Hyvä Sysmä

Sysmässä selvitellään kiinteistöverotuksen ja jätevesilaskutuksen epäselvyyksiä – rakennusvalvonta ollut jo pitkään ruuhkautunut.
Avi antoi huomautuksenAttendo Kaislalle. Liian vähäisestä henkilökunnasta ja toinen huomautus tuli Kaislan vastuuhenkilön toimintaa toisen, Joutsassa sijainneen hoivakodin vastuuhenkilönä.
132539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Epäkohtailmoituksen mukaan Attendo 247 Oy:n Attendo Kaislassa
ongelmana on ollut, että:
. yksikössä on liian vähän henkilökuntaa erityisesti viikonloppuisin
ja henkilökunnalla huoli hoidon laadusta
. aamuvuoroissa on kaksi työntekijää ryhmäkodissa, jossa on 16
asiakasta
. hoitohenkilökunta vastaa myös runsaasti tukipalveluista ja huoli
on myös hygieniasta, kun hoitajat tekevät sekä hoitotyötä että
valmistelevat aterioita samassa työasussa
. sijaisina käytetään kouluttamatonta henkilökuntaa ja eläkeläisiä
. toimintayksikön esimies vastaa kahden ison hoivakodin johtamisesta.

Äänestä
  • Aivan älytöntä sekoilua niin kotihoidossa kuin kaislassakin ! Ei ihme jos työntekijät lähtee ! Vikaa lienee itse yhtiössä ei niinkään johtajassa ja henkilökunnassa ! Rahastamista vanhuksilla ja sairailla !

    Äänestä

Jätevesilaskutuksen ongelmista en ole kuullut, mutta Salpakierron virhelaskutuksista ympäri Päijät-Hämettä on ollut paljonkin juttua, ihan täys seko firma, onneksi Sysmä on sanoutunut irti yhteisistä jätesopimuksesta ja pääsee irtisanomisajan jälkeen hoitamaaan itse omat jätteet.

Äänestä
  • Tuleeko Sysmään oma kaatopaikka ? Vai viedääkö edelleen Lahteen ja sekin maksaa !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuleeko Sysmään oma kaatopaikka ? Vai viedääkö edelleen Lahteen ja sekin maksaa !

    Sysmä ON kaatopaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuleeko Sysmään oma kaatopaikka ? Vai viedääkö edelleen Lahteen ja sekin maksaa !

    Ei kai missään ja mihinkään vieminen ole ilmaista?

    Äänestä

  • Yhäkö tähän asiaan liittyy epäselvyyksiä? Satelliittikuviako jällen katseltu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sysmä ON kaatopaikka.

    Niin näkyy olevan ! Kun jotkut älykääpiöt tuovat talousjätteensäkin S marketinkin ja Suvituulen jäteasemalle ! Vaikka ne on tarkoitettu paperin , muovin , metallin ja lasin keräykseen ! Ei talousjätteelle !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin näkyy olevan ! Kun jotkut älykääpiöt tuovat talousjätteensäkin S marketinkin ja Suvituulen jäteasemalle ! Vaikka ne on tarkoitettu paperin , muovin , metallin ja lasin keräykseen ! Ei talousjätteelle !

    ... ja omat roska-astiat pitäisi varmaan lukita etteivät muutamat lukutaidottomat mökkiläiset pudottaisi niihin ohi ajaessaan roskapussejaan, ikävää kun sekajätettä laitetaan 12 viikon välein tyhjennettävään energiajäteastiaan ...kele.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin näkyy olevan ! Kun jotkut älykääpiöt tuovat talousjätteensäkin S marketinkin ja Suvituulen jäteasemalle ! Vaikka ne on tarkoitettu paperin , muovin , metallin ja lasin keräykseen ! Ei talousjätteelle !

    Eihän ne espoolaiset osaa edes lukea, saatikka käyttäytyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai missään ja mihinkään vieminen ole ilmaista?

    Se on vaan kumallista , kun kuluttajia syytetään jätteen tuotamisesta teollisuushan sitä tuottaa kun kaikki pakataan kertakäyttö pakkauksiin . Ja meitä kuluttajia syytetään eihän se nyt ihan oikein mene vai mitä !

    Äänestä

Kuralla olevan pörssiyhtiöön sijoittaneet omistajat; eläkeyhtiöt, korppikotka rahastot jne, on tottakai vaatinut Attendon johtokunnalta toimenpiteitä liiketoiminnan kannattavuuden tehostamiseksi, osakekurssin nostamiseksi ja osinkojen kasvattamiseksi. Muuten heidän yritykseen sijoittamalle pääomalle ei tule tuottoa. Voi olla että menee jopa konkkaan ja yritykseen sijoitetut miljoonat häviää tuhkana tuuleen.

Siten toimitusjohtaja käskystä ja pelko pepussa oman asemansa turvaamiseksi puolittaa yrityksen henkilöstömenot jne. AVIn ja kunnan "direktiiveistä" ja pikkusakoista huolimatta. Eikä yrityksen hoivakotien asukkaiden hyvinvointi kiinnosta ketään, kun konkurssi uhka on todellinen.

Puolet hoitajista pihalle ja yksi päällikkö hoitaa kahden hoivalaitoksen johtamisen. Nyt on tuplasti enemmän liiketaloudellisia tehoja, mutta kaksi kertaa vähemmän toiminnallisia/laadullisia tehoja.

Tupakka, alkoholi, huume ja yksityisellä hoivateollisuudella on se yhteneväisyys että ne kaikki haluaa tappaa omat asiakkaansa mahdollisimman nopeasti - vaikka siinä ei ole mitään liiketaloudellista logiikkaa.

On myös aikamoista välinpitämättömyyttä hoivakotien asukkaiden lähiomaisilta säilöä omat vanhemmat jne näiden pörssiyhtiöiden pyörittämiin yksityisiin hoivakoteihin, vaikka on yleisessä tiedossa että toiminnassa on vakavia ongelmia ja puutteita - hoivakoti on vanhukselle heitteillejättö, kidutus ja ennenaikainen kuolemantuomio.

Kaikkia peruspalveluja ei kannata yksityistää, vaikka palvelujen tuottaminen olisikin siten kunnalle pari euroa halvempaa.

Sysmän kunnanjohdolla on väärät arvot ja bussikuskin älykkyys.

Äänestä

jos on noin paljon energiaa voi tehdä itse asian hyväksi jotain

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sysmässä selvitellään kiinteistöverotuksen ja jätevesilaskutuksen epäselvyyksiä – rakennusvalvonta ollut jo pitkään ruuhkautunut.
Avi antoi huomautuksenAttendo Kaislalle. Liian vähäisestä henkilökunnasta ja toinen huomautus tuli Kaislan vastuuhenkilön toimintaa toisen, Joutsassa sijainneen hoivakodin vastuuhenkilönä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu