkimuksiakin että osa niistä ei kelpaa. EU osti ylihintaisia rokotteita joka paikasta ja siellä pompsahtelee Brysselin pankkiirien tileille paraikaa mojovia korruptisummia. Thaimaassakin varmasti jonkin verran, mutta ei mitään verrattuna Eurooppaan.

        Älä puhu paskaa.

        On sinulla ruusuinen kuva thaimaasta, monesko se oli korruptio rankingissa pari vuotta sitten,,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sinulla ruusuinen kuva thaimaasta, monesko se oli korruptio rankingissa pari vuotta sitten,,,

        Jos en väärin muista sijalla 104... kosovon ja albanian välissä.

    • Anonyymi

      Thaimaa ei rokota yli 60 vuotiaita thaimaalaisia, thaimaassa on kuulema ihan tarpeeksi porukkaa muutenkin?

      • Anonyymi

        No voi ziisus sentään kun nimenomaan yli 60 vuotiaat on rokotusjonon kärjessä yhdessä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa Thaimaassa. Seuraavana ovat matkailualan ihmiset ja sitten nuoremmat. Mistä nämä lerppauutiset kumpuaa??

    • Anonyymi

      Korruptio kukoistaa joka asiassa kun kyse THAIMAASTA.
      ENSIN sai rokotteet kuningashuoneen väki, sitten armeija/ pellehallitus. Sen jälkeen muut tärkeät tyypit on etuilleet. Jo annettuja rokotusaikoja on peruttu kun joku rikas on mennyt jonon ohi.
      Kansa on pitkään vaatinut ministerien eroa. Ja syystä.

    • Anonyymi

      Kuningasperhe rikastui miljaardeilla kun piti viimeiseen saakka parhaan rokotteen, Pfizer'in, poissa markkinoilta ja sai myytyä oman tehtaansa tuotetta yksinoikeudella.
      Viikko sitten Pfizer sai viimeinkin luvan alkaa myymään Thaimaassa kun USA asetti sen ehdoksi että lahjoittavat miljoonia eriä Thaimaahan.

      "Thai king-owned biotech starts production of AstraZeneca vaccine.
      Plans call for exports to other ASEAN countries as soon as next month"

      Korruptio on huipussaan! Kansan henki ei paljoa paina vaa'assa...

      Kiinalainen pääjehu joka kehitti Sinovac'in kuoli Coronaan muutama pv sitten. Että se siitä "tehosta".

    • Anonyymi

      Maassa on yksi varakkaimmista hoveista maailmassa, diktatuuri ja eniten kenraaleita per asukas maailmassa, täysin korruptoitunut poliisi jne. Kuinka todennäköistä on, että kukaan ei yritä tehdä massia ko tilanteessa...

      • Anonyymi

        Paas aijaten kuva kuksasta Chiang Maissa ja edes kuva päivitetyistä pöytälinoista Hui ha ista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6069
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2140
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1962
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1153
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      69
      1145
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1007
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      922
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      897
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      765
    Aihe