Onko EK:ssa ja yritysjohdossa muutosvastarintaa?

Anonyymi

Mielenkiinnolla seurasin eri tahojen kommentteja Suomessa, kun kerrottiin Islannin lyhennetyn työajan kokeilusta.
EK:ssa oli epuu heti päällä. Ja nyt vastataan jopa 80 tunnin viikolla.
Siis Suomessa ei voi edes kokeilla.
Työntekijäjärjestöt viittasivat heti osa-aikatyöhön.

Toinen asia on avoimuus palkkatiedoissa.
Salailuhalu juoruaa jostain noloudesta.
Sekä naisten että miesten palkkaerot tulisivat julki tai, että samasta työstä samalla koulutuksella samassa tai eri yrityksissä ei todellakaan makseta samoja palkkoja oli tulisi julki.
Olisihan se noloa.

Tosin siivilöytyisivät ne todella hyvät yritykset, joihin kaikki haluaisivat mennä.

Muutosvastarinnasta: kymmenien vuosien aikana kuulin tuon sanan yhteistilaisuuksissa. Ja j o u s t a v u u s -sana lanseerattiin: työntekijöiden joustavuuteen vedottiin - aina.
Tuon sanan varjolla ratsastetaan paikalliseen sopimiseen.
Rehellisesti: tähdätään palkkojen alas tallaamiseen.

Näin 'joustava' on yritysmaailman moodi.

Beng

17

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on sitä, kun asiat lasketaan paperilla. Sipilän kiky oli hyvä esimerkki siitä. Joka päivä tehtiin 6 min pidempää päivää. Käytin sen nenän kaivamiseen tai paskalla istumiseen. Tehokkuus loisti poissaolollaan.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti lähes 70-vuotiailla ei ole näkemystä siitä, miten yrtysten johdon pitäisi suhtautua työntekijöihinsä. Ihmeellista. Luulisi kokemudtakin kertyneen.
        Ohikulkija

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti lähes 70-vuotiailla ei ole näkemystä siitä, miten yrtysten johdon pitäisi suhtautua työntekijöihinsä. Ihmeellista. Luulisi kokemudtakin kertyneen.
        Ohikulkija

        Kenellä on sitten minkälaisia näkemyksiä. Paras esimieheni oli sellainen, jota ei kiinnostanut työaika laisinkaan, vaan se että hommat tuli tehtyä ja työn jälki oli moitteetonta. Sai tehdä hommat nopeasti valmiiksi ja silti merkata "täydet tunnit".

        Oli ala sellainen, jossa tämä oli mahdollista. Hommat tehtiin tietenkin suht vikkelään mutta silti tarkasti ja huolellisesti. Näin päästiin aikaisin työn äärestä pois. Toinen ääripään esimies oli taas sellainen joka, kyttäsi kellokortin leimauksia.

        Lyhyempi työaika lisää hyvinvointia ja motivaatiota, silti siihen suhtaudutaan varauksellisesti

        https://yle.fi/a/3-11876094

        Jotkut eivät vain tuota ymmärrä, vaan laskevat vain kaiken työntaikaan perustuen.

    • Anonyymi

      Urakkatyö ja tuntipalkka.

      Noin tosiasiallisesti se ehdottomasti kustannushyödykkäin palkkausjärjestelmä. Nykyisinhän nimenoamaan sen käyttäminen on virallisesti pannassa, mutta tokihan työnantajapuolen toive se olisi.

      Ja duunarin toive tietenkin päinvastoin, tuntityö ja urakkapalkka. Ja siihenhän duunarit tietenkin pyrkivät, ilman menestymisen mahdollisuuksia.

      Jostain syystä ite jotenkin diggaan urakkaduuneja, hommat tulee tehtyä, eikä tarvi seisoskella kellokorttikoneen vieressä kelloa tuijottamassa. Ongelmana aina tietenkin ollut, se ei välttämättä hirveestipalkassa näy, vaikka kaiketi aina ollut palkka yli taulukoitten. Mutta mun kohdalla työnantajat pääsääntöisesti arvostaneet kuitenkin enenpi työn tekemistä, kuin palkanmaksussa kitsastelua.

      Sekin totta, ihminen jaksaa vain tietyn määrän huipputeholla tehtävää duunia, pitemmän päälle se uupuu ja loputhan voi päätellä. Sitäpaitsi, paljon duuneja, jotka voi olla hyvinkin pitkäkestoisia projekteja, joitten tulos näkyy ehkä vuosien kuluttua. Vrt nyt vaikka pelinrakentajat, hirvee jengi vääntää peliä vuosikaudet, eikä mitään varmuutta ole, että siitä tulee hitti. Koita siinä sitten tehdä osakeanteja ja hankkia rahoitusta, ei se työnantajankaan osa helppo ole.

      En tyrmää ajatusta lyhennetystä työajasta, mutta kaikkeen duuniin sitä ei voi soveltaa ja monissa tapauksissa se jo käytössä nykyisinkin. Hyvin paljon duunareita tekee silleen, eri asia sitten, saavatko hinnoiteltua itsensä miten. Jos paikallinen sopiminen toimii, se ihanne tilanne. Yleensä ei toimi ja sitten meneepi liittotason kähinöiksi aina.

      Pitää muistaa, suomessa jo nyt alkaa olla pula veronmaksajista. Siks pidän lyhennyksia haaveilemista pelkkänä haihatteluna. Työuria pitää pidentää ja kustannukset pidettyä kurissa, näin se vaan on. Uusin vitsi ollut toi maahanmuuttajien hommaaminen tänne veronmaksajiksi, että eläkeläiset saadaan hoidettua. Kukas net maahanmuuttajien eläkkeet sitten maksaa?????

      Rakennemuutosta pitää tehdä, mutta lyhennetty työaika on täsmälleen päinvastainen idea, verrattuna siihen, mitä oikeasti pitää tehdä. Lähinnä pitääpi saada systeemit toimiviksi silleen, että töitä riittää tekeville ja siihen löytyy palkanmaksajia. Nyt meinaa käydä niin, ei ole tekijöitä, eikä kenelläkään palkanmaksuhaluja.

      =DW=

    • Anonyymi

      EK tarkoittaa "joustavuudella" sitä, että kun on paljon töitä
      tehtäisiin työtä vuorotta/pitkiä päiviä
      ja lyhyempiä päiviä tai pidettäisiin vapaita ja lomia,
      kun ei työtä ole niin paljon.

      Se tarkoittaisi sitä, että ylitöistä ei tarvitsisi maksaa
      ja työnantaja määräisi milloin olet vapaalla ja määrää milloin pidät lomiasi
      sopii se tai ei
      sinulle tai perheellesi.

      • Anonyymi

        Onko niin, että perinteinen ajattelu ja uudistaminen ovat liiaksi ristiriidassa.
        Pidetään kiinni menneessä eikä uusissa näkemyksissä.
        Missään ei näy kokeiluhalua.
        Osa-aikaisuutta on esim. matalapalkka- ja naisvaltaisilla aloilla.
        Kesko ja S-ketju hyötyvät: hyllyjä täydennetään samaan aikaan kun asiakkaat ovat kaupassa tai myyjät keräävät tilausostoksia. Molemmissa tilanteissa työsuojelullinenkin ongelma: pahvilaatikoita lattioilla. Rulokärryt täyttävät käytävän.
        Ei palkata aamuntunneille, koska jouduttaisiin korvaamaan extraa epämukavasta työajasta.
        Ei kauhean joustavia yrityksiä. Mahdollisimman halvalla.

        "Missään ei näy kokeiluhalua". Kyllä näkyy.
        Työnantajapuolella näkyy. Se tarkoittaa aina jonkun sortin "kikytystä",
        työehtojen huonontamista työntekijän kannalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Missään ei näy kokeiluhalua". Kyllä näkyy.
        Työnantajapuolella näkyy. Se tarkoittaa aina jonkun sortin "kikytystä",
        työehtojen huonontamista työntekijän kannalta.

        Näen tuon eräänlaisena kiusaamisena. Lapsellista voimannäyttöä.
        Eikö siitä luovuttu?
        Asetelma on yleisellä tasolla niin, ettei työntekijäosapuolelta voisi tulla mitään rakentavaa ehdotusta. Pienissä ympyröissä voi olla eri. Jokin työnkulun kehitysrhdotus voidaan hyväksyä, palkitakin.
        Ennen kilpailtiin siitä, mikä yritys on työpaikkana haluttava, etityiseduinkin.
        Onko nykyisin näin? Kyllä mitätöintiin ja väheksymiseen syyllistytään liiaksi.
        Noloa.

        Kiky kun tuli, ajateltiin huvittuneina että samantekevää on työajan pidennys tai lyhennys. Samat työt on kuitenkin tehtävä. Paljon työaikaa kului siinä, kun mietittiin miten miten noista kiky-,tunneista päästäisiin ilman ylimääräisiä tunteja. Itse olin jäämässä eläkkeelle, ja lopputilistäni vähennettiin vajaat 10 tuntia.
        Sillä vanhalla osa-aikaeläkkeellä olin pari vuotta. Se farssi on jo eri juttu.

        Katselin ja kuuntelin Suomi-Areenaa Porista.
        Kylläpä yrittäjä Hjalliskin edustaa jotenkin jymähtänyttä näkökantaa.
        Olin vähän pettynyt, koska hänellä on vähän Jörkkamaista rohkeutta tuoda uusiakin näkökantoja.
        Liike-Nyt ei oikein vaikuta modernilta, paitsi siinä tavoitteessa, että pyrkivät kuuntelemaan kansalaisia. Okei. Shit kandeis ottaa suodattavat korvatulpat pois.
        Jännä oli Valtosen virke, missä viitattiin siihen, että pitää tarkastella, miten jokin on eikä miten pitäisi. Asiayhteyttä emn muista. Tässä olisi uusi tapa ajatella: miten asiat ovat hyvät ja huonot ja miettä ongelmien ratkaisut. Lähtökohtahan olisi totuudenmukainen.
        Ja sitten kolmas puhe. Toteavaa tyhjää jorinaa, ei mitään uutta ja antavaa. Petyin.
        Minusta yritysmaailman edustajat ovat yhtä byrokraattisia ja kangistuneita kuin moittimansa julkissektori.
        Ja odottakaas, kun tuo väliporras tungetaan valtion ja kuntien väliin, niin sanonpa että huhhuh ja mitä siitä yritykset hyötyvät.
        Sortuvatko maakunnat söhläämään kenties maakuntaveron kaveriyrityksille.
        Kunnissakin on monensorttisia väärinkäytöksiä ollut.

        Hjallis ei ole mikään "einstein". Juttua tulee melko sujuvasti, mutta tarkemmin ajateltuna kaikki ei olekaan niin viisasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hjallis ei ole mikään "einstein". Juttua tulee melko sujuvasti, mutta tarkemmin ajateltuna kaikki ei olekaan niin viisasta.

        Minusta tuntuu, ettei hän yritäkään olla Einstein, vaan ihan oma itsensä omine kokemuksineen tai havaintoineen. Ei hän ole negatiivinen ilmiö politiikassa.
        Odotan mielenkiinnolla, miksi ryhmän suunta ja toiminta muotoutuu.
        Onhan hyvä ronkkia piintyneitä puoluekoneistoja ja yrittää saada ihmisiä kuinnostumaan yhteiskunnallisista asioista.

        Eivät ole projektinsa menneet ihan nappiin, Jokerit teki tappiota ja ns. Sipoonrannan rakentaminen meni pahoin pieleen kun eivät meinanneet kämpät mennä kaupaksi ja alueen loppuun saattaminenhan eikö se jäänyt eli jätetty kunnan harteille, et sellainen vilpertti tämä mies.
        Mutta niinpä vain nostellee osuutensa esim. puoluetukiaisista.

        Alue Sipoosta Helsingille oli minusta omituinen kuvio.
        Beng
        H. otti riskin ja jäi vaiheeseen. Kenties ajan myötä projekti jatkuu. Ehkei itä ilmansuuntana niin viehätä?
        Puoluetukiin on oikeus.
        Moni joukkue on välillä ollut tappiolla eri urheilulajeissa. Missä korkeimmat kustannukset?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      2019 kirjoitettiin seuraavaa:

      SAK kannustaa hallitusta aloittamaan kokeilun nykyistä lyhyemmästä työpäivästä tai työviikosta, EK suhtautuu kokeiluunkin nihkeästi

      https://yle.fi/a/3-10936439

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2625
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1947
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1675
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1626
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1606
    8. 91
      1553
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      120
      1415
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe