Vaikeuksista voittoon

Anonyymi

Kuolen, kuolen taas, kuolen, kuolen taas. Näin käy vähintään joka toisessa unessa, jonka näen.

Milloin minut potkitaan ja hakataan kuoliaaksi, tai ainakin hyvin lähelle sitä. Tai sitten minut ammutaan aseella kuoliaaksi, useilla luodeilla. Välillä taas hukun, tai sitten minut uhrataan elinkaupassa. Välillä otetaan munuainen ja välillä perna. Sitten minulle tehdään vähintään kolme lobotomiaa ja puukotetaan hengiltä. On minut poltettukin hengiltä. Revitään vatsa auki ja mitäs muuta kivaa, hmmm. Sitten vielä näen unia, joissa minut on sidottu kiinni erilaisin menetelmin. Saan rauhoittavaa piikkiä, ja minut suljetaan pehmustettuun huoneeseen. Vietän aikaani suljetulla osastolla.

Sisälläni on valtavasti patoutunutta vihaa ja raivoa, joka pyrkii esiin heti kun on vain mahdollista. Yhteistä kaikelle taitaa kuitenkin olla se, että olen aina itse syyllinen huonoon käytökseeni. Minua pidetään hulluna ja naurettavana. Minua halveksutaan kaikilla mahdollisilla mittareilla. Olen narri. Sellaisena muut minut näkevät. Minulle huudellaan halventavia asioita. Saan halveksivia katseita ja kommentoidaan nasevia kommentteja ulkonäöstäni ja luonteestani. Ihmiset unissanikin on julmia minulle. Minut hylätään koska olen vaikea.

Voi Jumala, anna minulle anteeksi etten pysynyt järjissäni kaiken sen kidutuksen jälkeen. Tai sitten minun vain oletettiin kestävän kidutus täyspäisenä, ilman yhtään oiretta. Vain harva minun tuomitsijoistani tietää, mitä minä olen kokenut. He vain luulevat tietävänsä. Jostain syystä unissani pyörii mustalaisia. Minä en henkilökohtaisesti ole missään tekemisissä yhdenkään mustalaisen kanssa, silti heitä on unissani. Välttelen parhaani mukaan tämän kulttuurin omaavia, koska minulla ei ole mitään yhteistä heidän kanssaan. En ole itse mustalainen, eikä suvussani ole tiettävästi yhtäkään mustalaista. Alueella, jossa asun, asustaa mustalaisia mutta heitä en edes tunne. Nähnyt olen.

Ihmettelen mistä tämä kaikki oikein kumpuaa?

0

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

        kuka kaipaa ja ketä ?
        Ikävä
        181
        11307
      2. Pieni häivähdys sinusta

        Olet niin totinen
        Ikävä
        57
        5392
      3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

        r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
        NATO
        46
        2627
      4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

        Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
        Ikävä
        38
        2311
      5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

        Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
        Kemijärvi
        13
        1811
      6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

        Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
        Nurmes
        44
        1735
      7. Tiedän kuka sinä noista olet

        Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
        Ikävä
        38
        1393
      8. Känniläiset veneessä?

        Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
        Nurmes
        37
        1319
      9. Tulemmeko hyvin

        Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
        Ikävä
        6
        1226
      10. Otavassa tapahtuu!

        Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
        Mikkeli
        26
        1179
      Aihe