Metsäpolitiikka

Anonyymi

Meneillään olevassa Suomi Areena keskustelussa koskien Suomen metsien hoitoa koskevasta EU:n strategiasta ministeri Ohisalo saa iskuja joka suunnasta. Ja ei ihme, siinä määrin tyhmiä hänen ja vihreiden näkemykset ja myös teot EU-foorumilla ovat. Ohisalon luulisi puoluejohtajana ymmärtävän, että hän ja puolueensa ovat väärässä ja toimimassa Suomen kansan edun vastaisesti.
Ohisalon on aika luovuttaa ministerihuone muiden käyttöön. Näin hän voi keskittyä anarkistisen Elokapinan avoimeen ja julkiseen johtamiseen, nykyisen salajohtamisen sijaan.
Vihreät ovat ruma häpeä kansallisessa olemassaolossamme.

2

178

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vastauksena tähän on nähtävä globaalisti EU tasoinen vihreä liike esiintyy irrallisena realiteeteista, joita valtiot toteuttavat kansalaistensa olemassaolon eduiksi.
      Tämä merkityksessä, vihreiden ajatusmaailma toteuttaa ympäristötietoisuutta erillisenä niistä olemassaolon edellytyksistä joihin elinkeinot ja asumisen, paikallinen ilmasto, rakenteet ovat pitkään kansallisesti mukautuneet ja sopeutuneet.

      Vihreä liike on siinä kyllä mielestäni oikeasssa, haitallisen kulutuksen ja materiaalien käyttöä on rajoitettava, mutta näkisin sen olevan kohtuullista verottamalla valmistusta ja tuotantoa, ei kuluttajaa jolla ei ole vaihtoehtoja vältellä välttämättömyyksiä,ellei myös vaihtoehtoja ole tarjolla kuluttajan valittavaksi.
      Yksipuolisuus tai yleistäminen jonkin asian yksipuoliseksi edistämiseksi ei toteuta vihreitä asioita aidosti, eikä myöskään jos elinkaari-ajattelu unohdetaan vihreäksi nähtyjen ajatusten edistämisestä, elinkaaren aikaiset prosessit ovat myös ympäristöllisiä haittoja, jotka ovat olemassa.
      Tämä kapea-alaisuus on viherajatusten ongelma, joka olisi suotavaa myös liikkeen piirissä todeta ja mukauttaa se yhteiskuntaan ja sen ehdollisuuksiin soveltuvaksi.
      Verot, maksut, säädökset eivät edistä juurisyihin puuttumatta prosessien ja elinkaaren aikaista päästöhaittaa, joilla on enemmänkin merkitystä kuin yksittäisillä jätteillä tai vastaavilla.

      Merkitystä on myös elinkustannuksilla ja niiden vaikutuksilla erilaisiin väestöryhmiin, ja aidosti tunnistamalla merkittäviä ympäristöllisiä haittoja oikeassa mittakaavassa,
      nykyisin voi tunnistaa tämän arkitason vihreyden olevan olematonta.
      Viherprosessien koko elinkaari olisi nähtävä laajempana, merkittävänä tekijänä ympäristöä haittaavien toimien poistamiseksi.
      Se johtaa väistämättä vastakkais-asetteluun, mutta sehän on pääongelma, tuotannon ja kulutuksen sisältö suhteessa luonnonvarojen käyttöön.

      • Anonyymi

        Totuus on että turve yhteyttää, kasvaa ja sitoo hiiltä kaksi kertaa enemmän kuin metsä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1959
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1003
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      90
      714
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      109
      686
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      675
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      590
    Aihe