Pitääkö kuusikymppisellä olla parisuhde? Minulla ei ole! Onko sinulla?
Hullua ajatella, että nurkissa pyörisi joku mies. Aikoinaan olin ns. pitkässä avioliitossa melkein kolmekymmentä vuotta, mutta ei kyllä enää onnistuisi, ei mitenkään.
Hullua ajatella, että nurkissa pyörisi joku mies. Aikoinaan olin ns. pitkässä avioliitossa melkein kolmekymmentä vuotta, mutta ei kyllä enää onnistuisi, ei mitenkään.
Vastaukset 77
Vanhimmat
luulen että joko liikut väärissä piireissä tai sitten et aivan ymmärrä ... virtaa que no comprendas el animo https://www.youtube.com/watch?v=qMglBwfhsN4
No ei kait tuotakaan asiaa voi yleeistää et pitääkö olla vaiko eikö. Niin on monta mieltä kuin miestä/naista. Itellä on mutta jos se jostai syystä loppuis en ehkä uutta ennää haikailisi. Ainakaa saman katon alle asumaan. On sitä ite kukin jo sen verran pinttynytapaine että yhteensovitus voisi olla vaikeaa.
Toiset taas sanoo et on vaikea olla yksin. Aina pitää olla joku.
Niin, onko sinulla vai eikö, koska oli niin moniselitteinen vastauksesi. Mutaa mitäpä se minulle kuuluu, itse en vain suostuisi mihinkään "parisuhteeseen" pitkän avioliittoni jälkeen.
Täh! Minulla ei ole! ”Moniselitteisesti.”
Tuli vaan puheeksi, kun muutama tuttuni on jostain jonkinlaista suhteen tapaista viimeaikoina kehitellyt ja kertoilevat ihastuksistaan innoissaan.
Kuuntelen kyllä sujuvasti, mutta ei herätä mitään intohimoa asian suhteen.
Ei mitään järkeä vaihtaa näitä mukavia päiviä itsekseen naisen tuuliviiri mielialoihin.
Helteellä voisi kyllä raikastaa ilmanalaa.😎 . Tuuliviiri siis.
Beng
Kyllä minulle mahtuu nainen, vaikka viikoksi kerrallaan. Pakkoko jäädä roikkumaan jos haluaa pitää myös omat askeleensa hallussaan.
Joskus surettaa ne pariskunnat
jotka ei vao ottaa eroa toisistaan,
syitä on tuhansia,
raha
omaisuus
valat vannottu kunnes kuolema erottaa,
firma,
elatusvelvollisuus,
ym. syyt,
mutta yhdessä olo tuottaa pelkkää kärsimystä,
se tuntuu sisusta katsojasta pahalta,
auttaisi jos voisi, eikä halua kumpaakaan loukata,
mikä neuvoksi,,, ratkaisuksi,,
oma uskomus on
jos molemmat ärri-purrit itsekkäät ylimieliset, toistensa alistajat
menisi yhdessä tai erikseen terapiaan niin asia taatusti ratkeaisi johonki suuntaan, joko suhde paranisi keskenään elää tai sitten eroki olisi tai tuntuis sitten jo luonnollisemmalta ratkaisulta,
mutta
jokatapauksessa he tarvitsee ULKOPUOLISTA apua ja tuke oli ratkaisu sitten mikä tahansa,,,,
Kukaan sivustakatsoja ei tiedä pariskuntien todellista tilannetta, joten on aivan turhaa "tuntua pahalta" kun ajatus perustuu omiin tulkintoihin ja niihin lyhyisiin hetkiin, joilloin tämän pariskunnan kanssa mahdollisesti on.
Äls muuta sano! Yllätys, totuuden paljastuttua, voi olla hyvinkin järkyttävä. Että kaikenlaista!
Mies pyörii omissa nurkissaan pääosin, pieneltä osin minun nurkissa, samoin minä hänen. Sen parempaa suhdetta ei olekaan.
Kun lapset oli pieniä, puoliso ja minä asuimme saman katon alla. Asioiden hoito on siten kätevämpää. Siinä oli niin paljon puuhaa, ettei sitä suhdetta ehtinyt kovin paljon miettiä. Varmaan paras vaihtoehto siihen tilanteeseen.
Minä en ymmärtänyt edes mitä on lähimmäisen rakkaus vasta kuin pitkän ajan jälkeen.
On se niin mukavaa olla yhdessä. Niin kauan kuin saadaan olla elossa.
Mitä ihmettä! No, moneksihan meitä ihmisiä tunnetusti on, mutta vaikea kuvitella, että joku oikeasti haluaisi elellä yksinään. Ihmisen ikävä toisen luo.
Yhden hengen taloudet ovat kovasti lisääntyneet viime vuosina.
Ne lisääntyvät iän myötä...........
Verrattuna ”pitkään avioliittoon”, niin kyllä elämä on paljon parempaa näin yksin eläen. Ehkä en vaan tiedä, millainen on ”hyvä parisuhde”.
Niitä on 1 milj, siis yksin asuvia, aika iso osa 5 miljoonasta.
Vuonna 2020 1,2 miljoonaa. Yksin asuminen on lisääntynyt erityisesti nuorten ja iäkkäiden keskuudessa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana yksin asuminen on kasvanut eniten alle 30-vuotiailla ja yli 65-vuotiailla.
Siinä sen huomaa, ettei se ”parisuhde” nyt niin ”onnea” tuo!
Aloittaja sanoo, että hullua ajatella...
Miksi pitää ajatella ihmisten haluamisia.
Jos itse ajattelee, ettei kuunaan halua miestä/naista saman katon alle, niin mitä sitte? Jokainen ajatelkoot kuten lystää.
Mikään ei ole hullua, jos ihminen uskaltaa elää Haluamallaan tavalla.
Sekään ei ole hullua, jos ei tahdo mitään ja ketään ja silleen.
On hyvä, jos osaa järkätä elämänsä omanlaisekseen. Ja olla tyytyväinen siihen.
Viis siitä mitä muut ajattelee.
Heikunkeikku
Just noin Heikku.
Aivan, eihän me täällä on toteuttamassa muitten mielipiteitä.
Itsestään hän puhuukin, eli lauseesta puuttuu sana ´minusta´ hullua...
Ihan niinkuin keksimällä keksisit jotain negatiivistä aloittajan mielipiteestä.
Voi miten haluaisin oppia ajattelemaan asian kuten Heikku. Itse olen ollut liitossa lähes 40 v. enkä muusta tiedä, mutta ainakin tässä iässä yhdessä tekeily on helpompaa. Rakkaudesta en tiedä...
Mutta ainoa poikani on valinnut toisen tien. Ei ole seurustellut, ei halua "kämppistä", viihtyy yksin tieto- ym. koneineen, ei ole homo, ei paljon kavereitakaan, ei liiku kapakoissa tai juuri muuallakaan. Mutta vaikuttaa täysin tyytyväiseltä elämäänsä. Miksi sitten minä kärsin siitä, että hänen elämänsä lipuu mielestäni ohi? Miksi en vain ymmärrä, että se on hänen elämänsä, hän elää sitä haluamallaan tavalla?
Sinulle, joka olet ollut nelkytä vuotta liitossa.
Älä murehdi poikaasi, koska hän tahtoo elää siten kuin elää.
Ole tyytyväinen, jos hän on löytänyt omanlaisensa elämän.
Ja Jos-jos hän jossakin vaiheessa tympiintyy tämänhetkiseen oloonsa, niin ainahan hän voi etsiä vaikka kumppanin itselleen. Kuka tietää.
Elä sinä omaa elämääsi ja nauti kumppanistasi, jonka kanssa on takana jo aimo määrä vuosia. Yhteistä historiaa. Onnittelut siitä.
Heikunkeikku
Aina on heitä jotka tyrkyttävät tai ovat tyrkyllä, eivätkä millään tahdo tajuta kun sanoo ei kiitos. Oma tupa, oma lupa.
Yhteistä eloa ehti olla yli 30 vuotta, ihan riittävästi yhdelle muijalle, eikä todennäköisesti koskaan osuisi kohdalle yhtä hyvää, tai edes lähelle, joten en moisiin pariutumisyrityksiin tuhlaa yhtään aikaani.
Ei ole enkä saman katon alle enää muuttaisi kenenkään kanssa. Kiva kyllä olisi tanssi- , matka- , lenkki- ym kaveri mutta ei sellaistakaan ole kohdalle osunut enää vuosiin.
Tai sitten kuvittelet, että osuu, muttet vaan tajua miehen putkiaivoisuutta, joka ei todellakaan enää taivu mihinkään. Samat kotihommat päivittäin, samat kauppareissut viikottain ja samat lenkkipolut juostessa.
Ehdotat jotain muuta ja hän kauhistuneena sanoo; ehkä ja siihen se jää. Mitä sellaisella kaverilla tekee?
Voi kuule, mä en kuvittele yhtään mitään. Eipä ole tarvinnut montaa sanaa vaihtaa kun on jo selvinnyt että ei mitään yhteistä, joten heippa.
humppaa ja runk kaa sää vaan omiin kouriin loppujes ikäs, sää mitään enää saa ha haa se oikeen sullen.
Kiitos , sitä samaa sulle !!!!!!!!!!!!!
Erotiikka kaveri on ihana, ei pyöri nurkissa ja osaa asiansa, hän on ukkomies on minusta parempi, kuin sinkku minulle.
Tapahtui kolme tuntia sitten. Kävelin pitäjän keskustassa. Mies pyöräili vastaan, sanoi Hei ja pysähtyi. Jatkoi, lähde mun kans rakastelemaan. Sanoin, ei kun kauppaan menen. Hän: No mutta sen jälkeen. Sinulla on varmaan pitkä aika entisestä. Ja minä tyhmä: Niin onkin (?? miks tunnustin) mutten silti lähde, heilautin kättä ja jatkoin reippaasti matkaa.
Noin ikä-ihmisten suhde pitäisi olla. Ei tarttis ketään nurkissaan sietää. Hetki läheisyyttä. Vaan miten rohkeus riittäsi? MIes oli ulkoisesti ihan jees. Ja täysin asiallinen.
Minusta ei ole täysin asiallista ehdottaa tuntemattomalle ensi repliikissä et lähdetään rakastelemaan. Kertoo ehdottajan sielunmaisemasta kyllä paljon.
Tottakai paljon hyväksyttävämpää ja sopivampaa käytöstä on yrittää rakastelemaan soidinmenojen kautta. Sehän lähti nuorena tanssipaikalla, Käyksä usein täällä...
No niinhän sitä ihmiset fiksummin yleensä.
Harvoin komppaan. Nyt joo.
Beng🌻🐝
pitää sanoon läheksää panee.
Juu. Aina vaan paranee🤣. Haluaisin nähdä sen naisihmisen joka lähtee tuollaisen kutsun kuultuaan.
Onneksi nykyään suhtaudutaan yksin asuviin asiallisesti. Mutta n. 40 vuotta sitten oli jonkinlainen parisuhdepakkoajattelu.
Joo. Vallalla oli vanhapiika-ja -poika-ajattelu.
Ihmekös sitten, että avioliittoon meno tuntui niin ahdistavalta, jos heti joutui johonkin muottiin.
Ehkä sama ”muotti” on nyt niillä ”pariutuneilla” tutuillani, jotka kyselevät pariutumiskuvioitani nyt, ikäni ollessa lähempänä seitsemääkymppiä😂
Olisi kiva parikertaa viikossa saada pussukat tyhjiksi, ilman mitään sitoutumista.
Voisin tietysti myös auttaa esim kodinkunnostustöissä jne.
No etkös voisi aatella meneväs omin käsin onneen?
Näyttää siltä, että vapaana olevat keski-ikäiset naiset ovat sen verran persoonallisia, että elämä niiden kanssa olisi rasittavaa.
Olin 30v aviossa, toinen löysi uuden ja ero tuli, harmitti kun oli pettäny jo vuosia, luulin et kaikki hyvin. En mene enää parisuhteeseen, olihan se vaikeaa tottua yksin elämiseen. Siksi menin taas parisuhteeseen ja se oli virhe, elämäntavat oli uudella myös, sellaiset, et huokasin helpotuksesta kun eroon pääsin. Sitä minä ihmettelen kun pitkässä parisuhteessa olevat luulee, et olen onneton yksin. Ehkä heillä on onnistuneet suhteet. En todella enää mene parisuhteeseen, elämä on nyt helppoa.
Kuin myös, yli 30 vuotta avioliittoa. En enää jaksa aloittaa uutta. Kaiken lisäksi kokemus on näyttänyt, että mennyt elämä ei saa näkyä juurikaan, nimittäin lastenlapset. Tämä omassa "rauhassa" oleminen paras tässä kohtaa.
Enpä tiiä. Tarttee kokeilla ekana fleslaittii ja Barparaa.
Barpara on myös hyvä avec, kun saa kutsun johonkin tilaisuuteen.
Kyllä kuuskymppisillä vielä tykki pelaa.
Isolla putkella vaan niin, että tuntuukin tuo tykitys.
”Ikinuaret” kuusikymppiset papparaiset😂 Turhia haaveilee ja itsestään ”isoja” kuvittelee💭 Ei kannata! Yäk🤢
Voiko ikäsinkkuiluun olla ihan yksinkertainen selitys: jos on kovin nuorena mennyt avioon eli ei ole koskaan kokenut yksin elämistä tai asumista, niin sen haluaa kokea.
Jos puoliso kuolee, eivät kaikki kirmaa hinkuvinkuna jonkun uuden tuttavuuden perään.
Vuosikymmenten saatossa on ne tutustumistavat muuttuneet: ei ole enää tanssiravintoloita valkeine pöytäliinoineen, hoveineen, ystävällisine narikkamiehineen, pöytiin tarjoilua ja live orkkaa.
Sitä tutustumiskulttuuria ei enää ole.
Ei ihmisiä kiinnosta notkua jossain pubissa.
Ja ajatuksena melko vieras henkilö pyörimään jalkoihin, on hui kauhistus.
Opettelu toisen tavoille voi olla vaikeampaa kuin vieraan kielen opiskelu.
Beng
"Hullua ajatella, että nurkissa pyörisi joku mies. Aikoinaan olin ns. pitkässä avioliitossa melkein kolmekymmentä vuotta, mutta ei kyllä enää onnistuisi, ei mitenkään."
No, mutta. Tuon kuvauksen luettuani tulee vain todeta sen ns. luonnonvalinnan tekevän hyvin työnsä, sillä kaikki itsekään eivät ole hyvää ainesta parisuhteeseen saman katon alle tai ehkä ei edes väljempään / vapaampaan suhteeseen ;-)
Empiiristen havaintojeni mukaan ilmeisen monistakin 'tiettyyn ikään' saapuneista tulee henkisesti melko ahtaan kaavan ajattelijoita, kulkijoita / olijoita.
Mutta eihän saman katon alla parisuhde tai parisuhde ylipäätään ole mikään "sosiaalinen välttämättömyys" ja monkin ihan omasta tahdostaan asuu mieluummin yksin, kokien siinä tietyn vapauden, riippumattomuuden ja itsenäisyyden tunteen ... kunhan vain terveyttä piisaa.
Mikäli itse on aktiivinen, niin voi lähteä moneen harrastukseen tai tapahtumiin ja tehdä halutessaan uusia tuttavuuksia / kavreita.
Toisaalta, onhan noita varttuneemmallakin iällä kimppaan asettuneita hyvällä tiimihengellä, joilla on toimivat ihmiskemiat ja paljon yhteistä jaettavaa, utelias ja avara mieli, sekä halua uuden kokemiseen. Parisuhde ei myöskään tarkoita, että tulisi kaiken aikaa olla kuin paita ja peppu, vaan kumpikin voi omata myös omia harrastuksia ja menojaan.
Tai sitten "osa-aika" harrastelu- ja erotiikkakaveri ;-)
Se nuoruus oli sitä ”ryhmäytymisen” aikaa. Oli paljon porukkaa, niin siinä samassa meni yksi ”parisuhdekin”. Tuli itsenäistymisen aika ja siinä samassa meni se parisuhdekin, kun ei sille ollut enää tarvetta ja kaikkien piti omalta osaltaan itsenäistyä.
Aikansa kaikella ja olihan se silloin kivaa. Oli paljon ihmisiä ja paljon lemmikkieläimiä ja vilskettä ja puuhaa riitti.
Nyt on ihanaa asua itsekseen omassa kodissa ja just niin ja siellä, missä tykkää asua. Aivan ihanaa!
Kyllä moni 60:n nainen haluaa parisuhdetta ja yhdyntöjä.
Kyllä, sen huomasin kun rohkeasti ehdotin tutulle, vuosia sitten eronneelle entiselle työkaverille kahvihetkeä luonani. Noin tunnin kuluttua kahvinjuonnista olimme työn touhussa ja jo kahvipöydässä oli hänen kätensä lähellä sitä itseään. Jälkeenpäin sanoi olleensa kolme vuotta ilman sitä , nyt sai lisäksi suutakin. josta nautti suunnattomasti.
Naisena sanon " Olispa siihen/sen saamiseen mahdollisuus edes kerran viikossa.
Kyllä se niin ihanalta tuntui, 13kk tauon jälkeen. Hyvänen aika miten ihanaa, siistin hyvivarustetun miehen kanssa.
Unohtunut koko touhu jo yli parikymmentävuotta sitten🥱
No jopas. Millä saat "kivun" pois.
Varmaan aikoinaan ”omin käsin onneen”. Nykyisin totaalisen unohtunut koko juttu.
Olemalla uskollinen Kyllikille.
Sanos muuta! Kun miehellä on hyvä etuvarustus, haluaisin vaikka kaksi kertaa viikossa.
Ihanaa se on
Riippunee siitä parisuhteesta. Yli 50 vuotta kestänyt aviosuhde on totuttanut meidät siihen, ettei yksin elossa ole mitään myönteistä.
Vaimoni tekemät, pisimmillään parin viikon tyttöjen matkat olivat jo kolkko muistutus siitä vaihtoehdosta.
Nyt lähimenneisyyden pari kuukautta kestäneet, päivittäiset tervehdyskäynnit ovat muistutus elämän rajallisuudesta. Nyt on tilanne parempi kuin olisi voinut kuvitella.
Jos leskeytyisin niin minun on mahdoton kuvitella mitään varsinaista parisuhdetta.
Kertaluontoiset kaupalliset palvelut riittäisivät siihen tarpeeseen mutta niissähän kyse ei olekaan ihmissuhteesta.
"Kertaluontoiset kaupalliset palvelut riittäisivät siihen tarpeeseen mutta niissähän kyse ei olekaan ihmissuhteesta."
Ihmissuhteita on monenlaisia, vaikka tuosta ko. en omaakaan kokemusta, mutta ymmärrän toki ajatuksen ;-)
60 palsta?!
Hullua ajatella että tilavissa nurkissa pyörisi joku nainen. Aloittelin "asiat" joskus 17- kesäisenä ja noin 60- vuotiaana alkoi jo melkein tympiä. Yksin on paljon kokeneenkin paras elellä.
Jäin leskeksi kolme vuotta sitten. En huoli ketään enää tämän ikäisenä, en vaikka kuinka ihastuisin sillä en kestä sitä mahdollista luopumisen tuskaa toista kertaa. Minulla oli hyvä, pitkä, rakastava liitto mieheni kanssa. Tyydyn elämään yksin, kuitenkin elän edelleen, koronasta huolimatta, ihan aktiivista elämää lasteni ja ystävieni, harrastusten parissa.
Minulla käy vieraana kerran viikossa keikkatyötä täälläpäin tekevä mies.
Iltasella töiden jäkeen hän tulee ja lähtee taas aamusella työmaalleen.
Vietämme koko yön saman peiton alla. Tavaksi on tullut, että ilalla hän haluaa ottaa edestäpäin ja aamuyöilla taas takaa. Pari kertaa yössä sitä ihanaa, sillä hän osaa tehdä sen, ihan huippusuorituksia,
Aina, kun hän tulee, hänellä on jotain kivaa mukanaan, herkkuja yms.
heh heh heeee,,,, k a t t e e k s käy,,,,,
mullekki tommonen,,,,,, heti,,,,
Kirjoittaja on kuitenkin täysi nyssykkäinen miespuolinen saamaton kuvittelija?
Just sellainen, joka sanoo, ettei ”mua kiinnosta”! Juoksee mieluummin, ettei ”pää hajoo”. No, juoskoon, kunhan tarpeeksi kaukana juoksee!
Tääl olis, mutta illalla haluan parikertaa takaa, aamuyöllä käytän suuta, jos haluut, itse nautin.
heh heh heeee............No helpostihan sellasen löydät, tuonne vaan treffipalstalle profiilia tekemään ja haku päälle, niitä reissurakastajia kyllä riittää niin paljon kun tarttet
Ei kenelläkään PIDÄ olla parisuhdetta, ellei itse halua, ja olipa minkäikäinen vain.
Minä olen pitkässä parisuhteessa edelleen ja päin vastoin kuin sinä, en viihdy pitkään erossa kumppanistani. Vaikka me saatamme puuhastella päivät pitkät omissa hommissamme, on kiva tietää, että toinen on huutomatkan päässä ja on kiva kellahtaa illalla toisen kainaloon.
Meillä on oikein vanhan sortin roolijako eli mies puuhastelee ulkona ja remppaa ja rakentaa sitä sun tätä ja minä viihdyn hellan ääressä - toimii meille mainiosti. Erossa ollaan oltu korkeintaan viikko näiden yhteisten 45 vuoden aikana.
Noinhan se ehkä kivasti menee. Itse en voi kuvitellakaan kenenkään kanssa kahden asuvani. Tuntuu liian sitovalta. Vaikka melkein kolmekymmentävuotta naimisissa olinkin, niin en asunut koskaan tyypin kanssa kahden.
Olin 30v aviossa, hyvällä muistan sitä aikaa. Yhtään yötä ei oltu erossa. Lapset lähti maailmalle ja tulikin toiselle ikäkriisi, muutos tuli ja erosimme. Mutta, nyt nautin yksin olosta ja asumisesta. Eli loppu voi olla uuden alku, ja katkeruus on turhaa. Vaikka kaipaan välillä, tiedän nyt et rakkaus elää vapaudessa, ei mikään ole pakko ja kaikella on hyvät puolet.