Taas ihmettelen teidän parvekeverhojen ja ikkunoiden käyttöä

Meillä on ikean SCHOTTIS verhot, ensin ulospäin valkeat ja sisäpuolella pimentävät mustat. Koska ne ovat erilevyiset, on jatkot eri kohdalla. Vaalea on kiinni alempana ja tumma ylempänä, onneksi liima kestää tälläkin helteellä, ei mitään ongelmaa.

Annoin niiden ensin roikkua ja lyhensin siihen mittaan että varjostavat taivaan, mutta ulos pihaan näkee ja koko vihreän maiseman.
Samalla varjostavat että aurinko ei paista asunnon seinään.

Koska ovat kiinni yläosassa, eikä ikkunoissa, voi availla ikkunoita. Ja näin kuumalla ei ole tuulista, voi avata puolet ikkunoista , niin tuulettuu ja silti parveke on varjossa. Lämpötila etelän parvekkeella on noin 4-8 astetta enemmän kuin virallinen ulkolämpö.

Pelkät vaaleat verhot olivat liian valoisia, häikäisivät kirkkaalla ilmalla.
Tietysti paras on kunnon kisko kattoon, sitten leveitä sälekaihtimia, ne kestää kaikenlaiset tuulet. poistaa häikäisyn, ei näkyväisyyttä. Vievät hieman tilaa leveyssuunnassa ja tulevat tomuiseksi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näkee sellaisiakin, että on kaikki parvekelasit kiinni ja parvekkeen ovi auki. Heillä ei ole liian lämmintä koskaan

Äänestä
  • "Näkee sellaisiakin, että on kaikki parvekelasit kiinni ja parvekkeen ovi auki. Heillä ei ole liian lämmintä koskaan"

    Sarkasmia? Vai...

    Avasin kaikki parvekelasit jo monta viikkoa sitten, myös sivulasit joita normaalisti en koskaan avaa. En ole katsonut tarpeelliseksi niitä sulkea vaikka välillä on vähän satanutkin. Pieni myrskykään ei haittaisi, olen kerrankin lukinnut 'parvekelasilehdet' huolellisesti paikoilleen seinää vasten. Parvekkeen ovea pidän auki vain öisin, silloin se on koko yön sepposen selällään. Päiväsaikaan parvekkeen ovi on visusti suljettuna, yleensä suljen sen viimeistään klo 10 sillä niihin aikoihin ulkoa (parvekkeelta) tuleva ilma alkaa olla sisäilmaa lämpimämpää. Sitten vielä verhot eteen ettei aurinko pääse lämmittämään lattiaa. Vähän on turhan hämärää minun makuuni, mutta mieluummin näin kuin että huone olisi tukalan lämmin.

    Tässäkin talossa näkyy suurimmalla osalla olevan parvekelasit enimmäkseen kiinni. En oikein ymmärrä miksi sillä kun aurinko paistaa ja lasit on kiinni niin parvekkeen lämpötila nousee aika korkeaksi ja sieltä sitten tulee todellä lämmintä korvausilmaa asuntoon.

    Bessie

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meillä on ikean SCHOTTIS verhot, ensin ulospäin valkeat ja sisäpuolella pimentävät mustat. Koska ne ovat erilevyiset, on jatkot eri kohdalla. Vaalea on kiinni alempana ja tumma ylempänä, onneksi liima kestää tälläkin helteellä, ei mitään ongelmaa.

Annoin niiden ensin roikkua ja lyhensin siihen mittaan että varjostavat taivaan, mutta ulos pihaan näkee ja koko vihreän maiseman.
Samalla varjostavat että aurinko ei paista asunnon seinään.

Koska ovat kiinni yläosassa, eikä ikkunoissa, voi availla ikkunoita. Ja näin kuumalla ei ole tuulista, voi avata puolet ikkunoista , niin tuulettuu ja silti parveke on varjossa. Lämpötila etelän parvekkeella on noin 4-8 astetta enemmän kuin virallinen ulkolämpö.

Pelkät vaaleat verhot olivat liian valoisia, häikäisivät kirkkaalla ilmalla.
Tietysti paras on kunnon kisko kattoon, sitten leveitä sälekaihtimia, ne kestää kaikenlaiset tuulet. poistaa häikäisyn, ei näkyväisyyttä. Vievät hieman tilaa leveyssuunnassa ja tulevat tomuiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu