Minun oikea käsi on aivan helvetin kipeä ollut viime vuoden alusta alkaen ja jo pieni suoristaminen sattuu aivan jäätävän kovaa ja en pysty jatkamaan. Lääkärissä ollaan ravattu, mutta mitään selitystä ei olla löydetty ja tilanne pahenee niin että nyt käsi ei enää liiku edes puolisuoraksi vaan pysyy melkein kokonaan koukussa vaikka kuinka yrittäisi liikuttaa. Vasemmalla kädellä kun auttaa niin saa sen hetkeksi enemmän suoraksi, mutta se menee melkein heti takaisin koukkuun ja kipu on valtava. Minulla on samassa kädessä jo 1990luvulla tullut vika johon ei myöskään löydetty selitystä ja se on sellainen, että ei meinaa käskyt mennä aivoilta näpeille vaan ne tekevät vähän omiaan ja nykyisin kolme sormea on lähes kokonaan poissa pelistä.
Onneksi olen vasenkätinen joten kirjoittaminen ei ole tästä vaikeutunut pahasti ja pystyn moniin arjen askareisiin edelleen vaikka ne vievätkin pidemmän aikaa kuin ennen. Ikää on 73v joten en ole enää työelämässä eikä näin ollen ole mitään tuloihin vaikuttanut tämä ongelma. Vaimo tarvii rollaattoria ja minä olen tähän asti häntä autellut ja käynyt kaupassa, mutta nyt minäkään en enää meinaa pystyä. Meillä on tytär ja poika ja he haluavat meidän muuttavan omakotitalostamme pois johonkin saatanan laitokseen vaikka meillä kummallakin pää pelaa aivan kuin ennenkin. Me ei haluta mihinkään laitokseen.
Mikä tätä kättä vaivaa, kun ei lääkäritkään tiedä
Mikä kättä vaivaa?
Anonyymi
2
220
Vastaukset 2
- Anonyymi
Hyvä kun kysyt täältä, mikä kättäsi vaivaa. Täällä kyllä tiedetään! Luultavasti tulet saamaan kymmeniä diagnooseja ja hoito-ohjrita.
- Anonyymi
No onhan se kyllä jo ennenkuulumaton vaiva jos ei lääkäritkään löydä selitystä. Kyllä tämä on jo aika kiinnostavaa kieltämättä, että nykyään osataan vaihtaa sydän ja kaikkea muuta noinkin monimutkaista ja sitten ei yhtä kättä osata korjata
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21786Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha521734Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 66648
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561