Privaatissa

Henna opiskeli diplomi-insinööriksi. Opiskelu kesti kauan, ja vanhemmillakaan ei ollut mahdollista paljon auttaa, eikä tehnyt mieli ottaa kovin paljon lainaakaan. Hän oli kaunis ja hänen sukupuolielimensä olivat niinikään kovin kauniit. Koska hän vielä oli vallan estoton, sivubisnes selvisi kuin itsestään.

Hän uhrasi aikaansa privaatin mallina. Studion omistaja oli tiukasti sanonut, että tehtävään ei saa kuulua minkäänlaista prostituutiota, ei edes koskettelua, vaan pelkkää näyttämistä. Omistaja halusi kokonaan välttyä syytteeltä parituksesta.

Prostituutioon Henna ei tuntenutkaan halua, mutta hän ihan mielellään näytti yleisen kauneutensa lisäksi suloista vittuaan. Ohjelmaan kuului taivuttelu, yksityiskohtainen ja rauhallinen vitun näyttäminen useampaan kertaan, emättimen supistelu, itsetyydytys ja kaikenlainen keimailu. Usein hän onanoidessaan sai ihan oikean orgasmin.

Asiakas runkkasi samalla, ja suuntasi ejakulaationsa isoon paperipyyhkeeseen.

Henna oli kovin taitava ja miellyttävä. Hän oli ystävällinen. Vittuaan näyttäessään hän syvästi tajusi, kuinka välttämätöntä miesten on katsella. Samalla hän sai itsekin runsasta mielihyvää ihailusta. Hän käytti taiteilijanimeä Naana. Studion ovella oli lappu, milloin kukin malli esiintyy. Naanan vuorolla oli tungosta, joten hän ansaitsi hyvin.

Kerran tuli asiakkaaksi hänen opiskelutoverinsa Vesa. Ei ollut ollut paljon tekemisissä Vesan kanssa. Molemmat yllättyivät, mutta sivuuttivat sitten lievän tuttavuutensa, ja esitys alkoi normaaliin tapaan. Mutta toistensa tunnistaminen toi kyllä lisämaustetta.

Molempien seksuaalinen kiihotus nousi tavallista korkeammalle. Henna tunsi, miten vittu paisui äärimmäisen kireälle. Teki suorastaan kipeää. Vittu valui myös kiimalimaa tavalla, jota Henna ei vielä ennen ollut kokenut.

Hän halusi näyttää Vesalle vieläkin yksityiskohtaisemmin kuin muille ennen. Henna avasi sormillaan vitun niin auki kuin sai. Kun hän vielä ponnisti, näky oli pelkkää kaunista emätintä pienten häpyhuulien ympäröimänä. Fantastisen kaunista.

Hennan esitys päättyi kiihottavaan masturbaatioon. Hän oli niin kiihottunut itsekin, että orgasmin lähestyessä heitelehti holtittomasti ja päästi suustaan sekavia ääniä. Orgasmi oli valtava, mutta niin oli Vesallakin, aivan sekopäinen.

Istunnon päätyttyä Vesa kiitteli Hennaa ylenpalttisesti: "Olen kyllä käynyt privaateissa ja nähnyt nättejäkin tyttöjä, mutta en koskaan sinun kauneutesi ja taitosi veroista. Saanen kiittää sinua tavallista suuremmalla juomarahalla. Hennan teki mieli suudella ja syleillä Vesaa, mutta ei voinut sen takia, mitä omistaja oli määrännyt.

Kun seuraavan kerran oli Naanan vuoro, perhoset jo kouristelivat vatsassa: "Tuleekohan Vesa uudestaan?" Jono oli pitkä, mutta Vesa oli jo ensimmäisenä: "Kertoi Hennalle, että ei ollut saanut mielestään hänen herttaista ilmettään ja ihanan ihanaa vittuaan. Kuvaili vuolain sanoin, kuinka hekumallisen kaunis se on, ja kuinka oli tehnyt mieli suudella sitä, mutta ei voinut, kun oli teroitettu privaatin sääntöjä: katsoa saa, mutta ei koskea.

Ja taas käytiin ohjelma läpi, mutta vielä suuremmalla intensiteetillä, kuin edellisellä kerralla. Naanan sukupuolielimet olivat puhjenneet täyteen kukkaan. Yhdessä peppuaukon kanssa ne olivat kuin ruusun kukka ja nuppu. Naana työnsi myös sormensa peräreikään, mitä hän ei ollut vielä koskaan tehnyt. Hän keimaili ja avasi kauneutensa keskusta uudestaan ja uudestaan. Naana ja Vesa joutuivat hurmion valtaan. Yhtaikaa he kokivat sellaisen ilotulituksen, että järki vallan pakeni. Molemmat läähättivät.

Ajan päästä Naana lausui: "Täällä on yhdet säännöt, mutta jos haluat, voimme tavata myös yksityisesti toisaalla, eikä silloin peritä maksua. Minusta tuntuu, että ehkä viihtyisimme yhdessä."

Vesa: "Taatusti viihdymme. Sano vain aika ja paikka, niin tapaamme." - Henna: "Ihan jo huomenna perjatai-iltana sopii, mutta tehdään niin, että bylsitään ensin minun kämpälläni ja sitten lähdetään viihteelle. Ei sitä viihteellä muuten kestä, kuin kunnolla ponnahtaneena. Sopisko viiden aikaan, että keritään kunnolla olla kahdestaankin ennen viikonlopun iltaohjelmia?" - "Sopii."

3

5561

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Privaatissa 2

      Sovittuna aikana Vesa tuli Naanan luo ja ojensi upean ruusukimpun ja suuteli tämän suloista vittua. Naana oli nimittäin aivan alasti jo ovella. Sitten hän otti Naanan syleilyynsä ja suuteli suulle, poskille, kaulalle, rinnoille, vatsalle ja taas vitulle. Hän työnsi kielensä vitunrakoon, klitorikselle ja hakeutui kielellään syvälle emättimeen.

      Henna lausui: "Minun vittuni on niin odottanut sinun kyrpääsi, etten viime yönä oikein saanut untakaan. Ajattelin, kuinka työnnät ahneen kyrpäsi ahneeseen vittuuni. Onanoin sitä ajatellessani moneen kertaan. Riisutaan nopeasti, ja siitä tulee totta."

      Vaatteet lensivät ja Vesan kyrpä seisoi kivikovana yläviistoon. Henna vei Vesan kuin hengen hädässä sängyn päälle. Itse asettui Vesan alle: "Nai, bylsi, nussi, nussi, pane. Olen sinun tahdoton huorasi. Köyri, pane minun vittuani, nussi puhki. Minä rakastan sinua."

      Vesa tuskin sai kyrvän sisään, kun molemmille jo tuli valtava orgasmi. Seinät kaatuivat kämppä pyöri. Hiukan toivuttuaan Vesa alkoi nuolla Hennan vittua ja peräaukkoa. Henna valitti ja ulisi uuden kiihkon vallassa. Vesan kyrpä seisoi taas. Henna otti Vesan kyrvän suuhunsa ja Vesa nuoli Hennan vittua. Oltiin 69-asennossa. Molemmat imivät kiihkon vallassa ja taas kohta laukesivat. Meno oli himokasta, aivan tolkutonta.

      Puolen tuntia syleilivät, suutelivat ja hyväilivät. Sitten Naana sanoi: "Käydäänkö pesulla? Minulla on tuossa termoskannussa tuoretta kahviakin, mutta panin sen siihen, kun arvasin, ettei suinkaan voi aloittaa kahvilla. Ja sitten on kahvin kanssa herkkujätskii herkkuhillon kera.

      Käytiin pesulla. Pesivät toisensa ja aivan erityisellä hellyydellä toistensa sukupuolielimet. Ja sitten kahville.

      Ja taas bylsimään, nyt jo paljon rauhallisemmin. Vesa pyysi, että Henna ei tekisi yhtään mitään, vain vajoaisi ajatuksiinsa ja nauttisi Vesan hyväilystä. Vesa kosketti sieltä ja täältä, siveli kevyesti sormenpäillään ja hieroi voimakkaamminkin. Henna vaipui unelmiin. Kuin kuvanauhana kaikki ihana valui hänen silmiensä ohi. Tätä kesti puolen tuntia ja Henna kiihottui niin, ettei meinannut paikoillaan pysyä.

      Henna ei kestänyt enää. Hän tarttui Vesan kovaan kyrpään ja työnsi sen vittuunsa. Vesa painoi sen pohjaan asti. Veti hiukan takaisi, ja taas pohjaan. Henna kiemurteli kuin mieletön: "Ihana, rakas Vesa!" - "Ihana rakas Henna."

      Ja taas orgasmi oikein sydämen pohjasta ja suuren rakkauden sävyttämänä.

      Kesäilta oli lämmin, joten Hennakaan ei tarvinnut ulkoilua varten kuin mekon ja villatakin. Mekko oli niin lyhyt, että suorana seistessä juuri ja juuri ei voinut havaita, ettei hänellä ollut pöksyjä, mutta jos vähänkin kumartui, voi havaita. Toistaiseksi hän sitoi villatakin vyötärölle, mutta se oli siinä odottamassa, jos ilta viilenee.

      Käveltiin pitkä lenkki. Jos sattui ihmisiä kohdalle, Henna kyykistyi muka sitomaan kengännauhojaan ja samalla näytti sheivatun vittunsa ja upeat häpyhuulensa. Vesaa tämä ekshibitionistinen taipumus kiihotti niin, että hänellä oli kestoseisokki.

      Välillä istuttiin puistonpenkillä, jolloin mekko luonnostankin nousi ylös, mutta Henna vielä istui hiukan jalat auki. Kaunista, hurmaavaa. Kyllä ohi kulkevien miesten kelpasi katsella.

      Oli jo myöhä, kun palasivat kämpille, vielä bylsivät, mutta sitten nukahtivat Vesan sormi Hennan emättimessä.

    • Anonyymi

      Millä puolella Henna opiskeli?

      • Siin ompi sellane niikuu ongelma, et nää novellien henkilöt tuppaa oleen mielikuvitushenkilöi, siis virtuaalisii, niiku muute kyöpelitiki. Tällei siis varsinki ihanat tytsyt. Mollaan kuiteski kuultu niiltä, siis kyöpeleiltä, kun ne opiskeli samaa ja vaikkei noo olemaskaan, et Henna eli Naana opiskeli vahvavirta-alaa.

        Naana oli sanonuki, et siinon kaiken enämpi niiku latausta ja soon kyl kiihkeetä. Ja sit se suuniitteli Viron ja Suomen väliset molemmat tasavirtakaapelitki, jois meri oli niiku paluujohtimena. Näin ne kyöpelit ainaski kerto ja nei oo viet kertaakaa puhuno omiaan.

        ex-språkrådgiving, nykyne ånyo


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      19
      4669
    2. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      83
      1702
    3. Asunnottomuus lisääntyy

      Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ
      Maailman menoa
      287
      1566
    4. Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."

      Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä
      Maailman menoa
      74
      1514
    5. Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja

      Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S
      Maailman menoa
      243
      1388
    6. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      12
      1150
    7. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      134
      1120
    8. Sulle on tullut

      Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä
      Ikävä
      104
      1089
    9. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1054
    10. Minä pyydän,

      jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi
      Ikävä
      65
      1023
    Aihe