Huoltoyhtiön ja isännöinnin vaihto kannattaa

Anonyymi

Kaikki ajan tasalla olevat tietävät että puhelinoperaattorin vaihto on tarpeen, jos ei halua maksaa turhista.
Samoin isänöintifirman. Kun isännöinti ottaa vallan, se ehdottaa jatkuvasti uusia korjauksia ja parannuksia ja hallitus hyväksyy. Joskus tulee mieleen, maksaako remppafirmat isännöitsijälle proviikan, jos pääsevät urakoimaan.

Aina kun on (3 kertaa) vaihdettu isännöitsijää aina on kustannukset pudonneet, sitten tase 3-5 v kuluttua nousseet ja taas vaihdettu

10

243

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei se noin mene. Meillä on kiinteät hinnat. Kerran menetettiin yksi taloyhtiö kilpailijan alihintaisen tarjouksen vuoksi. Kilpailija sähelsi vuoden ja luovutti. Taloyhtiö olisi halunnut tulla taas asiakkaaksi, mutta me kieltäydyimme. Kun esimerkiksi kirjanpito on kerran perusteellisesti sotkettu, sen korjaamiseen menee liikaa aikaa ja vaivaa.

      Katsmme, että kilpailutus on epäluottamusta osoittava, joten emme yleensä edes lähde mukaan vanhojen asiakkaiden kilpailutuksiin.

      Yhtään turhaa remonttia ei ole teetetty KOSKAAN.

      Halvalla saa vain talousnakkeja.

    • Anonyymi

      Katsmme, että kilpailutus on epäluottamusta osoittava, joten emme yleensä edes lähde mukaan vanhojen asiakkaiden kilpailutuksiin.

      Hehheh, joku käpy siellä itkee kun ei pärjää kilpailuyhteiskunnassa, kuulostaa samanlaiselta kuin erään muuttofirman tyyppi kun kysyttiin, että minkälaisia suosituksia on-suosituksia on ja jos on negatiivista niin se on asiakkaassa ollut se vika....

      • Anonyymi

        Meidän mielestämme isännöinti on luottamukseen perustuva. Monelle asunto on suurin, jopa ainoa, omaisuuserä.

        Jos joku lähtee alihintaisten helppoheikkien kelkkaan, niin meidän puolestamme asia on lopullisesti selvä.

        Meillä on merkittävä henkilökohtainen varallisuus. Yksi taloyhtiö ei merkitse loppupeleissä juuri mitään. Jos hinta on ainoa kriteeri, niin asiakkuus joutaakin mennä.

        Halvalla saa halpaa peruspalvelut ja kalliita lisäpalveluja. Meiltä lähtee yksi lasku ilman jatkuvia iltalypsyjä. Kun hoitaa toisten omaisuutta, niin me teemme sen joko hyvin tai kieltäydymme tekemästä ollenkaan.


    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat siitä tyhmiä, että halvempi on aina parempi ja rahaa käytetään aina turhaan. Toisaalla valitetaan, että miksi meidän ilmastointi tai vedenpoisto ei toimi ja nyt on edessä ehkä satojen tuhansien tai miljoonien remontti. Rahalla ei koskaan saada mitään aikaiseksi, se vain tuhlataan. Isännöinnin kanssa nolla euroa vuodessa on tavoite. Vaihdatte isännöintiä kerran vuodessa ja uusi firma joutuu aina opettelemaan uudestaan miten taloyhtiö toimii ja mikä sen tilanne on. Tarkastuksia tai ennakoivia korjauksia ei voi tehdä, koska ne maksavat rahaa. Korjaukset tehdään sitten kun on aivan pakko ja kustannukset ovat mahdollisimman korkeat. Samalla taloyhtiöt edistävät kulttuuria, jossa vain rahaa keräävät yritykset ja yrityksen johtajat menestyvät. Asioista välittävät ja työnsä kunnolla tekevät karsiutuvat alalta pois. Ja sitten alkaa ulina, että mikä näitä huoltofirmoja vaivaa. Asiakkaat. Vitun tyhmät ihmiset.

      • Anonyymi

        Aivan. Tuntuu kummalliselta, että isännöinnin hinnoista valitetaan silloinkin kun taloyhtiöstä pidetään hyvää huolta.

        Varsinkin Helsingin keskustan asuntojen arvo, 1.000.000 - 3.000.000 € per asunto, on sen verran suuri, että omaisuudesta kannattaa pitää hyvää huolta. Se onnistuu asiantuntevalla isännöinnillä. Hyvä isännöiti varmistaa, että arvotaloyhtiö vähintääkin säilyttää arvonsa ja on asuttava seuraavat 100 vuotta. Se ei onnistu, jos isännöitsijää vaihdetaan yhtä usein kuin alushousuja.

        Isännöinti on pitkäjänteistä työtä. Suunnitellaan ja varaudutaan tulevaisuuden remontteihin pitkällä aikajänteellä. Kukaan ei viitsi tehdä pitkäjänteistä työtä, jos isännöitsijä vaihtuu vuodenaikojen mukaan.


    • Anonyymi

      Teknisessä isännöinnissä hämärtyy vastuu, ei vastuuta voi ulkoistaa, rakentamaan ryhtyvä eli taloyhtiön hallitus vastaa kaikesta. Isännöinti tietysti rokottaa käyttämällä tuttuja vuokratyön välittäjiään remonteissa ja välistävedon takia remonttien hinnat ovat tekijän liksoilla mitattuna viisinkertaisia ja kilpailu-urakointiin verrattuna kaksinkertaisia, tämä sen takia, kun ei viitsitä laadituttaa tarjouspyyntöä, millä saataisiin teknisestä isännöinnistä riippumaton urakoitsija ja oikea suunnittelija-valvoja, eikä konsulttien paperien keräilijä-isännöitsijöitä kokoustelemaan. Näihin teknisten isännöitsijöiden hölynpölypalavereihin ei kannata osallistua, vaan käskeä taloyhtiötä laittamaan tekijä suoraan työhön, tejnisen isännöinnin postinkanto makssa nelinkertaisesti rakennusmiehen palkan .

      • Anonyymi

        "Teknisessä isännöinnissä hämärtyy vastuu, ei vastuuta voi ulkoistaa, rakentamaan ryhtyvä eli taloyhtiön hallitus vastaa kaikesta. Isännöinti tietysti rokottaa käyttämällä tuttuja vuokratyön välittäjiään remonteissa ja välistävedon takia remonttien hinnat ovat tekijän liksoilla mitattuna viisinkertaisia ja kilpailu-urakointiin verrattuna kaksinkertaisia, tämä sen takia, kun ei viitsitä laadituttaa tarjouspyyntöä, millä saataisiin teknisestä isännöinnistä riippumaton urakoitsija ja oikea suunnittelija-valvoja, eikä konsulttien paperien keräilijä-isännöitsijöitä kokoustelemaan. Näihin teknisten isännöitsijöiden hölynpölypalavereihin ei kannata osallistua, vaan käskeä taloyhtiötä laittamaan tekijä suoraan työhön, tejnisen isännöinnin postinkanto makssa nelinkertaisesti rakennusmiehen palkan ."

        Itse taloyhtiömme hallituksessa. Perinteinen putkiremppa alkaa loppuvuodesta, hinta 667 €/m2 sisältäen 10 % lisätyövarauksen. Isännöitsijä on toiminut sihteerinä ja kipailuttanut hallituksen ohjeiden mukaisesti. Tietenkin remppa kirpaisee, mutta on kuitenkin melkein puolet halvempi kun keskivertoyhtiössä.


      • Anonyymi

        HÖPÖ HÖPÖ. Suuret urakat kilpailutetaan AINA. Joitakin pieniä hommia on teetetty luotettavaksi tunnetuilla yrityksillä. Kovin pientä korjausta ei kanata kilpailuttaa. Hätätyötä ei mitenkään ehdi.

        Rakentaminen on kallista sen vuoksi, että verot ja veroluonteiset maksut ovat noin 45 % kustannuksista.

        Verojen vuoksi työntekijän nettopalkka (n. 10 € tunti) maksaa kuluttaja-asiakkaalle 60 € per h. Tämä johtuu "HYVINVOINTIYHTEISKUNNASTA" ei isännöitsijän tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.

        Isännöitsijä ei lisää kustannuksia, vaan karsii niitä kilpailuttamalla ja tekemällä hallituksen ja yhtiökokouksen päätöksenteon helpommaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HÖPÖ HÖPÖ. Suuret urakat kilpailutetaan AINA. Joitakin pieniä hommia on teetetty luotettavaksi tunnetuilla yrityksillä. Kovin pientä korjausta ei kanata kilpailuttaa. Hätätyötä ei mitenkään ehdi.

        Rakentaminen on kallista sen vuoksi, että verot ja veroluonteiset maksut ovat noin 45 % kustannuksista.

        Verojen vuoksi työntekijän nettopalkka (n. 10 € tunti) maksaa kuluttaja-asiakkaalle 60 € per h. Tämä johtuu "HYVINVOINTIYHTEISKUNNASTA" ei isännöitsijän tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.

        Isännöitsijä ei lisää kustannuksia, vaan karsii niitä kilpailuttamalla ja tekemällä hallituksen ja yhtiökokouksen päätöksenteon helpommaksi.

        Eihän tuo pidä paikkaansa. 10€ / tuntipalkka maksaisi asiakkaalle noin 20-25€ alv24% / tunti, jos ei olisi sitä yritystä ja sen kuluja siellä. Samalla kun huoltomies kävelee sinun pihalla maksat myös sen esimiehen ja esimiehen esimiehen ja firman johtajan palkkaa, yrityksen muun toimistohenkilökunnan palkkaa, yrityksen toimiston kuluja, firman omistajien katetta, firman eri välineistön kuluja, kuten autot, työvaatteet, puhelimet ja muut.

        Eikä tuo sinun väite päde rakentamiseenkaan.


    • Anonyymi

      Kannattaa sanoa isännöinti, huolto ja siivous irti, niin tulee säästöä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jäätävä epävarmuus

      Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
      Ikävä
      85
      2320
    2. Ainakin hän on elossa

      ehdin jo huolestua.
      Ikävä
      43
      1900
    3. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      78
      1689
    4. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      76
      1446
    5. Pitsaa selliiä

      Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
      Kuhmo
      26
      1244
    6. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      48
      1223
    7. Mitä hellittelynimiä

      Sinulla on kaivatustasi?
      Ikävä
      77
      1211
    8. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      44
      1159
    9. Mitä meille oikein

      Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
      Ikävä
      59
      1091
    10. Olet vain kiltimpi

      Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
      Ikävä
      48
      1088
    Aihe