Seuraa/ystävää/kohtalotoveria/juttelukaveria Naisista!

Anonyymi

Moikka.

Olen 30 v. perheellinen nainen ja pitkässä suhteessa miehen kanssa. Elämä on kaikin puolin mallillaan, mutta samalla joku osa minusta ei jaksaisi enää olla sammutettuna.. minulla on valtava naisen kaipuu. En ole vain seksin perässä, vaan kaipaan mukavaa yhdessä olemista, juttelua, pientä flirttiä ja hellää kosketusta. Haluisin niin hullaantua jostain naisesta!

Tämä ei ole minulle mikään kokeilu, jossa testaan kiinnostaisiko myös naiset, vaan oma bi seksuaalisuus on luonteva osa minua. Olemme mieheni kanssa olleet aina aika avoimia, eivätkä perus parisuhdenormit eivät ole istuneet meihin. Kimppa jutut eivät ole kuitenkaan minun juttu.

Tiedän että on muitakin samassa tilanteessa, teitä on vain niin vaikea löytää. Kokeilen nyt onneani täällä, vaikka vaikuttaakin aika hiljaiselta palstalta..

Pidän ihmisistä jotka ovat hyväsydämisiä, aitoja, rehellisiä, hassuja, ilkikurisia, rohkeita, lempeitä, ajattelevia ja pohtivia. Ulkonäöstä on vaikea sanoa mitään, sillä sydämeni on sykähtänyt niin monen näköisille ihmisille.

Itse olen aika maanläheinen ihminen. Rakastan eläimiä ja luontoa. Toisaalta olen aika rauhallinen ja pohdiskeleva, toisaalta vähän hassu häseltäjä, joka ei ota itseään kovin vakavasti. Toisaalta olen vähän ujo ja toisaalta rohkea, ristiriitainen persoona siis. :-D Omaa ulkonäköään on näin sanallisesti vaikea kuvailla. Joku on sanonut nätiksi, mutta kauneushan on katsojan silmissä. Naisellinen rennolla tavalla.

Toivottavasti joku haluisi vastata minulle!

12

1210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En ole kiinnostunut sinusta sillä tavalla mitä postauksessasi kaipaat, mutta uteliaisuuttani kysyn, toivooko ja odottaako miehesi tuollaista parisuhdetta teidän kahden välille, milaiseksi olet sitä nyt muovaamassa? Koska jos kuvaan tulee kolmas osapuoli, ei se ole enää tavan parisuhde, mihin nimikin viittaa.

    • Anonyymi

      Meillä on ollut avoin suhde jo muutamia vuosia eli molemmilla on ollut satunnaisia muita kumppaneita, eli sinänsä tämä asia ei ole uusi meille. Naista on vain kovin vaikea löytää, ja kun toivoisin että meillä synkkaisi muutenkin. Ja tietysti hyvä olisi, että toinen olisi samassa tilanteessa kuin itsekkin, eli varattu. Tuskinpa sinkkua tämmöinen kuvio edes kiinnostaisi, ja vaikka muutaman kerran olen tuntenut voimakasta vetoa sinkkuun, niin olen jättänyt lähestymättä, koska en halua loukata ketään. Ylipäätään ymmärrän että moni vieroksuu tälläistä tilannetta, mutta tämä sopii meille ja se riittää.

      • Anonyymi

        Olet siis polyamorinen??


    • Anonyymi

      Hei. Itselläni on samankaltainen tilanne. Mistä päin kirjoittelet?

    • Anonyymi

      Kuvittelin laittavani aloitukseen paikkakuntani, mutta se näköjään jäi pois. Kuopiossa Asun.
      Ap.

      • Anonyymi

        Miten sattuikin, samalta suunnalta minäkin. Olisitko kiinnostunut vaihtamaan ajatuksia aiheesta jollain muulla alustalla? Julkinen keskustelupalsta ei ehkä tähän paras.

        Terv aiemmin kysellyt


    • Anonyymi

      Ehkä olemme polyamorisia, koska lämpimät tunteet myös muita kohtaan ei haittaa. Olemme toki molemmat tunteneet myös epävarmuutta ja siitä johtuvaa mustasukkaisuuden tunnetta, mutta tähän asti kaikesta on selvitty keskustelemalla.

    • Anonyymi

      Olisipa kiva vaihtaa ajutuksia! Onko sinulla antaa sähköpostiosoitetta? Minulla on oma nimi osoitteessa, joten en viitsisi sitä tänne laittaa.. Tai sitten pitää ensin tehdä uusi anonyyminpi sähköposti..

    • Anonyymi

      Hei, olen sinua hieman vanhempi samantyylisessä tilanteessa oleva. Voinko laittaa viestiä sinulle?

    • Anonyymi

      Täällä olisi yksi jota kiinnostaa. Mistä päin olet? Itse olen Tampereelta :)

      • Anonyymi

        Tai näköjään paikkakunta tuli jo 😅


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      96
      6156
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3597
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      169
      2223
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      238
      2109
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      182
      1828
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1614
    7. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1114
    8. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      8
      1091
    9. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1061
    10. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      1050
    Aihe