Valmistuin talvella tradenomiksi (markkinointi) ja halusin jatkaa opintoja kauppakorkeaan. Opinto-ohjaaja suositteli hakemaan yhteishaun kautta, koska kuulemma suorassa maisterihaussa on vaikea päästä. Pääsin siis nyt yhteishaussa sisään, niin minkä verran tradenomin opintoja pystyy hyväksilukemaan kandidaatin tutkinnosta? Onko esim. 3 vuotta realistinen aika valmistua maisteriksi tällä pohjalla?
Tradenomi kauppakorkeaan
4
1739
Vastaukset
- Anonyymi
Vaikee sanoo, itse opiskelin yksityisesti. Oppihan siinä paljon hyödyllistä.
- Anonyymi
Hyvin paljon yliopistokohtaista. Itse pääsin esim. viime vuonna avoimen väylän kautta Vaasaan, koska tilanne oli myös sama eli traden tutkinnolla oli huomattavasti vaikeampi tulla hyväksytyksi suoraan maisteriohjelmaan kuin yliopistotutkinnolla.
Syksyllä hain siirtoa suoraan maisteriohjelmaan ja suoritin pari kandikurssia haetusta pääaineesta samalla, joita ei ollut avoimen opinnoissani suoritettuna. Eli käytännössä omalla kohdallani koko tradenomin tutkinto ''hyväksiluettiin'', jolloin kandia ei tarvinnut suorittaa.
Onko tarkoituksena jatkaa maisterivaiheessa myös markkinoinnin pääaineessa?- Anonyymi
Niin, mutta sinulla siis oli traden lisäksi sopivia avoimen yliopiston opintoja ja tutkinto-opiskelijana tekemäsi pari kandiin vaadittavaa kurssia. Eli ihan pelkällä tradella ei kandi tullut korvatuksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mutta sinulla siis oli traden lisäksi sopivia avoimen yliopiston opintoja ja tutkinto-opiskelijana tekemäsi pari kandiin vaadittavaa kurssia. Eli ihan pelkällä tradella ei kandi tullut korvatuksi.
Enemmän avoimen opintoni auttoivat siinä, että pystyin vaihtamaan tradessa aloitettua pääainetta toiseen. Oman käsityksen mukaan ne tradet, jotka ovat päässeet suoraan maisterihaussa sisään, eivät ole joutuneet juurikaan täydentämään opintojaan. Mutta kuten sanoin, niin nämä ovat aina niin yliopistokohtaisia.
Tsemppiä sulle kuitenkin tuleviin opintoihin! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 447616
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/613870Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka583780Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu583647- 963486
- 543097
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod442888Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302514IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk2042041- 491607