Kaikkitietävät

Kaikkien meidän tuttavapiirissä varmasti on ainakin yksi niinsanottu besserwisser joka aina luulee olevansa joka asiassa oikeassa
Meidän perheessämme tämä henkilö on appiukkoni,hänen kanssaan ei voi mistään keskustella,hän kun ei koskaan myönnä olevansa missään asiassa väärässä,nyt taas on ollut pääsiäisestä mykkäkoulua kun hän väitti Elviksen äidin nimen olleen Phyllis eikä voi myöntää olevansa väärässä,tämän takia olemme taas koko perhe bannissa eikä vaimollenikaan soiteta kun hänen miehensä muka on jääräpää ja pojan ylioppilasjuhlat ovat ovella
Pahinta asiassa on vaimoni suhtautuminen,hänen mielestään minun pitäisi antaa periksi kun on muka turhaa kiistellä 84-vuotiaan kanssa mutta tämä papparainen ei ole sen seniilimpi kuin minä itsekään,käyttää vain sitä hyväkseen
26978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

besserwisser olen MINÄ.
Tiesitkös, että Elvis elää?

Äänestä
  • Ja Elviksen kanssa otetaan useinkin kaljat meidän terassilla.

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    Ja Elviksen kanssa otetaan useinkin kaljat meidän terassilla.

    suostunut vielä meillä käymään. Ostarilla olen kylläkin bongannut kingin monta kertaa. Kerro terveisiä.

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    Ja Elviksen kanssa otetaan useinkin kaljat meidän terassilla.

    Taidat tosiaan olla aika elvistelijä

    Äänestä

  • Hämäläinen kirjoitti:

    Taidat tosiaan olla aika elvistelijä

    Mutta en ole kehunut sellaisilla, mitä mulla ei oikeasti ole...

    Äänestä

vanhalle appiukollesi sen verran periksi että sanot hänen olevan oikeassa, on sitä kai nyt parempiakin riidan aiheita kuin Elviksen äidin nimi. Ja mietnkähän se kamala ihminen on aina se appiukko tai anoppi? Mitäs otit muijan jolla on tuollaiset vanhemmat, olisit katsonut nokkaasi pidemmälle ja jäänyt vaikka vanhaksipojaksi. Ei olisi anoppia tai appiukkoa kiusaamassa.

Äänestä
  • Tämä nyt vain oli esimerkki,samaa on jatkunut jo 27 vuotta

    Äänestä

  • Itsekin menin naimisiin nuoren neidin kanssa enkä tiennyt silloin samalla naineeni koko suvun

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Tämä nyt vain oli esimerkki,samaa on jatkunut jo 27 vuotta

    siitä kohta kupsahtaa, ellet sinä sitä ennen liialliseen verenpaineen nousuun kuukahda. Mitä sitä ottaa turhia murheita yhdestä appiukosta, on sitä kai sinulla muutakin tekemistä.

    Äänestä

  • Hämäläinen kirjoitti:

    Itsekin menin naimisiin nuoren neidin kanssa enkä tiennyt silloin samalla naineeni koko suvun

    meni naimisiin sievän ja herttaisen nuoren neitokaisen kanssa ja nyt on joutunut elämään riivinraudan kanssa jo 30 vuotta. Ei sitä koskaan etukäteen tiedä mikä siitä akasta tulee tai sen suvusta.

    Äänestä

  • maron kirjoitti:

    siitä kohta kupsahtaa, ellet sinä sitä ennen liialliseen verenpaineen nousuun kuukahda. Mitä sitä ottaa turhia murheita yhdestä appiukosta, on sitä kai sinulla muutakin tekemistä.

    Ei voi syrjäyttää noin vain

    Äänestä

  • maron kirjoitti:

    meni naimisiin sievän ja herttaisen nuoren neitokaisen kanssa ja nyt on joutunut elämään riivinraudan kanssa jo 30 vuotta. Ei sitä koskaan etukäteen tiedä mikä siitä akasta tulee tai sen suvusta.

    Hän on minulle edellen se kaunis neiti,ikävä kyllä vain erittäin kiintynyt isäänsä varsinkin sen jälkeen kun hänen äitinsä kuoli

    Äänestä

Se on kyllä paras tie, että annat myöten, olet tapeen mukaan kuminauha. Tuon ikäisen kanssa, myös nuorempien appien kanssa, pitää säilyttää sopu niin että nuori antaa myöten. Niin on ollut kulttuuriperheissä aina. Niin on monessa maassa ainoa etiketti. Edellisen sukupolven kanssa ei nosteta riita, ja tavallinen kysymys on juuri mitätön asia, jossa Sinun viisaus mitataan sillä kuinka varauksetta annat arvon 'besserwisserille'. Kyllä läheiset tietää mikä asiantila on, eikä Sinun arvo siinä laske.

Äänestä
  • Appeni vain on jatkuvasti käyttänyt tilannetta hyväkseen ja vaimoni myötäilee isäänsä jota oikeastaan pelkää,harkitsin paikkakunnan vaihtoa 15 vuotta sitten mutta äijä heti tekeytyi muka sairaaksi vaikka on terve kuin pukki,haluaa vain kaiken huomion osakseen

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Appeni vain on jatkuvasti käyttänyt tilannetta hyväkseen ja vaimoni myötäilee isäänsä jota oikeastaan pelkää,harkitsin paikkakunnan vaihtoa 15 vuotta sitten mutta äijä heti tekeytyi muka sairaaksi vaikka on terve kuin pukki,haluaa vain kaiken huomion osakseen

    se on ainoa oikea keino koittaa selvittää välejä vaimon kanssa. Turha inistä jos ei osaa pitää puoliansa. Ja tottakai vanhemmat yrittävät pitää lapsensa lähellään, liikaakin monta kertaa, mutta koita silti kunnioittaa vanhaa miestä, monissa maissa vanhukset ovat koko suvun kunnioitetuimpia jäseniä, ja muista että sinäkin vanhenet koko ajan.

    erikoinen. Mutta ei Sinun tarvitse kärsiä koko ajan, et kai asu yhdessä? Kuminauha venyy aina silloin kun tapaat. Muulloin olet itse king.

    Vaimoni mielestä ei meidän liitossamme ole vikaa eikä minunkaan mielestäni kun hän vain käsittäisi etten ole appiukon kanssa naimisissa,ainoastaan hänen

    Äänestä

  • plunger kirjoitti:

    erikoinen. Mutta ei Sinun tarvitse kärsiä koko ajan, et kai asu yhdessä? Kuminauha venyy aina silloin kun tapaat. Muulloin olet itse king.

    Oikeastaan vain rauhallista nyt mutta kun on pian pojan ylioppilasjuhlat ja hänelle tärkeää että vaari sinne tulee,olen vain niin kyllästynyt koska jos nyt myönnän Elviksen äitiasian niin hän alkaa taas jankuttaa vaikka että Kekkosella oli kaksoistytöt ja siinäkin pitää sitten taas olla samaa mieltä

    Äänestä

  • maron kirjoitti:

    se on ainoa oikea keino koittaa selvittää välejä vaimon kanssa. Turha inistä jos ei osaa pitää puoliansa. Ja tottakai vanhemmat yrittävät pitää lapsensa lähellään, liikaakin monta kertaa, mutta koita silti kunnioittaa vanhaa miestä, monissa maissa vanhukset ovat koko suvun kunnioitetuimpia jäseniä, ja muista että sinäkin vanhenet koko ajan.

    No täällähän sinä sitten äkseeraat ;D

    Äänestä

  • Kyllästynyt kirjoitti:

    Oikeastaan vain rauhallista nyt mutta kun on pian pojan ylioppilasjuhlat ja hänelle tärkeää että vaari sinne tulee,olen vain niin kyllästynyt koska jos nyt myönnän Elviksen äitiasian niin hän alkaa taas jankuttaa vaikka että Kekkosella oli kaksoistytöt ja siinäkin pitää sitten taas olla samaa mieltä

    Ymmärrän Sinua oikein hyvin. Mutta löisin koko homman nauruksi. Vaikka kertomasi asia onkin esimerkki, ei koko veisuu ole viisaan vaivan arvoinen.

    Ilolla myöntäisin känkkäränkkäapelle, että jo vain oli Kekkosella kaksoistytöt. Ja taisivat olla nimeltään vielä Phyllis ja Gladys, jos sitten kunnioitettu appipiru ei muistaisi jotain muuta, joka tietenkin on ihan oikein.

    En todellakaan tuollaisen mulqvistapen takia viitsisi otaa tulpaa itselleni.

    Nauru auttaa!

    Äänestä

  • Viitta kirjoitti:

    No täällähän sinä sitten äkseeraat ;D

    minäkö vai joku muu??

    Äänestä

  • hjuuumor kirjoitti:

    Ymmärrän Sinua oikein hyvin. Mutta löisin koko homman nauruksi. Vaikka kertomasi asia onkin esimerkki, ei koko veisuu ole viisaan vaivan arvoinen.

    Ilolla myöntäisin känkkäränkkäapelle, että jo vain oli Kekkosella kaksoistytöt. Ja taisivat olla nimeltään vielä Phyllis ja Gladys, jos sitten kunnioitettu appipiru ei muistaisi jotain muuta, joka tietenkin on ihan oikein.

    En todellakaan tuollaisen mulqvistapen takia viitsisi otaa tulpaa itselleni.

    Nauru auttaa!

    Hän nyt vain kuitenkin sattuu olemaan vaimoni isä

    Äänestä

kommentteja kirjoitan joten toisto saattaa olla mahdollista. minullakin on lähipiirissä tällainen kaikkitietävä (sisareni)ja olen huomannut että helpoimmalla pääsee kun antaa periksi, varsinkin jos kyseessä on ihan mitätön asia. Aina ei kuitenkaan jaksa antaa periksi jos homma menee ihan älyttömyyksiin..siitähän seuraa mykkäkoulu, pisimmillään minun tapauksessani kesti kaksi vuotta.:)

Iäkkäiden ihmisten saattaa olla vaikea antaa periksi nuoremmalle, varsinkin vävyille tai miniöille...arvovaltakiistaa se on luultavimmin.

Äänestä
  • Jos anoppini väittää punaisen olevan sinistä olen vain samaa mieltä,enhän onneksi ole hänen kanssaan naimisissa

    Äänestä

laiska enkä lukenut koko ketjua eli tuliko asia selväksi,mutta kehoittaisin avajaa nauramaan lisää.

Äänestä
  • Vähän jo se nauru tyrehtynyt 27:ssä vuodessa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyllästynyt kirjoitti:

Kaikkien meidän tuttavapiirissä varmasti on ainakin yksi niinsanottu besserwisser joka aina luulee olevansa joka asiassa oikeassa
Meidän perheessämme tämä henkilö on appiukkoni,hänen kanssaan ei voi mistään keskustella,hän kun ei koskaan myönnä olevansa missään asiassa väärässä,nyt taas on ollut pääsiäisestä mykkäkoulua kun hän väitti Elviksen äidin nimen olleen Phyllis eikä voi myöntää olevansa väärässä,tämän takia olemme taas koko perhe bannissa eikä vaimollenikaan soiteta kun hänen miehensä muka on jääräpää ja pojan ylioppilasjuhlat ovat ovella
Pahinta asiassa on vaimoni suhtautuminen,hänen mielestään minun pitäisi antaa periksi kun on muka turhaa kiistellä 84-vuotiaan kanssa mutta tämä papparainen ei ole sen seniilimpi kuin minä itsekään,käyttää vain sitä hyväkseen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu