Askanmäen teatteri

Mitenkähän on käynyt katsojia. Martin kirjoituksen vuoksi kai aika vähän. Pessimisteillä katsomot täynnä. Ehkä askanmäessä luotetaan vanhanmalliseen tapaan. Aina ollut samanlaisia näytökset. Oisko viisasta jättää ensi kesä väliin ?
272904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

kumpikin teatteriesitys oli hyvä kun kävin katsomassa. Toinen suunnattu nuoremmalle väelle

Äänestä

Molemmat esitykset nähty ja kyllä Askanmäki oli minun makuun, siellä sai nauraa ja tykkäsin hienosta haitarimusiikista.

Äänestä

kumpanenni hyvivie ei oo ollu valittamista

Äänestä

Haetariko pelasti kaeken.

Äänestä

Oisko parempi lopettaa koko homma. Jos ohjaajaa ei harmita ?

Äänestä
  • Onhan se niinkin, ettei helmiä sijoille..... pysyisi vaan yrmyt valittajat kämpillään omikseen.

    Äänestä

Kainuun sanomien mukaan, nimen omaan sikoja katsomoon. Hyvin hoksattu !

Äänestä

Kaikki älyllään olevat tietää, että Martti haluaa esitellä vain itseään (narsisti). Lehtijuttu kuvan kanssa on hänen elämänsä päämäärä. ollut kauan ja on nytkin. Suosion kanssa onkin sitten toinen juttu. Äänet ei riittäneet valtuustoon. Tälläkään yrittämällä.

Äänestä
  • Martti tekee mahdottomasti töitä Puolangan ja Puolankalaisten hyvinvoinnin eteen. Kyllä Ryhdinkin toiminta pyörii paljolti Martin varassa ja sitä ei asiaa tuntemattomat tiedä että kuinka paljon Martti tekee ja järjestää tarkoita eri järjestöiden hyväksi. Hävetkää te jotka Marttia arvostelette, tehkää itsekin jotain toisten hyvinvoinnin eteen ja tulkaa sitten arvostelemaan toisten tekemisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martti tekee mahdottomasti töitä Puolangan ja Puolankalaisten hyvinvoinnin eteen. Kyllä Ryhdinkin toiminta pyörii paljolti Martin varassa ja sitä ei asiaa tuntemattomat tiedä että kuinka paljon Martti tekee ja järjestää tarkoita eri järjestöiden hyväksi. Hävetkää te jotka Marttia arvostelette, tehkää itsekin jotain toisten hyvinvoinnin eteen ja tulkaa sitten arvostelemaan toisten tekemisiä.

    Arvostelijat teköö hartiavoimin töetä kaikkien pahoinvoinnin eteen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martti tekee mahdottomasti töitä Puolangan ja Puolankalaisten hyvinvoinnin eteen. Kyllä Ryhdinkin toiminta pyörii paljolti Martin varassa ja sitä ei asiaa tuntemattomat tiedä että kuinka paljon Martti tekee ja järjestää tarkoita eri järjestöiden hyväksi. Hävetkää te jotka Marttia arvostelette, tehkää itsekin jotain toisten hyvinvoinnin eteen ja tulkaa sitten arvostelemaan toisten tekemisiä.

    Juuri sehän kuuluukin taudinkuvaan Martilla. Joka paikkaan tunkea nenäänsä. Toivossa että kuvaaja paikalla ja ylistävä lehtijuttu. Martti ei ole saanut elämässään mitään aikaiseksi. Riskien pelossa hävitti ainoan tulovirran myymällä vanhan seurojentalon.

    Mihin taudinkuvaan kuuluu toisten ihmisten jatkuva morkkaus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin taudinkuvaan kuuluu toisten ihmisten jatkuva morkkaus?

    Ajatteleppa ihan ite, jos elämä ei maistu miltään, vikahan on kanssaihmisissä, lemmikeissä ym..... ja kun on vaan joutoaikaa jauhaa toisten asioita hyvä voan kun on jotakin aivojen käyttöä hänellä.

    Kesäterveiset kaikille toevottelloo KOERANPASKA

    Äänestä

  • Keskustalla oli vaikeuksia löytää laadukkaita ehdokkaita kuntavaaleihin. Martti oli heti tyrkyllä. Ei keskusta hätä paennut Martin saamalla muutamalla äänellä. Kirkkovaltuustoon pääsi viimeisenä 8 äänellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keskustalla oli vaikeuksia löytää laadukkaita ehdokkaita kuntavaaleihin. Martti oli heti tyrkyllä. Ei keskusta hätä paennut Martin saamalla muutamalla äänellä. Kirkkovaltuustoon pääsi viimeisenä 8 äänellä.

    Mitä sitten?

    Äänestä

Kyse oli askanmäen kävijä määristä ei ihmisten haukkumisistä.

Äänestä
  • niin ja Martin taudinmäärityksestä kyse. Esille on tyrkytettävä itseään vaikka sillä uhalla ettei kukaan halua nähdä esitystä juuri Martin takia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin ja Martin taudinmäärityksestä kyse. Esille on tyrkytettävä itseään vaikka sillä uhalla ettei kukaan halua nähdä esitystä juuri Martin takia?

    Martti on loistava näyttelijä, samoin kuin Aarne, Jussi ja kaikki muutkin Menkää ihmeessä katsomaan Askanmäen hurjan hauska teatteriesitys

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martti on loistava näyttelijä, samoin kuin Aarne, Jussi ja kaikki muutkin Menkää ihmeessä katsomaan Askanmäen hurjan hauska teatteriesitys

    Ei Martti ole näyttelijä. Hän on narsistin perikuva.

    Äänestä

  • Ei kai narsistimaralle kukaan kateellinen. Sairaus on vakava, pitkäkestoinen ja näkyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai narsistimaralle kukaan kateellinen. Sairaus on vakava, pitkäkestoinen ja näkyvä.

    Sinäkö oot lääkäri? Sama räksyttäjä joka mollaat muitakin ihmisiä Puolangslla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martti on loistava näyttelijä, samoin kuin Aarne, Jussi ja kaikki muutkin Menkää ihmeessä katsomaan Askanmäen hurjan hauska teatteriesitys

    Nåyttelihän Matti opettjaakin monet vuodet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nåyttelihän Matti opettjaakin monet vuodet.

    Oot sinä aika lailla pahansuopa ihminen.

    Äänestä

Martti näyttelee uskovaista puolangalla. Varmaan raskasta näytellä. Reissussa pullo maistuu.

Äänestä
  • Olisko tuo liikaa vaadittu sinulta jos antaisit itsellesi ymmärtää, ettei toisten asiat sinulle kuulu. He elävät omaa elämäänsä niinkuin parhaaksi näkevät. Se on heidän oikeutensa ilman, että sinä niitä härpit.

    Äänestä

Lopettaan nyt se toisten "mollaaminen" ja huolehditaan vaan omista asioista. Jos tarvetta lähimmäistä arvostella niin kannustetaan ja rohkaistaan eikä moitita ja mustamaalata, tuo musysmasmaaliminen on aivan asiatonta ja alaarvoista.

Äänestä
  • Juuri niin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mitenkähän on käynyt katsojia. Martin kirjoituksen vuoksi kai aika vähän. Pessimisteillä katsomot täynnä. Ehkä askanmäessä luotetaan vanhanmalliseen tapaan. Aina ollut samanlaisia näytökset. Oisko viisasta jättää ensi kesä väliin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu