Kun on seurannut jalkapalloa, hämmästys on ollut suuri sille , miten ainoastaan Englannin joukkuetta tai kannustajia uutisoidaan taustoittavin jutuin.
Milloin Suomi on kääntänyt selkänsä koko muulle Euroopalle?
(pitäisikö kielten opiskelua parantaa tai ainakin laajempaa kielitaitoa vaatia toimittajilta?)
Suomen media on anglosaksinen
4
132
Vastaukset
- Anonyymi
Typerää valetta.
Esimerkiksi EM-kisojenaikaan päähuomio oli paljolti Tanskan joukkueessa.
Paljon tilaa sai myös Italia mestaruuden voitettuaan.
Myös Suomen maajoukkueen onnettomaan räpellykseen suhtauduttiin ymmärtävästi.
Tietenkin Englanti toisena loppuottelijana ja jopa suosikkina sai tilaa mediassa. - Anonyymi
Tiedotan.
Kyllä valta- eli svekomediamme kannustaa nimenomaan RUOTSIN urheilijoita.
Monesti enemmän kuin suomalaisia urheilijoita.
Jos ei sitä ole huomannut, on sokea, kuuro ja typerä…- Anonyymi
Valehtelet.
Kyllä upea laatumediamme kannustaa ennen kaikkea suomalaisia urheilijoita.
Toki muitakin, esimerkiksi puoliksi suomalaista kiekonheittäjä Ståhlia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet.
Kyllä upea laatumediamme kannustaa ennen kaikkea suomalaisia urheilijoita.
Toki muitakin, esimerkiksi puoliksi suomalaista kiekonheittäjä Ståhlia.Hehheh!?
Vai johtuisko se kenties siitä, että Ståhl on puoliksi RUOTSALAINEN. 😉
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2514535Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1272971Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412732Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051553Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201451- 541302
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2031072- 471065