Tehtäväkoodi eloton - Satu Yliherneen tiimi on pelastanut satojen ihmisten hengen

Anonyymi

HEMS-ensihoitaja Satu Yliherne liikkuu työssään helikopterilla, koska jokainen hetki on hädässä olevan hengen pelastamisessa kullan kallis.

HEMS-ensihoitaja Satu Yliherne on ollut työssään satoja kertoja elvyttämässä elotonta potilasta.
Henkisesti vaikeimmat tapaukset ovat usein sellaisia, joissa potilas on lapsi tai henkilö, joka on kohdannut silmitöntä väkivaltaa.
Kun tilanne on järkyttävä, ihminen eivät yksinkertaisesti voi muistaa heti, mitä oikein tapahtui ja miten.

Tanskalaisen tähtipelaaja Christien Eriksenin sydän pysähtyi kesken jalkapallo-ottelun. Hän oli hetken kuollut. Eriksenin hengen pelasti nopea ja tehokas ensiapu.

Samoin kävi sille nuorelle miehelle, jonka avuksi HEMS-ensihoitaja Satu Yliherne tiimeineen lensi vähän aikaa sitten.

Nuori mies oli valahtanut tuntemattomasta syystä elottomaksi. Ympärillä ollut kaveriporukka alkoi elvyttää häntä heti. 15 minuutin kuluttua lääkärihelikopterin ja ensihoitoyksikön tuoma ammattilaisapu oli paikalla.

Ilman kavereiltaan saamaansa paineluelvytystä nuori mies tuskin olisi enää hengissä.

– Maallikkoelvytys on ehdottoman tärkeää, painottaa Yliherne.

Jos maallikkoelvytys aloitetaan kohteessa muutaman minuutin kuluessa sydänpysähdyksestä ja elvytystä pystytään antamaan ammattilaisten saapumiseen asti, potilaan selviytymisen mahdollisuus moninkertaistuu.

Kun ensihoitaja Yliherne tiimeineen saa hälytyksen, on tehtäväkoodina yleisimmin ”eloton”. Potilas voi olla missä tahansa, kotipihalla, pihamaalla tai vaikka urheilukentällä.

Tällaisissa työtehtävissä Yliherne on ollut satoja kertoja. https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/895a248e-65bf-4a86-ac97-fd23fc888eb7

Lääkärihelikopterilla oli tehtävä Tampereen ydinkeskustassa – Ylilääkäri: ”Lähetetään korkeariskisiin tehtäviin"

Finnhemsin lääkärihelikopterilla oli tehtävä Tampereen keskustassa keskiviikkona aamupäivällä.

Ensihoidon ylilääkäri Sanna Hoppu Tampereen yliopistollisesta sairaalasta (Tays) vahvistaa asian, muttei voi kommentoida tehtävää tarkemmin. Hopun mukaan kyseessä ei kuitenkaan ollut esimerkiksi harjoitus.

– Lääkärihelikopteri lähetetään korkeariskisiin tehtäviin, joissa arvioidaan, että potilas on vakavasti sairastunut tai loukkaantunut, Hoppu sanoo.

Lääkäriyksikölle tulee Hopun mukaan noin 8–10 hälytystä vuorokaudessa. Kaupunkialueella, esimerkiksi Tampereen keskustassa, väestöntiheys on suuri. Siksi tehtäviäkin tulee suhteessa useammin.

– Silloin kun sää ja mahdollinen laskupaikka mahdollistavat helikopterilla liikkumisen, se kannattaa, Hoppu sanoo.

Hems-ensihoitaja ja lentäjä tutkivat tapahtumapaikkaa kartan ja satelliittikuvien perusteella ja tekevät suunnitelman, onko helikopterilla mahdollista liikkua, ja löytyykö turvallinen laskupaikka, vai lähdetäänkö paikalle lääkäriautolla.

Joskus pelastuslaitosta pyydetään paikalle turvaamaan turvallinen laskeutuminen.

Tärkeää on Hopun mukaan se, ettei paikalla ole sivusuuntaisesti korkeita esteitä. Esimerkiksi kerrostalojen rajaamalle alueelle ei välttämättä helikopterilla pääse, koska korkea sivusuuntainen seinämä estää laskeutumisen.

– Ihan ahtaimmillaan tila on noin 25 metriä kertaa 25 metriä ja yöaikaan tai pimeällä 50 metriä kertaa 50 metriä. https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000008020177.html

2

2912

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jeps helikopterilla Mansen keskustaan, jos silmät alkaa pyöriä päässä niin kannattaa aloittaa rinnasta painelu, kopteri ei mahdu kaupunkiin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      230
      4136
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2611
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2335
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      112
      1372
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      76
      1059
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      933
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      916
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe