Valeoireista

Onko muilla yli nelikymppisillä, jotka yrittävät vauvaa, toistuvia kokemuksia tuntemuksista, jotka saavat teidät lähes vakuuttuneiksi, että olette raskaana, mutta kuitenkin kuukautiset alkavat kerran toisensa jälkeen?

Olen 44-vuotias, ja esikoiseni on 7. Luovuin kuparikierukasta lokakuussa. Olisimme aloittaneet toisen lapsen yrittämisen jo 4 vuotta sitten, ellen olisi joutunut ennen joulua 2016 onnettomuuteen, josta kuntoutuminen kesti viime vuoteen saakka.

Kierukasta luopumisen jälkeen lähes jokaisen kierron aikana on ollut rintojen kutinaa, voimakasta mahan nipistelyä, yllättävää näläntunnetta ynnä muita tuntemuksia, jotka ovat muistuttaneet niin paljon raskausoireita, että olen vähintään kolmena kertana sanonut muutamille läheisilleni, että nyt on tainnut tärpätä. Kierrot ovat olleet 26 - 30 päivän pituisia.

Tiedän toki, että lyhyt kierto on merkki hedelmällisyyden alenemisesta. Vasta kolme viimeisintä kiertoa ovat olleet 29 tai 30 päivää. Tällä kertaa minulla oli noin 4.7. alkaen poikkeuksellisen voimakkaita vatsa- ja rintaoireita, ja harrastimme koko heinäkuun ajan seksiäkin tavallista tiheämmin. Onneksi puhuin asiasta vasta pari päivää sitten, sillä tänään kuukautiset näyttävät jälleen kerran alkaneen!

Totta kai hyväksymme sen, jos minua ei tässä iässä saa enää raskaaksi. Haluaisin lähinnä tietää, onko näitä "valeoireita" monilla muilla naisilla, ja onko niistä mitään toivoa päästä eroon.
0217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko muilla yli nelikymppisillä, jotka yrittävät vauvaa, toistuvia kokemuksia tuntemuksista, jotka saavat teidät lähes vakuuttuneiksi, että olette raskaana, mutta kuitenkin kuukautiset alkavat kerran toisensa jälkeen?

Olen 44-vuotias, ja esikoiseni on 7. Luovuin kuparikierukasta lokakuussa. Olisimme aloittaneet toisen lapsen yrittämisen jo 4 vuotta sitten, ellen olisi joutunut ennen joulua 2016 onnettomuuteen, josta kuntoutuminen kesti viime vuoteen saakka.

Kierukasta luopumisen jälkeen lähes jokaisen kierron aikana on ollut rintojen kutinaa, voimakasta mahan nipistelyä, yllättävää näläntunnetta ynnä muita tuntemuksia, jotka ovat muistuttaneet niin paljon raskausoireita, että olen vähintään kolmena kertana sanonut muutamille läheisilleni, että nyt on tainnut tärpätä. Kierrot ovat olleet 26 - 30 päivän pituisia.

Tiedän toki, että lyhyt kierto on merkki hedelmällisyyden alenemisesta. Vasta kolme viimeisintä kiertoa ovat olleet 29 tai 30 päivää. Tällä kertaa minulla oli noin 4.7. alkaen poikkeuksellisen voimakkaita vatsa- ja rintaoireita, ja harrastimme koko heinäkuun ajan seksiäkin tavallista tiheämmin. Onneksi puhuin asiasta vasta pari päivää sitten, sillä tänään kuukautiset näyttävät jälleen kerran alkaneen!

Totta kai hyväksymme sen, jos minua ei tässä iässä saa enää raskaaksi. Haluaisin lähinnä tietää, onko näitä "valeoireita" monilla muilla naisilla, ja onko niistä mitään toivoa päästä eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu