Raution opiskelut

Sari Rautio on nyt ilmoittautunut opiskelemaan oikeustieteitä. Sari on 53 vuotias merkonomi, joka on jo kerran keskeyttänyt opintonsa. Voi Sari. Oikeustieteiden opiskelijoilla opinnot vievät aikaa, et voi istua baarissa etkä johtaa puhetta. Mutta ehkä ei olekaan oikeastaan tarkoitus opiskella, vaan näyttää julkisuudessa mahtavalta. Kuten opettajan ammatissa. Keskimäärin oikeustieteen opinnot vievät kuusi - seitsemän vuotta!
531134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Oikeustieteen opinnot vaativat myös erittäin hyvää muistia ja kykyä opetella ulkoa pitkiä, mutkikkaita asiakokonaisuuksia. Valitettavasti nämä taidot väistämättä heikentyvät huomattavasti iän mukana, ollen parhaimmillaan 10-30 vuotiaana. Viiskymppisillä ei ole enää mitään toivoa. Kaikki suuret tiedemiehet ja keksijät ovat tehneet elämäntyönsä hyvinkin nuorina, vanhempana sitten vaan kitkutellaan. Ei toivoakaaan, Sari!

Äänestä
  • Suurella todennäköisyydellä juurikin näin, sari parka tulee kohtuullisen varmasti vuoden sisällä kotiin maitojunalla

    Äänestä

Yleensä tuonikäiset opiskelee teologiaa.Käsitteitä on helpompi ymmärtää.

Äänestä

Sari ei tule kotiin maitojunalla. Hän ajattelee opiskella etänä. Se pidentää opiskeluaikaa parilla vuodella, useimmiten. ???

Äänestä
  • Miten voi opiskella etänä, tietysti ensimmäisen vuoden, mutta kyllä se täyspäiväistä opiskelua tulee olemaan. Verkko-opinnotkin vie 6 tuntia hyvinkin päivässä. Luuleeko tekevänsä sen lisäksi täyspäiväisen työpäivän ei kuule onnistu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voi opiskella etänä, tietysti ensimmäisen vuoden, mutta kyllä se täyspäiväistä opiskelua tulee olemaan. Verkko-opinnotkin vie 6 tuntia hyvinkin päivässä. Luuleeko tekevänsä sen lisäksi täyspäiväisen työpäivän ei kuule onnistu.

    Älä nyt nolaa itseäsi enempää ”faktoillasi”.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä nyt nolaa itseäsi enempää ”faktoillasi”.

    Kerro lisää hyvä ihminen.

    Äänestä

Mutta eihän Sarilla ole tällä hetkellä palkkatyötä, joten aikaa kyllä on. Aika onkin ainoa resurssi jota riittää.

Äänestä

Sari pystyy kyllä siihen. Hän on paljon fiksumpi kuin keskiverto tallaaja.

Äänestä
  • Miten niin pystyy? Eihän ole aikaisemminkaan pystynyt opiskelemaan paitsi vuoden yo-merkonomitutkinnon. Ei ole Sarilla opiskelusta näyttöä, jos ei muustakaan.

    Äänestä

Alkoholisti tekee usein suuria suunnitelmia mutta niiden toteutus sitten onkin eri asia.

Äänestä

Vieläkään ei ole selvinnyt, onko Sari kirjoilla tiedekunnassa, vai kuunteleeko vain yleisöluentoja?

Äänestä
  • Ei vanhukset enää pääse tutkinto-opiskelijoiksi, edes amk-tasolle, kun tuli nämä ensikertalaiskiintiöt ja suoraan lukiosta yliopistoon kiintiöt. Avoimen kautta voi yrittää, mutta kilipili on sielläkin kovaa. Kyllhän avoimen yliopiston kursseistakin on työelämässä hyötyä. Moni on siellä lukenut kandin verran opintopisteitä.

    Äänestä

  • Me emme tiettävästi tunne kun en Kelassa käy, joten sinunkauppojakaan ei olla siellä tehty.

    Äänestä

  • Opetit koulukavereitasi koulun pihalla ja nyt jatkat ikivittuilua trollina netissä.

    Äänestä

Uskoakseni Sarilla on lakiasioista jo pohjalla hurja tietämys. Ei hän ihan tyhjästä aloita. Kaupungillakin on noita oikeusriitoja riittänyt viimeaikoina. Tekemällä oppii.

Äänestä
  • Varmasti myös vaikuttanut uuteen uranvalintaan. Ehkä saanut kipinän juurikin kaupungin asioiden sytyttämänä. Lakiala on yleensäkin monimuotoinen ja kiinnostava. Minäkin aikoinaan harkitsin mutta ei mun päällä ihan kai natsannut. Pääsykokeet paljasti.

    Äänestä

  • Hurja tietämys.
    Miten hurjuutta mitataan?
    Onko Hämeenlinnassa tehty hurjia parkki(halli)ratkaisuja?

    Äänestä

  • Uskoakseni Sarilla... Kirjoittajalla ei ole mitään tietoa opinnoista yleensäkään saati sitten oikeustieteestä. "Hurja Tietämys???" Käytäntö ei huonoilla pohjatiedoilla olevalle anna mitään. Tekemällä ei oikeustieteitä opi. Kirjoittaja koulutukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskoakseni Sarilla... Kirjoittajalla ei ole mitään tietoa opinnoista yleensäkään saati sitten oikeustieteestä. "Hurja Tietämys???" Käytäntö ei huonoilla pohjatiedoilla olevalle anna mitään. Tekemällä ei oikeustieteitä opi. Kirjoittaja koulutukseen.

    Ja sinä terapiaan hoitamaan katkeruuttasi.

    Äänestä

Ja Sari on varmaan kuittaillut lakimiesten laskuja kaupungin puolesta, joten siinä on herännyt ajatus... 300€ tuntilaskutus ei ole mitenkään epätavallista, ja tunteja palaa. Sitten kun edustaa maahanmuuttajia, on maksajakin varma.

Äänestä
  • Korkeakoulutetut ovat iilimatoja.

    Äänestä

  • Juuri näin. Ei ole tyhmä se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Tähän asti ollut vielä tyhmemmän roolissa.

    Äänestä

Opiskeluissa epäonnistuneet itkee oikke porukalla kateudesta.

Äänestä

Kakon hyväveli(sisko) järjestelmä kyllä hoitaa rautiolle notaarin paperit.
Voi silloin kerskua opiskelleensa oikeustieteitä.
Tyypillistä kakolaista erinomaisuuden tavoittelua.

Äänestä

Taitaa olla edellä kyseessä kakon fani.

Äänestä
  • Sinä olet hönö jotta osui.

    Äänestä

Onneksi+olkoon+Sari!+Kovan+seulan+olet+läpäissyt.+Turun+oikeustieteelliseen+pyrki+4085+hakijaa,+joista+142+eli+3,5%+valittiin.+Kahdesta+sadasta+rivissä+seisovasta+seitsemän+nimeä+huudettiin.+Ja+ajatella,+meidän+Sari+siinä+joukossa,+vai+oliko?

Äänestä
  • Kun iso pyörä alkaa heittelehtiä, niin tarakalla ei ole enää mukava istua.

    Tytti Yli-Viikari, Yli-filosofi

    Äänestä

Rautio on höpöttäjä. Ihan tyhjää puhuu joka paikassa. Kuka uskoo valeopettajan tulevaisuudenopintoja? Kuuskymppisenä?

Äänestä

Kyllä se on Raution kyvyillä eläkeläinen,kun saa jonkun paperin käteensä-jos saa.

Äänestä

Toivottavasti muuttaa pois Hämeenlinnasta.
Silti jää kaupunkiin riittävästi kokoomus hörhöjä.

Äänestä

Tulee äkkiseltään mieleen,että onko valeopettaja oikeasti edes päässyt oikikseen,vaan onko se vasta haave

Äänestä
  • Ainakin sinua vituttaa ja se tekee minulle hyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin sinua vituttaa ja se tekee minulle hyvää.

    Haluan myös osani hyvästä.

    Äänestä

Haistelkoon asfalttia siellä turussa

Äänestä
  • Turku ja Lahti ovat tehneet sen mitä me emme uskalla. Eli Toripark. Hyödyt ovat paitsi taloudelliset myöskin nykyaikaa.

    Äänestä

Rautio on päässyt vasta Paasikivi opiston valmennuskurssille oikikseen.
Kokoomus kielellä puhutaan jo tuomarista.......

Äänestä

Kyllä hän siihen kykenee. On melkoinen multitaskning talent. Epäilijät saavat nyt kyllä pitkän nenän.

Äänestä
  • Siis mitä? Multitasking-talent? Ainoastaan roskanpuhujatalent.

    Äänestä

  • Multitasking on nykyään usein multipasking, koska oikeasti ei ole olemassa ihmisiä, jotka kykenevät moneen asiaan samanaikaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Multitasking on nykyään usein multipasking, koska oikeasti ei ole olemassa ihmisiä, jotka kykenevät moneen asiaan samanaikaisesti.

    Kyllähän toikin puuhastelu Sarilla lässähtää taas kerran alkukiihdytykseen jos nyt yleensä edes opiskelemaan pääsee.

    Äänestä

Miksi irvailette henkilöstä vaikka on antanut kaikkensa Hämeenlinnalaisten puolesta?

Äänestä
  • On vai? No eipä ole kovin kummoiseen tulokseen riittänyt Sarin all in.

    Äänestä

Hämeenlinnan veronmaksajat ovat antaneet kaikkensa hänen höttöunelmiensa puolesta. Onneksi järki on palannut, ei taida höttöleidillä olla paljoa vaikutusvaltaa uudessa valtuustossa. Tai ei yhtään, riippakivi kokoomukselle.

Äänestä

Sari oli Hämeenlinnan surma

Äänestä

Melkein menee Sari ohi Kiemungista, kun Hämeenlinnan tuhoajista puhutaan. Mutta ei kumpikaan pärjää Sähkölaitoksen myyjä Hassiselle.

Äänestä
  • Ei niin huonoa Persua etteikö YKSI PERSU VASTAISI SATAA KOKDEM-ÄÄLIÖTÄ JÄRJENKÄYTÖSSÄ !

    Kumpa tuo KokDem-koaliitio julistettaisiin koko maassa rikollispuolueeksi ja sen toiminta lakkautettaisiin oikeustoimin ikiajoiksi !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei niin huonoa Persua etteikö YKSI PERSU VASTAISI SATAA KOKDEM-ÄÄLIÖTÄ JÄRJENKÄYTÖSSÄ !

    Kumpa tuo KokDem-koaliitio julistettaisiin koko maassa rikollispuolueeksi ja sen toiminta lakkautettaisiin oikeustoimin ikiajoiksi !

    Tai joo, on sentään yksi jota ei voi tuohon edelliseen listata. :(

    Se on Hakkarainen, se hullu juoppo sahuri joka saattaa omalla juopon rähjäisellä olemuksellaan häpeään koko persuaatteen!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai joo, on sentään yksi jota ei voi tuohon edelliseen listata. :(

    Se on Hakkarainen, se hullu juoppo sahuri joka saattaa omalla juopon rähjäisellä olemuksellaan häpeään koko persuaatteen!!

    Haggarainen vastaa älyssä sataa perzuikkia. Naurut sille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haggarainen vastaa älyssä sataa perzuikkia. Naurut sille.

    Naurut sun microlles.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naurut sun microlles.

    Persuille pitääkin nauraa

    Äänestä

Epäilisin,että kyseessä on avoimen yliopiston opinnot

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sari Rautio on nyt ilmoittautunut opiskelemaan oikeustieteitä. Sari on 53 vuotias merkonomi, joka on jo kerran keskeyttänyt opintonsa. Voi Sari. Oikeustieteiden opiskelijoilla opinnot vievät aikaa, et voi istua baarissa etkä johtaa puhetta. Mutta ehkä ei olekaan oikeastaan tarkoitus opiskella, vaan näyttää julkisuudessa mahtavalta. Kuten opettajan ammatissa. Keskimäärin oikeustieteen opinnot vievät kuusi - seitsemän vuotta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu