On rankkaa olla heikkolahjainen

Ymmärrän että se on raskasta mutta se ei auta yhtään että haukut täällä kehitysvammaisia päivät pääksytysten. Heikkolahjaisten oikeuksia pitää tuoda enemmän kuuluviin ja vaatia että saisi tukea mutta ei vihapuheella muita ihmisryhmiä kohtaan.

Minä 36 v mies on laaja alainen oppimisvaikeus ja kielellinen häiriö. Mua on kiusattu paljon ja naiset ei musta kiinnostu.

On tosissaankin, mutta sellaisen näytteleminen on melko helppoa. Kaikki huomaa ensin ne lahjat
https://m.youtube.com/watch?v=iYg66uLABIo
Öitä

Täällä yks heikkolahjainen nainen 38- vuotias. Aina oon kokenut syrjimistä . En kelpaa koska oon heikkolahjainen. On minulla muutama hyvä ystävä vaan.

Väärin tulee kohdelluksi ihmissuhteissa. Tsemppiä kaikille.

Vaikeita kysymyksiä. Minä en ole heikkolahjainen vaan hiukan keskivertoa älykkäämpi testien mukaan, jotka eivät tosin mittaa kaikkia osa-alueita, mutta olen sosiaalisesti kömpelö (autismi?) ja tunne-elämäni on poikkeavaa. Peruskoulu meni hyvin, ei mitään oppimisvaikeuksia. Sen jälkeen kaikki mennyt todella huonosti ja en osaa kuvitellakaan itseäni työelämään. Oon kohta neljänkymmenen. Se sosiaalisuus on vaikeinta. En käsitä, miksi ei saisi sanoa mummolle, ettei tykkää konvehteista? Olen puhelias ja seurallinen, sen monet sekoittaa sosiaalisuuteen, vaikka se on ihan eri asia. Sosiaalisuus on sitä, että osaa tehdä asianmukaisesti niinkuin toiset odottaa sinun tekevän. Seurallisuus ja puheliaisuus on seurallisuutta ja puheliaisuutta, ei sosiaalisuutta.

Googlailin heikkolahjaisuutta, koska mulla on nyt seurustelukumppani, joka on heikkolahjainen. Sanoinkin sen jo kännissä hänelle, kun en selvinpäin uskaltanu, että mua pelottaa viedä häntä tapaamaan ystäviäni ja sukulaisiani. Pelkään, että sukulaiset ja ystävät ei ymmärrä meidän suhdetta, koska se "heikkolahjaisuus" kyllä paistaa poikakaveristani kuin Naantalin aurinko. Olen yrittänyt seurustella lukuisia kertoja älykkäiden miesten kanssa, mutta heitä sitten hävettää esitellä minua kenellekän, kun olen niin outo mielenterveyssyrjäytynyt.

Ollaan poikakaverin kanssa tunnettu puolisen vuotta. Mulla kesti aika kauan alkaa tosissaan luottamaan, koska edellinen seurustelukumppani oli todella ikävä ja manipuloi mua, mikä tietysti onnistui hyvin, koska mulla on sosiaalinen osaaminen ja tunteiden hallinta heikkoa... Hänellä äo jotain 140.

Nyt pohdiskelen sitä, että voinko seurustella poikakaverini kanssa niiden ulkopuolisten mielipiteiden takia...

No seurustelen kuitenkin.

Mutta miten toimin ulkomaailman kanssa? Siellähän voi herätä vaikka epäilyjä, että käytän poikakaveria hyväksi. En todellakaan käytä. Haluan, että hänellä on asiat hyvin ja tingin vaikka omasta hyvinvoinnista, että niin on.

Poikakaveri samoin pitää musta tosi hyvää huolta. Hänellä on paremmat kyvyt siinä tunnepuolella ja ei hermostu vaikka kiukuttelisin vähän, vaan kuuntelee ja rauhoittelee ja ottaa syliin. Aina silittelee. Seksissä haluaa saada mulle orgasmin ennen omaa laukeamista ja onnistuu siinä useimmiten. Aina tottelee, kun sanon miten joku asia pitää hoitaa. Ei vänkää vastaan. Pitää vielä kattella kauemmin aikaa, että kestääkö se kiltteys vai onko vaan alkua. Eihän tämä tasa-arvoista ole, että minä määrään, mutta homma ei toimi muulla tavalla.

Olen kontrollifriikki ja jos jätän asioita poikakaverin päätettäväksi, niin hommat usein kusee. Tämäkin on toki sairasta. Aion opetella tietoisesti eroon tuosta kontrollin tarpeesta. Äidilläni oli samaa, kun isä oli alkoholisti. Äiti huolehti kaikesta ja sitten isä oli kiukkuinen kun hän on joku ulkopuolinen perheessä...

Mun poikakaveri on tosi ihana. Tänään minusta tuntuu, että sanon hänelle, että rakastan. Hän on aiemmin sanonut minulle niin, mutta en ole voinut vastata samoin, vaan olen sanonut "minäki tykkään sinusta". Haluaisin mennä naimisiin kumppanini kanssa. En tieddä voimmeko, koska hän on sairaseläkkeellä ja minä kuuluisin sairaseläkkeelle, mutten saa sitä ilmeisesti siksi, kun heikkolahjaisuus puuttuu. Fyysistä ja psyykkistä vaivaa kyllä löytyy. Joten olemme Kelan rahoilla. En tiedä hyväksyykö Kela erilllään asumisen, kaksi asuntoa, jos on avioliitto? Meille sopii paremmin, että molemmilla on oma paikka, vaikka olemmekin suurimman osan ajasta yhdessä.

Ei psykologi voi antaa mitään lausuntoa. Se on vastaava ammatti ja koulutus kuin kirjastonhoitajalla.