Juna pysähtyi.Nappasin matkalaukkuni ja kiiruhdin ulos asemalaiturille.
Katselin ympärilleni.Toivottavasti setäni tulisi pian..en liioin pitänyt hänestä,mutta vanhempieni mukaan "tarvitsen lomaa",ja mikä olisikaan parempi paikka kuin setäni luona!
Pian hän saapui.Tunnistin hänet heti,koska hän oli pikkuisen lihava ja muutenkin isorakenteinen.
Automatka hänen maatilalleen kesti vainvähän aikaa,ja vihdoin olimme perillä.
-tuolla on sinun huoneesi,setä sanoi ja neuvoi minulle paikan.
Ensimmäinen päivä menikin tutustuessa paikkoihin.
Ilta koitti,ja sanoin sedälle hyvät yöt ja vetäydyin huoneeseeni.
Nukahdin heti raskaan päivän jälkeen.
Yhtäkkiä heräsin siihen kun ovi suljettiin.
Avasin silmäni ja yritin nousta,mutta kauhukseni huomasin että käteni oli sidottu sängyn laitoihin.
Niin olivat jalkanikin.
Hetken päästä rauhoituin,koska ketään ei kuulostanut olevan lähellä.
Sitten ovi aukesi.En erottanut kuka huoneeseen tuli,koska valot oli sammutettu.
-K-kuka siellä? Änkytin pelokkaasti,mutta en saanut vastausta.
Jokin hieraisi säärtäni ja vingahdin.
-HILJAA!Miehen ääni murahti ja hän läpsäisi minua kovaa päähän.Tajusin olla hiljaa.
Ovi avautui jälleen,ja toinen hahmo astui huoneeseen.
Kuului puhetta ja naurahduksia,ja sitten taas hiljaisuus.
Jompi kumpi tarttui yllättäen kumpaankin sääreeni,ja alkoi hieroa niitä hitaasti.
Tunsin pakosti pientä mielihyvää.
Sitä kesti hetken,mutta sitten mies lopetti.
Ehdin pikkuisen torkahtaa,mutta yhtäkkiä aloin kuulla pientä hyrinää vierestäni.
Se voimistui ja huokaisin
.. jatkuu

Vastaukset 1
Vanhimmat
kiitos ei tarvi jatkaa torvi....