En ole käynyt melkein missään kesän aikana

Anonyymi

Olen 16v, Kesän aikana en ole missään käynyt muutakuin kaupassa pari kertaa, kavereitakin nähnyt vain pari kertaa kesän aikana. Yleensä kesäisin menty kerran esim. huvipuistoon tai johonkin vastaavaan, mutta tänä kesänä ei. Muuten olen ollut vain kotona (kesätyöt kotomaatilalla), ulkoillut, pelannut, treenannut (nostanut painoja yms. ja nukkunut. Kouluaikanakaan en yleensä käy missään, ehkä vähän useammin kaupassa ja sitten tietenkin koulussa. Kesämökkiä ei ole eli sielläkään en ole käynyt. Kuinka usein yleensä saman ikäiset käyvät jossain tai ylipäätään ovat poissa kotoa? Itsellä vain tuntuu että on vähän liikaa kotona, mutta ei keksi oikein mitä muutakaan tekisi, koska aika menee kotonakin ihan hyvin

4

101

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse kans olen 16v ja mäkään en pahemmin kotoa poistu. Pelaan aika paljon ja kuuntelen musiikkia ja mitään suuria kotitöitä ei ole, mutta jos jotain pyydetään tekemään niin kyl mä usein teen :) kotoa poistun usein pyöräilemään ja esim juoksulenkkejä teen paljon. Painojen nostelu itsellä aika vähäistä, mutta kyllä sellaisetkin löytyy. Enimmäkseen olen kotona kyl vapaa-ajan

    • Anonyymi

      No nytten kun tuli puheeksi niin en minäkään kotoa poistu muuta kuin roskia viemään tai ehkä kerran viikossa ulos. Kavereita on pari joista yksi vastaa viesteihin. Kesän aikana 2 kertaa olen uimassa käynyt. Muuten olen aina kännykällä tai pelaan. Silti paino on tippunut kilolla tai parilla. Se taas johtuu ruokahaluttomuudesta. Olen siis 14. Itse en oke noin positiivinen miltä aloittaja vaikutti, mutta ei minulla ole voimia muuttaa tavoissani mitään. Liikun 0% ajasta enkä ole treenannut laisinkaan kesälomalla.

    • Anonyymi

      Ite 16 ja enimmäkseen kotona. Välillä kavereitten kanssa ajelen. Kotona aika paljon ulkoilen, töitä teen ja kaikenlaista mitä maalla voi keksiä.

    • En itsekään tuon ikäisenä koskaan missään käynyt, helpompi istua kotona. Samaa rataa on jatkunut tähänkin päivään asti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45359
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1639
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe