Meillä on jo koko lailla runsaasti kokemusta vieraista miehistä harrastamassa seksiä vaimoni kanssa, parinvaihto on kokeiltu mutta ihan aito joukkopano oli vielä koittamatta. Oli, vaan ei ole enää.
Kerran on vaimoni harrastanut seksiä kolmen miehen kanssa samana iltana mutta silloinkin aina yhden kanssa kerrallaan. Nyt hän näytti vihreätä valoa ihan aidolle ryhmäseksille. Hän valitsi kolme jo ennestään tuttua kaveria ja yhdellä heistä oli kaksi ystävää jotka hyvin sopisivat jatkoksi porukkaan. Koska tunsimme Arton jo ennestään, hyväksyimme hänen suosituksellaan nämä kaksi uutta.
No, odotettu lauantai tuli, me odotimme vieraitamme, vaimoni ymmärrettävästi hermostuneempana kuin minä. Sovittuun aikaan ajoi tilataksi pihaan ja vieraamme soittivat ovikelloa. Nyt alkoi jo minuakin jännittää. Avasin oven ja päästin vieraat sisään. Vaimoni odotti olohuoneessa ja kaikki viisi kävivät jonossa halaamassa ja sitten istuttiin alas. Kehitettiin jotain juttua, kukaan ei oikein ilennyt heti käydä asiaan. Hain kaikille jo tavaramerkiksemme muodostuneet gin tonicit ja niitä maistellessa vaimoni otti aloitteen käsiinsä. "Joko tässä on ujosteltu tarpeeksi? hän kysyi. Ujoin , toinen niistä uusista, oli tikahtua tonicciinsa. "Minä olen tätä jo sen aikaa odottanut että alkaa jo tehdä mieli" sanoi vaimoni. "Aletaanko, jos minä käyn tuolla suihkussa ja te voisitte riisuutua" Vaimoni meni kylppäriin, sieltä kuului kohta suihkun ääni joten esimerkkiä näyttäen heitin vaatteeni pois. Arto ja Jani, vanhat tutut tekivät samoin. Samoin toinen niistä Arton kavereista.
Vaimoni tuli suihkusta pyyhkeeseen kietoutuneena ja vinkkasi meidät mukaansa makkariin. Hän heitti pyyhkeen tuolille ja otti Arton kaveria kädestä, vei sängylle ja antoi pojalle hellän suukon. He kävivät sängylle pitkäkseen, suutelivat ja samalla näin kun Arto siirtyi vaimoni jalkojen väliin ja hellästi avasi hänen häpynsä. Jani alkoi hyväillä vaimoni rintoja.
Uskomaton näky. Kolme alastonta miestä vaimoni ympärillä. Kimpussa. Tero suuteli kiihkeästi, Jani imi rintoja ja Arto nuoli vaimoani tämän maatessa selällään, jalat levällään. Ja nautti, sen näki kaikesta. Tero irtautui vaimoni otteesta ja tarjosi elintään nuoltavaksi. Vaimo painoi Janin päätä rintoihinsa, vilkaisi pimpin kanssa puuhaavaa Artoa ja otti Teron seisovan elimen suuhunsa. Vaimo oli aiemmin epäillyt että ryhmässä olisi turhan paljon samaan aikaan, mutta hyvin tuo näytti menevän. Arto näki että kaverinsa sai jo suuta, hän kohottautui ja työnsi kalunsa vaimooni. Hän aloitti pitkät, syvät työnnöt, tietäen mistä vaimoni pitää. Vaimo imi ja nuoli Teroa, nautti Artosta sisällään ja kohta Tero voihkaisi, ensimmäinen lasti roiskahti vaimoni tisseille, joita Jani vielä hyväili käsillään. "Oi kulta pieni, olitpa herkkä" sanoi vaimoni Terolle joka naurahti huokaisten. Vaimoni antoi Terolle pusun ja otti tilalle tulleen Samin kalun käteensä. "Ihana pippeli, niin kauniisti ajeltu" hän sanoi ja runkkaili Samia hiljalleen. Arto kiihdytti samalla tahtia ja kohta jo laski siemenensä vaimoni sisään. "Voi kun toi tuntuu aina yhtä ihanalta" sanoi vaimo. Sanoin Samille että nyt olisi saumaa päästä liukkaille jos et ole ennen ollut. "En ole ollut" hän vastasi ja siirtyi vaimoni jalkoväliin avasi haarat ja asetti kalunsa vaimoni pimpin huulille. Hän työntyi Arton jäljiltä valuvaan pimppiin kertatyönnöllä, saaden rakkaani voihkaisemaan nautinnosta. Sami nussi innokkaasti, vaimoni voihki ja nautti tuosta innokkaasta nuoresta miehestä sisällään. Nyt Juhakin lopulta liittyi joukkoon, katseltuaan ensin sivummalta. Hän suuteli vaimoani, imi tämän kaulaa ja sitten siirtyi imemään hänen rintojaan. Jani työnsi sivusta kalunsa vaimoni käteen ja tämä runkkaili sitä Samin työntöjen tahdissa. Aikansa pantuaan Samin hengitys kiihtyi, työnnöt kävivät rajummiksi ja hän laukesi ulahtaen vaimooni.
Sami vetäytyi vaimostani jolloin hän keskittyi imemään Janin seisovaa elintä. He kääntyivät 69: iin kyljelleen ja Jani alkoi nuolla vaimoni kahdesti siemennettyä pimppiä. Kukaan ei tiedä paljonko aikaa oli kulunut, emme tulleet katsoneeksi kelloa, mutta kun Jani hetken päästä laukesi vaimoni rinnoille, oli aika vetää vähän henkeä. Juha vielä runkkasi seisovasta kalustaan lastin vaimoni pimpin päälle ja sitten siirryimme suihkun kautta takapihan terassille.
No millä fiiliksillä? Kysyin vaimoltani, kun olin kaatanut kaikille lasit kuohuviiniä. "Aivan uskomatonta, tavallaan erikoista kun ärsykkeitä on niin paljon, mutta tunne on upea niin intensiivinen." Vastasi hän. Uskon kyllä. Hän näytti nauttineen joka hetkestä, eikä ilta toki siihen loppunut. Juha ja Tero olivat vasta saaneet maistaa vaimoni yläpäätä, alapään retki oli vielä edessä...
-Pasi-
Vaimo suostui ryhmään
3
8799
Vastaukset
- Anonyymi
Tyhjensimme lasimme ja vaimoni otti Juhaa ja Teroa kädestä ja johdatti heidät makkariin. Pyyhe lensi tuolin selkämykselle ja hän polvistui heidän eteensä, riisui molemmilta pyyhkeen ja imaisi Teron seisovan kalun suuhunsa. Juhan elin koveni hänen kädessään. Minä kävin hänen taakseen ja aloin hyväilemään hänen rintojaan, samalla katsellen kun hän otti vuorotellen suihin Juhalta ja Terolta. Jonkun aikaa imettyään hän nousi, kävi sängylle kontilleen ja pyysi jotakuta käymään toimeen. No, Terolla oli hyvä seisokki, joten hän tarttui kultaani lanteista ja työnsi kovan elimensä vaimoni sisään. Tero nussi innolla ja Sami tuli Juhan kaveriksi vaimoni eteen imettäväksi. En ollut uskoa silmiäni, tuo sama nainen oli tähän asti halunnut aina keskittyä vai yhteen mieheen kerrallaan. Nyt yksi kaveri pani häntä takaapäin ja hän samaan aikaan otti kahdelta suihin. Ja mikäli yhtään rouvaani tunnen, ei hän kärsinyt tilanteesta, päinvastoin. "Ihana kalu sulla" sanoi vaimoni kun Tero työntyi taas pohjaan asti. Tero työnsi ja vaimoni puski pyllyllään vastaan. Tero tiputti ison syljen vaimoni peppureiälle ja hitaasti upotti etusormensa vaimoni pyllyyn. Toisen käden hän vei vaimoni klitorikselle ja se riitti, rouva ulahti ja sai tärisevän orkun, hän tipahti sängylle, Teron elin lipsahti ulos mutta se ei haitannut, hän roiski spermat samalla hetkellä vaimoni pepulle. Olin katsellut touhua siitä vierestä, nyt käänsin vaimoni selälleen ja levitin hänen jalkansa. Sanoin Juhalle että nyt olisi märkää taas tarjolla. Juha tuli, asetti kalunsa vaimoni pimpin huulille ja työnsi sisään. Tissit heiluivat työntöjen tahdissa, vaimoni huokaili, Juha huohotti ja nussi. Minä runkkasin lastin vaimoni rinnoille, Arto hänen vatsalleen ja lopuksi Juha laski siemenet syvälle vaimoni sisään. Rouva oli koko lailla kostea, niin päältä kuin sisältä. Olin jo mennyt laskuissa sekaisin, kuinka monta lastia hän oli ottanut vastaan. Ilta jatkui jutustellen, saunoimme porukalla, Tero sai kunnian ajella vaimoni pimpin puhtaaksi parin päivän sängestä ja sehän sitten johti viiden miehen suuseksisessioon jonka jälkeen vaimoni oli orgasmeista uuvuksissa...
-Pasi- - Anonyymi00003
Tästä on jokunen vuosi aikaa kun otimme yhden kaverini kanssa viinaksia ja sitähän oli kun olimme käyneet vasta Virossa,vaimoni tietenkin mukana . Siinä juodessamme tuli mieleeni että , voitais pelata jotain mutta pitäs saada lisää porukka kaverini soitteli ja saikin neljä kaveria tulemaan . Kun he olivat tulleet niin aloitimme pelaamisen ja tietenkinkin juomisen , yksii kaveri ei pelannut eikä vaimoni he olivat keittiössä . Kun peliä o,i kestänyt jonkinaikaa menin kurkkaamaan keittiöön siellähän tapahtui tämä kaveri nai vaimoani takaapäin selät ovelle päin , kävin sanomassa muille mitä keittiössä tapahtuu ja menimme kaikki katsomaan . Siellä vaimoni voihki kun kaveri pani menemään, yksi katsojista kuiskas minulle , saataiskohan mekin nussia vaimoasi, sanoin siitä vaan . Kun tämä naija päästeli spermansa vaimoni pilluun niin toinen Kaveri laski housujaan ja otti seisovan kullinsa esiin , kun naija veti kalunsa pois niin seuraava meni vaimoni taakse ja työnsi kullinsa pilluun , vähän vaimo hätkähti kun tuli toinen kulli naimaan mutta vaimo vaan huokaisi ja sanoi ihanaa pane ja kaveri pani menemään . Kun tämä kaveri päästi siemenet sisään niin heti oli kolmas valmiina naimaan . Jokainen vuorollaan kävi panemassa vaimoani ja minä viimeisenä , spermaa oli valunut pillusta lattialle paljon ja pillu oli kyllä möyhennetty ja oli tosi liukas kuun minä työnsin kullini pilluun ja nain menemään loppuun asti ja lähdin olohuoneeseen . Vaimolta kesti jonkin aikaa ennenkuin tuli alasti meidän tykö , sanoi , olihan se pillukin on hellänä mutta oli kyllä ihanaa saada kunnolla kullia . Joku kaverista sanoi että ja saat kyllä myöhemmin lisääkin ja niinhän siinä kävi että taisi kaikki uudelleen käydä panemassa vaimoani ja sen jälkeen vaimo nukahti . Aamupäivällä kun herättiin niin vaimo sai lisää kullia vaikka valitti pillun kipeyttä mutta eihän se haitannut meitä vaan kaikki jotka jaksoivat kävivät panemassa . Naimisekshan se päivä meni sillä kaikki miehet olivat jääneet yöksi . Kyllähän sen päivän jälkeen vaimon pillu oli tosi kipeänä sillä meille tuli pari kaveria lisää kun tämä kaverini oli soittanut nämä naimaan ja juomaan .
- Anonyymi00004
Vaimoni 41 vuotias , yksi hänen tuttavistaan soitti ja kysyi vaimoani orgioihin ja minäkin olisin tervetullut sinne . Meillä on vapaa suhde joten sanoi mene sinä vaan jos haluat ja vaimohan halusi . Kun sovittu viikonloppu koitti niin vaimo oli innoissaan ja sanoi että odottaa mielenkiinnolla mitä siellä on . Minä ajoin pillunkarvat pois ja hän sitten pukeutui , laittoi mustat sukat ja sukkanauhaliivit jätti pöksyt ja rintaliivit pois laittoi vaan minihameen ja t paidan ja lähti sanoen nähdään sunnuntaina . Sunnuntaina kun vaimo illasta tuli niin kyllä o,i raihnaisen näköinen käveli hiljaa jalat harallaan , huomasin kuinka hänen sukat olivat repeytyneet ja kaula sekä kun otti paidan pois niin tiesitkin olivat fritsujen peitossa niitä oli jotain kaks - kolmekymmentä , kun hän istuitui sohvalle laittoi pehmeän tyynyn pyllynsä alle ja sanoin kerro mitä siellä tapahtui ja vaimohan kertoi . Siellä oli miehiä tosi paljon ehkä viistoista jopa kaksikymmentä mutta naisia vain minä ja kaksi muuta . Otin ensimmäisenä kunnon paukun ja sen juotuani alkoi tapahtua , minut riisuttiin ja vietiin lattialla olevalle patjalle ja miehiä oli useita ympärilläni he suutelivat sekä imivät nännejä ja joku nuoli pilluani ja siitä alkoi nainti . Minua naitiin tosi monta kertaa siinä lattialla ja molempiin reikiin , en pysynyt laskuissa mutta ainakin kymmenen nai minua sinäiltana . Sama jatkui heti seuraavana aamuna heti kun sain silmäni auki niin joku oli päälläni työntämässä kulliaan pilluuni . Tätä jatkui koko päivän pilluni oli jo tosi hellänä mutta minua naitiin vaan . Jotkut naivat kortsun kanssa mutta jotkut naivat ilman vaikka oli sovittu kortsunkäytöstä , huomasin kyllä kun kokeilin pilluani sitä sinne oli päästetty spermat . Sama jatkui vielä sunnuntaina . Kun orgiat loppuivat niin huomasin keittiön pöydällä viegra pakkauksia joita oli otettu aika monta , ihmettelinkin miten miehet jaksoivat naida niin useasti ja kauan . Ku lähdin sieltä oli vaikea kävellä ja istua autoon , peilistä näin miten kaulani oli täynnä fritsuja , onneksi on kesäloma en kyllä kehtaa enkä nyt pystykkään menemään mihinkään että semmoinen reissu . Minä totesin no olet tainnu kyllä saada kunnolla kullia oot kyllä semmoisen näköinen , oliko joillakin miehillä iso kulli johon vaimoni olihan siellä varsinkin yhdellä joka nai minua onneksi oli jo useampi käynyt panemassa minua sillä sillä miehellä oli tosi iso vaikka oli pieni kokoinen mies jotain 170 senttinen mutta kulli oli varmasti 25 senttinen ja hirveän paksu etteihän se meinannut aluksi mennä millään pilluuni mutta kyllä se mies pilluuni sen työnsi ja taisi lopuksi olla kokonaan sisälläni ainakin tuntui sellaselta . Kysyin menetkö uudelleen tuollaisiin orgioihin johon vaimo sanoi , on minua tahdottu kahdenviikon päästä mutta minun pitäisi mennä yksin ja olla ainoa nainen en tiedä pystynkö kun nytkin on pillu hirveän kipeänä ja taidan mennä nukkumaan kun käyn suihkussa . Vaimo meni nukkumaan ja kun se kaksiviikkoa oli kulunut niin vaimoni lähti uudelle panoreissulleen , se taisi olla vaimolle viimeinen sillä hänet tuotiin kotiin kaksi miestä auttoi kainaloista oli niin puhki nussittu ja parinpäivän päästä kun jaksoi niin sanoi että häntä naitiin paljaalla ja kukaan ei käyttänyt kortsua vaan päästivät spermajsa pilluuni ja niitä miehiä oli kaksitoista ja tietenkin viegraa , en tiiä milloinka pilluni ja itse toinnutaan tästä ja en mene enää ikinä tuommoiseen missä on noinpaljon miehiä .
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03570- 433151
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv562887Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv342768- 162688
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452560- 442200
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h262065- 421965
- 451749