Vaikeuksista voittoon

Kuolen, kuolen taas, kuolen, kuolen taas. Näin käy vähintään joka toisessa unessa, jonka näen.

Milloin minut potkitaan ja hakataan kuoliaaksi, tai ainakin hyvin lähelle sitä. Tai sitten minut ammutaan aseella kuoliaaksi, useilla luodeilla. Välillä taas hukun, tai sitten minut uhrataan elinkaupassa. Välillä otetaan munuainen ja välillä perna. Sitten minulle tehdään vähintään kolme lobotomiaa ja puukotetaan hengiltä. On minut poltettukin hengiltä. Revitään vatsa auki ja mitäs muuta kivaa, hmmm. Sitten vielä näen unia, joissa minut on sidottu kiinni erilaisin menetelmin. Saan rauhoittavaa piikkiä, ja minut suljetaan pehmustettuun huoneeseen. Vietän aikaani suljetulla osastolla.

Sisälläni on valtavasti patoutunutta vihaa ja raivoa, joka pyrkii esiin heti kun on vain mahdollista. Yhteistä kaikelle taitaa kuitenkin olla se, että olen aina itse syyllinen huonoon käytökseeni. Minua pidetään hulluna ja naurettavana. Minua halveksutaan kaikilla mahdollisilla mittareilla. Olen narri. Sellaisena muut minut näkevät. Minulle huudellaan halventavia asioita. Saan halveksivia katseita ja kommentoidaan nasevia kommentteja ulkonäöstäni ja luonteestani. Ihmiset unissanikin on julmia minulle. Minut hylätään koska olen vaikea.

Voi Jumala, anna minulle anteeksi etten pysynyt järjissäni kaiken sen kidutuksen jälkeen. Tai sitten minun vain oletettiin kestävän kidutus täyspäisenä, ilman yhtään oiretta. Vain harva minun tuomitsijoistani tietää, mitä minä olen kokenut. He vain luulevat tietävänsä. Jostain syystä unissani pyörii mustalaisia. Minä en henkilökohtaisesti ole missään tekemisissä yhdenkään mustalaisen kanssa, silti heitä on unissani. Välttelen parhaani mukaan tämän kulttuurin omaavia, koska minulla ei ole mitään yhteistä heidän kanssaan. En ole itse mustalainen, eikä suvussani ole tiettävästi yhtäkään mustalaista. Alueella, jossa asun, asustaa mustalaisia mutta heitä en edes tunne. Nähnyt olen.

Ihmettelen mistä tämä kaikki oikein kumpuaa?